Karua kauneutta: Neil Youngin ”Everybody Knows This is Nowhere” 50 vuotta.
Kanadalaissyntyinen laulaja-lauluntekijä Neil Young tunnetaan niin herkistä akustisista balladeista kuin räjähtävistä säröisistä kitarasooloista. Viidelle vuosikymmenelle yltävällä urallaan hän on tehnyt kaikkiaan 37 studioalbumia, joista viimeisin, ”The Visitor”, ilmestyi vuonna 2017. Hänen toisen albuminsa ”Everybody Knows This is Nowhere” julkaisusta tulee 14.5.2019 täyteen tasan 50 vuotta. Youngin läpimurto tuli folkia, psykedeelistä rockia ja countrya sisältäneen yhtyeen, Buffalo Springfieldin debyyttialbumin ”Buffalo Springfield” myötä vuonna 1966.
Buffalo Springfieldin hajottua vuonna 1968 yhtyeen jäsenet lähtivät omille teilleen. Yhtyeen kitaristi-laulaja Stephen Stills perusti yhdessä David Crosbyn ja The Hollies-kitaristi Graham Nashin kanssa supertrio Crosby, Stills & Nashin. Myös Young liittyi yhtyeeseen, jolloin tuloksena oli CSN & Y:n klassikkoalbumi ”Déjà Vu” (1970). Neil Youngin sooloura alkoi albumista ”Neil Young” vuonna 1968, minkä myyntiluvut jäivät kriitikoiden ylistyksestä huolimatta vaatimattomiksi. Youngin seuraavalla albumilla soitti ensimmäistä kertaa kuuluisan intiaanipäällikön mukaan nimetty yhtye Crazy Horse, jonka raa’asta, mutta tyylikkäästä soundista tuli yksi Youngin tavaramerkeistä.
Mainos päättyy
Albumi ”Everybody Knows This is Nowhere” on tyyliltään edeltäjäänsä suoraviivaisempi ja folk rock -henkisempi: keskiössä on kahdesta kitarasta, bassosta ja rummuista koostuva rock-kokoonpano. Rouheaa yleissoundia tasapainottaa Youngille tunnusomainen sielukas, korkea lauluääni kauniine melodioineen, sekä korvia hellivät laulustemmat. Albumin polkaisee käyntiin tunnistettavalle riffille perustuva ”Cinnamon Girl”, jota seuraa hitaampi, countrytyylisellä kitara-aiheella alkava albumin nimikkokappale. Kappaleella kuullaan Youngin tyylikästä country-venyttelyä, mikä osoittaa hänen taitoaan kitaristina, jolla on oma soundi ja tyyli. Albumi jatkuu tummasävyisellä triolipohjaisella balladilla ”Round & Round (It Won’t Be Long)”, missä kuullaan myös laulaja-lauluntekijä Robin Lainen pehmeää mutta särmikästä taustalaulua. Albumin ensimmäisen puoliskon päättää yli 9-minuuttinen hämyinen ja maanläheinen ”Down by the River”, jonka kertosäkeen voimakkaita kvintti-harmonialauluja kuunnellessa voi tuntea kylmien väreiden juoksevan pitkin selkärankaa. Kappaleella voi myös nautiskella Youngin pitkästä kitarasoolosta, josta kuulee hänen löytäneen tavaramerkiksi muodostuneen säröisen kitarasoundinsa.
Kitararevittelyä pehmentää letkeällä shufflepoljennolla varustettu kappale ”The Losing End (When Your On)”, jonka bluegrass-tyyliset laulustemmat tuovat mieleen 1930-1940-luvun hillbilly-levytykset. Toiseksi viimeisellä, triolirytmisellä raidalla ”Running Dry” kuullaan tummanpuhuvaa haikeaa viulua, joka hohkaa paganinimaista demonisuutta. Albumin päättää akustisella kitaranäppäilyllä käynnistyvä ja säröiseen kitarasooloon yltyvä 10-minuuttinen ”Cowgirl in the Sand”.
Kaiken kaikkiaan ”Everybody Knows This is Nowhere” on maineensa arvoinen klassikkoalbumi, joka ei ole menettänyt hohtoaan 50 vuoden kuluttuakaan. Se on rock ’n’ rollia sekä rouheimmillaan että kauneimmillaan. Albumia seurasivat muun muassa menestyksekkäät klassikot ”After the Gold Rush” ja ”The Harvest”. 1980-luvun epätasaiseksi mielletyn kokeilevan kauden jälkeen Young nousi uudelleen suosioon vuosikymmenen lopulla grunge-musiikin muodostumisen myötä. Hänen suurimpia hittejään kyseiseltä aikakaudelta ovat muun muassa rouhealla riffillä varustettu ”Keep on Rocking in the Free World” albumilta ”Freedom” (1989). Lisäksi nuorempi polvi muistanee Youngin kappaleesta ”Hey Hey, My My” (1979), josta kotimainen rock-yhtye Negative teki omanlaisensa, mutta alkuperäiselle melko uskollisen version. Nykyään 80-vuotiaan laulaja-lauluntekijän ura ei näytä hiipumisen merkkejä, sillä onhan parempi palaa loppuun kuin ruostua.
Mainos päättyy
Mainos päättyy