Unohdetaan tässä yhteydessä Jukka-Pekka Välimaan muut projektit, ja keskitytään musiikkiin sekä lyriikoihin. Kauko Röyhkä apuvoimineen on osoittanut pitkällä urallaan huimaa musiikillista näkemystä ja tuonut esille asennetta, joka on piristävässä röyhkeydessään kaukana perinteisestä suomalaisesta mentaliteetista. Nartun aikainen tuotanto ja hyvä siivu sooloista ovat klassikkomateriaalia. Riku Mattilan kanssa tehdyt levyt osoittavat liekin palavan edelleen kuumana, ja seesteisyyden olevan hämärä piste jossain kaukana horisontissa.

Uusi pitkäsoitto on Kaukoa omillaan pitkästä aikaa. Jarmo Heikkisen luotsaaman The Bootsin läsnäoloa ei liikoja korosteta, ainakaan tyylitellyssä etukannessa. ”Etelän Petoa” on kuvailtu eroottiseksi bluesiksi, jossa on mausteina Lou Reedia sekä 1970-luvun Iggy Popia ja David Bowieta. Kaikki tämä pitää paikkansa ja vaikutteet puskevat ajoittain esille hämmentävän kirkkaina. Kukin löytäköön kuitenkin nuo herkkupalat ja viittaukset itse. Ei jaksa aina alleviivata kaikkea mitä kukin hengentuote on syönyt.

Aluksi levyssä häiritsee raakilemainen yleisilme. Pinnat on jätetty karheiksi ja särmikkäiksi. Yksityiskohdat tökkäävät pahaa-aavistamatonta vastapeluria silmään kuin täydessä mitassa seisova fallos. Myös lyriikat tuntuvat omituisen hiomattomilta. Jos nimikkobiisistä karsittaisiin toisto ja ontuva riimittely pois, paljoa ei seksiä tihkuvan latauksen lisäksi jäljelle jäisi. Väkisinkin alkaa miettimään, että Kauko tarvitsee luomisprosessin ohjaajaksi Riku Mattilan kaltaisen kurinpitolautakunnan, joka ilmoittaisi suoraan milloin joku juttu menee riman alta.

”Etelän Peto” osoittautuu kuitenkin helposti avautuvaksi kokonaisuudeksi. Läsnäoleva dekadenssin löyhkä ja rosoisuus tuovat mukanaan elämän makua, joka puuttuu suomirockista tällä hetkellä. Albumi sylkee olemuksellaan ja sisällöllään kaiken maailman Happoradioita suoraan silmään. Kompakti paketti tarjoaa parhaat biisinsä kaaren keskivaiheilla. ”Täydellinen Nainen” svengaa pahaenteisesti kuin esikuvansa huuruisina kulta-aikoinaan. ”Jokainen On Palanut Joskus” on petolliseen pehmeyteen uppoava juureva makupala. ”Kiinnostava Persoona” svengaa kuin hirvi, mutta biisin pelastaja on heteron näkökulmasta polulta lipeävä lyriikka. Vaikka Jarmo Heikkinen ei selvästikään ole Mattilan tyylinen orkesterin kapellimestari, on hän kitaran varressa oiva piru pedon rinnalla.

Välillä ”Peto” tuo mieleen hillittömästi vinksahtaneen ”Hiekkarantaa” -levyn, mutta ihan samalle tasolle ei yhtymäkohdissa päästä. Sanoituksien iholle yltävä yleisvire saa rinnalleen tekstien luojan asennetta tätä maailmaa kohtaan, aavistuksen pahaenteistä mystisyyttä sekä tilannekuvia naisen varjosta ja öisestä elämästä. Kuuntelukokemuksen aikana mielessä pyörii jostain syystä Mick Jaggerin ja Keith Richardsin 1960-luvun huumeskandaalia seurannut oikeudenkäynti, jonka aikana Keith Richards ilmoitti tekopyhille ja hurskasteleville oikeuden edustajille, että ”hän ja muusikkokollegansa eivät ole mitään vanhoja ukkoja, heitä eivät pikkusievät ja teennäiset siveyskäsitykset hetkauta”. Väkisin kasvoille puskevaa asennetta ja vanhan liiton kantavierrettä ei pysty kuvailemaan tuota paremmin.

Kauko Röyhkä on ilmoittanut, että hän on täysin maamme suurimpien journalististen musiikkijulkaisujen ulottumattomissa. Tavallaan ymmärrän lausunnon olevan osa Röyhkän roolihahmoa ja mies on saavuttanut pysyvän aseman hahmona jossa on särmää, mutta olen aavistuksen huolestunut. It’s not a long way down. Täysiä pisteitä ei tipu, koska kovimmat kudit löytyvät muutaman vuoden takaa. Silti odotan vinyyliä, joka tätä kirjoitettaessa on myöhässä kaivertamon ruuhkan takia.

9/10

Kappalelista:
1. Etelän Peto
2. Tahdon Sukeltaa Yöhön
3. Aurinko, Kuu Ja Kaikki Muu
4. Jokainen On Palanut Joskus
5. Poika Sateessa
6. Alkukantaisuus
7. Täydellinen Nainen
8. Kiinnostava Persoona
9. Enkeli
10. Loistava Menneisyys

https://www.facebook.com/pages/Kauko-R%C3%B6yhk%C3%A4-virallinen/160605993987116?fref=ts

Kirjoittanut: Miikka Tuovinen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy