”Kevytheavya Miltonin murheilla” – arvostelussa Sinisthran ”The Broad And Beaten Way”

Sinisthra on Lohjalta tuleva, nuoremman polven veteraaniyhtye. Alkuaikoinaan Nevergreen-nimellä operoinut yhtye julkaisi vuosituhannen alussa Sinisthraksi muuntumisensa jälkeen kaksi EP-levyä ja yhden pitkäsoiton, ennen kuin sen riveistä löydettiin Tomi Joutsen Amorphiksen keulahahmoksi. Yhtye ei, yllättävää kyllä,  tuolloin jatkanut uraansa ensimmäisen albuminsa, vuonna 2005 julkaistun debyyttialbumin ”Last of the Stories of Long Past Glories” jälkeen, vaan homma laitettiin jäihin määrittelemättömäksi ajaksi odottamaan otollisempia aikoja yhtyeen toiminnan jatkamiselle.

John Miltonin klassikkokirjan ”Paradise Lost” (”Kadotettu Paratiisi”) innoittama, ainoastaan kuuden kappaleen mittainen mutta vinyylialbumimittainen yhtyeen kakkosalbumi ”The Broad And Beaten Way” edustaa yhtyeen alkuaikojen materiaaliin verrattuna sofistikoituneempaa, ilmaisullisesti laveampaa ja maalailevampaa voimarockia. Albumin lyriikat ovat täynnä surun ja melankolian kyllästämää kertomaa innoittamansa kirjan tematiikkaa mukaellen. Positiivista kuitenkin on, että vertauskuvallisuutta pursuileva lyyrinen ilmaisu ei sanavalintojen osalta mene sieltä, mistä synkistelyrokkibändeillä aita olisi matalin.

Albumin avaava ”Eterne” on äänimaailmaltaan eeppisyyttä tavoitteleva, vahvasti 1990-luvun kokeellisen, gootahtavan taidemetallin suuntaan viittaava kappale. Aikakaudelle leimallisten, jylhiä tunnelmia luovien kosketinsoitinosuuksien ja muun soitannollisen, korostavan maalailun periaate on biisissä alati läsnä. Useasta keskeneräiseksi jääneestä biisiaihiosta niputettu singlebiisi ”Closely Guarded Distance” lähtee puolestaan liikkeelle 7-kielisillä kitaroilla operoivalla, matalalta möyryävällä ja sinällään varsin toimivalla stoner-vaikutteisella, keinuvalla raskaan rockin riffillä. Sittemmin biisi seestyy rönsyilevän kulmikkaasti ja venyy lopulta 13-minuuttiseksi ”Wish You Were Here” -aikakauden Pink Floydin kaltaiseksi, alleviivatun kepeäksi, paikoin jopa aikuisrockin sekoitteista progeilua lähenteleväksi pianotunnelmoinniksi. Joutsenen laulamat laulumelodioiden häntien niekautukset tukevat kyseistä mielikuvaa. Yhtyeen raskaan rockin kerroin on ylimmillään albumin kahden ensimmäisen kappaleen aikana, joiden jälkeen albumin äänimaisema lipuu lähemmäksi dramaattista, pehmeää taiderockia.

”Halfway To Somewhere” on sinällään mukiinmenevä, puolivillaisia fiiliksiä herättävä, nostalgiset ysärifiilikset selkäpiihin kirvoittava soft rock -kappale, mutta sen kliimaksikohdassa narisevan ja kehnon mitäänsanomattoman kitarasoolon olisi tosin voinut jättää lopullisesti ”pöytälaatikkoon kehittymään”. Sinällään nätti puoliballadi ”Morning Frail” soljuu nätisti toisesta korvasta sisään ja vähintään yhtä kevästi toisesta ulos. Mitään vikaa biisissä ei pitäisi ulkoisesti olla – tai siis on siinä. Biisi ei isommin tunnu missään ulkoisesta eheydestään huolimatta. Albumin loppupuolen, aavistuksen jazzahtavan tunnelman omaava ”Safe In The Arms Of Everlasting Now” nousee albumin loppupuolelta ehdottomasti kokonaisuuden parhaimmistoon väkevällä ja kuuntelukertojen myötä todellisiin mittoihinsa ja oikeuksiinsa kasvavalla kertosäkeellään.

 

Yhtyeen yhteissoitto on tiukkaa ja sovitukselliset ratkaisut pieniä piirteitä myöten tarkkaan harkittuja. Albumin tuotannon suhteen olisi kuitenkin toivonut, että rumpusoundit olisivat modernimmat, isommat ja jykevämmät. Albumin miksauksessa laulu, Markku Mäkisen ja Marko Välimäen enemmänkin tunnelmia luovat kuin riffivetoiset rytmikitarat sekä Timo Vainion äänimaiseman pinnassa uivat koskettimet ovat selkeässä pääosassa. Erkki Virran ja Janne Telenin pelkistetyn tyylikkäästi soittamat, tarkat ja nasakasti soitetut rytmiraidat ovat kuitenkin eräs yhtyeen ominaissoundin mielenkiintoisinta antia. Sikäli onkin sääli, että levyn miksaus kuulostaa niin iskelmämetallin tyyppisesti viimeistellyltä. Yhtyeen selkeänä vetonaulana Tomi Joutsen laulaa kieltämättä erittäin ammattimaisella varmuudella tyylikkäitä laululinjoja ja stemmoja viljellen, mutta pitkin matkaa turhankin hillitysti. Välillä toivoisi, että Joutsen vetäisi johonkin väliin jonkun kunnon mörähdysosuuden tai antaisi tulla keuhkoistaan niin paljon kuin lähtee.

Kokonaisuutena Sinisthralla olisi aineksia paljonkin. Kyseisen paluulevyn anti tuntuu kuitenkin roikkuvan tarpeettomankin paljon Joutsenen presenssin ja laulusuoritusten varassa. Onhan näissä kuudessa biisissä toki taiteellista otetta ja omaperäisyyttäkin mukana, ja juuri siksi tilan antaminen yhtyeen muulle instrumentaatiolle olisi tärkeää.

7/10

Kappalelista:
1. Eterne
2. Closely Guarded Distance
3. Halfway To Somewhere Else
4. Morningfrail
5. Safe In The Arms Of Everlasting Now
6. Ephemeral

Kommentoi julkaisua