Progemammutti Mastodon ei näytä pysähtymisen merkkejä. Kahdella aikaisemmalla levyllään yhtye on varovasti yksinkertaistanut musiikkiaan, jolloin Mastodonista on ollut helpompi nauttia myös niiden, jotka eivät ole vihkiytyneet täysillä mukaan bändin omaleimaiseen ja sludge-vaikutteiseen ryminään. ”The Hunterin” ja ”Once More ’Round The Sunin” aloittama kehitys kohtaa nyt kaikuja menneisyydestä yhtyeen rakentaessa jälleen kokonaisen konseptialbumin ensimmäistä kertaa sitten ”Crack The Skyen”.

”Emperor of Sand” kertoo miehestä, joka vaeltaa aavikolla. Purevan helteen ja kurkussakin tuntuvan kuivuuden lisäksi miestä riivaa aavikon hallitsija, viikatemiehen kaltainen sulttaani, joka langettaa miehen ylle kuolemantuomion. Koko tarina on metafora syövän kanssa taistelemiselle – asia, joka on piinannut yhtyeen jäsenten perheitä jo pitkään. Oli kyseessä sitten basistin vaimon rintasyöpä, rumpalin äidin kemoterapia tai kitaristin äidin menehtyminen aivokasvaimeen, on tämä albumi vuodatettu täyteen epätoivoa, epävarmuutta ja kuolevaisuuden hyväksymistä. Tätä kanavoivat parhaiten lohduton ja musertava ”Word To Wise”, menneisyyden paremmissa ajoissa vellova ”Roots Remain”, ja uskomattoman lujaa ja syvälle iskevä ”Andromeda”. Epätoivoa ilmentää hyvin myös ”Roots Remainin” lopun pianokuvio, joka jätetään purkamatta takaisin perussointuun.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Musiikillisesti yhtye harppaa takaisin ”Crack The Skye” -levyn aikoihin. Tämä on kuultavissa erityisesti avauskappaleessa ”Sultan’s Curse”. Molempia levyjä yhdistävät myös sama tuottaja, Brendan O’Brien, sekä henkilökohtaisempien aiheiden käsittely. Mastodonin oma tavaramerkkisoundi tulee hyvin esille. Raskaaseen sludge metalliin sisältyy progressiivisen rockin monimutkaisuutta ja teknisyyttä, sekä jazzin rytmejä ja tarkkaa soittoa niin rummuissa kuin kitaroissakin. ”Clandestinyn” väliosassa käytetään 70-luvulta haisevia, The Alan Parsons Project -tyylisiä synakuvioita ja robottiääniä. Itse riffi voisi olla jostain hard rock -kappaleesta. Muista progen dinosauruksista voidaan nostaa myös Rush ja Pink Floyd esille. Kappaleista kuten ”Andromeda” ja ”Scorpion Breath” löytyy myös paljon extreme metal -vaikutteita.

Levyn kitarakuviot ovat melodisia ja koostuvat usein stereokenttää laajentavista ja ilmavista arpeggioista. Tietynlaista aavikkosoundia on myös haettu levyn teemalle sopivasti. ”Steambreather” on kappalemateriaalin psykedeelisintä antia Doppler-ilmiötä matkivilla kitaroillaan ja huuruisilla efekteillään kuten flangerilla. Mausteina löytyy myös kaikenlaisia kilkuttimia ja esimerkiksi triangelia, helistimiä ja putkikelloja. Rumpali on tuttuun tapaan tulessa vetäen nauhalle mitä monimutkaisempia rytmejä ja törkeän kovia rumpufillejä.

”Emperor of Sand” eroaa kuitenkin huomattavasti yhtyeen aikaisemmista levyistä lauluosuuksien puolesta. Kaikki ovat selvästi ottaneet laulutunteja, mikä kuuluu paljon monipuolisemmassa äänenkäytössä ja ilmaisun vivahteikkuudessa. Edellisten albumeiden kepeämpi tyyli tulee helpoiten ilmi levyn kahtia jakavimmassa kappaleessa ”Show Yourself”. Kyseessä on Mastodonin ehdottomasti suoraviivaisin poprock -kappale, jossa disco ja Three Days Grace kohtaavat. ”Roots Remainin” kertosäe on taas kierolla tavalla kuin Within Tempationilta tai Evanescencelta. Yhtyeestä onkin tullut taitava tarttuvien kertosäkeiden tekemisessä. ”Word To Wise” -kappaleen massiivinen ja koskettava, hieman The Killersin tyylinen melodia on yksi albumin kohokohdista. Moni levyn kertosäkeistä tuntuu ammentavan vaikutteita hieman enemmän alternative rock -soundeista kuin poprockista ”Show Yourselfin” tapaan.

Monella tapaa ”Emperor of Sand” on yksi yhtyeen hienoimmista ja eheimmistä julkaisuista. Siinä ei välttämättä ole samalla tavalla voimaa ja aggressiota kuin aikaisemmissa levyissä, eikä se ehkä yllä samaan mielenkiintoisuuteen ja oivaltavuuteen kuin ”Crack The Skye”, mutta se on Mastodonin yritys kuulostaa taas enemmän itseltään. Yhtye on toki aina ollut oma itsensä ja uskaltanut kokeilla uutta, mutta tällä levyllä liitetään aikaisemmat oppimäärät hienosti yhteen. ”Andromeda” on parasta Mastodonia vuosiin ja nousee ehdottomasti yhdeksi hienoimmista tuotoksista koko yhtyeen diskografiassa. ”Jaguar Godin” kaltaista jännittävää lopetusnumeroa ei ole myöskään kuultu vähään aikaan. Levyltä ei löydy pelkästään yksittäisiä loistavia kappaleita vaan myös kokonaisuus on rakentunut hyvin. Kaikista isoin ansio levyllä on kuitenkin sen välittämä tunne ja aitous. Levyn takana piilee henkilökohtaisia kokemuksia ja monille samaistuttavia pulmia. Kaikki kuolevaisuuteen ja sairauteen liittyvät pelot ja mietinnät välittyvät levyltä todella aitoina. Levy on yhtyeen seitsemäs ja lukua seitsemän pidetään usein pyhänä. Siihen liitetään monia piirteitä kuten lepo, täydentyminen, kuolema ja kuolemattomuus. ”Emperor of Sand” on kuulijalleen katarsis, joka auttaa hyväksymään asioita itsessään ja muissa. Levyn lopussa kuullaan naurua – mutta onko se sittenkään sulttaanin naurua?

8/10

Kappalelista:

1. Sultan’s Curse
2. Show Yourself
3. Precious Stones
4. Steambreather
5. Roots Remain
6. Word To The Wise
7. Ancient Kingdom
8. Clandestiny
9. Andromeda
10. Scorpion Breath
11. Jaguar God

Mastodon Facebookissa

Mastodonin kotisivut

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Kirjoittanut: Samuel Järvinen