Kanto Arboretum – Kevyt On Murhe Kantaa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 25.11.2011

Black metal vaikutteista ekometallia soittava yhden miehen bändi Kanto Arboretum on saanut valmiiksi debytti ulkaisunsa, jota nyt ihmetellään Kaaoszinessä. ”Kevyt On Murhe Kantaa” onkin aikamoinen pala purtavaksi.

Bändin omin sanoin: ” Sanoitukset ja teemat ottavat kantaa nykyisen kaltaiseen kestämättömään elämäntapaan sekä ihmisen kyvyttömyyteen kantaa vastuuta omasta ympäristöstä .” Tästä siis nimitys ekometalli. Kanto Arboretum räimii todellakin hyvin primitiivistä black metalia, joskin omin pienin vivahtein. Ensikuuntelemalla levy muistuttaa Oranssi Pazuzun ensimmäistä levyä, joskin hiukan tervejärkisempänä. Soiton yksinkertaisuudessa on myös viitteitä vanhaan Burzumiin ja Darkthroneen. ”Kevyt On Murhe Kantaa” sisältää suhteellisen pitkiä biisejä, sillä levyn lyhyin kappale on viisi ja puoli minuuttia ja pisin ylin yksitoista minuuttia pitkä. Levylle tuleekin kestoa yli 50 minuuttia, vaikka kappaleita on vain seitsemän.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Soundit ovat todella rosoiset ja rumat, mutta sopivat bändin musiikkiin. Kitarat surisevat voimakkaasti eikä räkäinen laulu ole pinnassa. Ilmeisesti tietokoneella tehdyt rummut ovat vähän turhan geneeriset. Levyn sanoitukset ovat varsin onnistuneet ja luovat todella tylyn tunnelman koko levylle. Kappaleet avautuivat ihan eri tavalla, kun luin sanoituksia samalla, kun kuuntelin biisejä. Maailman aika on mennyt, eikä mitään ole enää tehtävissä. Black metalin ystävänä on varsin virkistävää lukea tavallisuudesta poikkeavia tekstejä. Levyn parhaimmaksi biisiksi nostaisin Perikadon Kukat, jonka kitarointi muistuttaa Hornan tuotantoa.

Kanto Arboretum on tehnyt todella vahvan debyyttilevyn, jonka uskoisin toimivan useammalle black metalista pitävälle. Bändin teemat saattavat ajaa osan kuuntelijoista kumminkin pois, ja ne, joille tällainen musiikki ei muutenkaan uppoa, tuskin tunnistavat bändin nerokkuutta. Itselleni levy upposi todella hyvin.

8/10

Kappalelista:
01. Puu-ukko
02. Virta
03. Ei Mitään Uutta Alla Sammuvan Auringon
04. Luonto Vs Ihminen
05. Perikadon Kukat
06. Unohduksen Aikakausi
07. Minun Uponnut Kotini

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://www.last.fm/music/Kanto+Arboretum/Kevyt+On+Murhe+Kantaa)
Kirjoittanut: Janne Partanen

One thought on “Kanto Arboretum – Kevyt On Murhe Kantaa

  1. Jarno Kuronen

    Kuuntelimme vaimon kera kyseisen levyn, Tuskasta saatiin joltain random-tyypiltä. Levy on hyvä, vaikutteita löytyy kaikkialta (black)metallin ympäriltä ja ulkoa. Perus blackis poljento on läsnä juuri sopivasti.
    Levy on mielestäni tehty/tuotettu/äänitetty juuri kuin pitääkin. Nyky erotteleva tapa tehdä ei ole se oikea tapa tehdä musiikkia.

    PS. ensimmäinen biisi on nimeltään ’Vuolupu-ukko’

Comments are closed.

Luetuimmat

Uusimmat