Kill The Romance – For Rome And The Throne

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 16.3.2011

Kill The Romance tuli allekirjoittaneelle tutuksi debyyttinsä “Take Another Life” myötä. Tuolloin oli tarjolla melodista death metallia, juuri niin kuin Suomessa se parhaiten osataan tehdä. Kun ”For Rome And The Thronea” tarjottiin arvosteltavaksi, oli selvä, että tämä levy oli saatava käsiini.

Levy starttaa nimeen viitatenkin mahtipontisella introlla ”Fall Of The Empire”. Intron jälkeisellä nimikkokappaleella päästäänkin jo lähes täyteen vauhtiin mutta yllättävää albumilla on huutolaulujen puuttuminen, joka ensimmäisellä albumilla oli yhtyeen selvästi parasta antia. Lisäksi alun tuplattu kitarariffi tuo ainakin jollain tasolla mieleen erään kotimaisen yhtyeen nimeltä Stam1na. Onneksi kolmosraita ”Avalanchella” huudotkin palaavat kuvaan.

”Bloodbell” oli albumin ensimmäinen kappale, joka pysäytti kuuntelijan kunnolla. Alun melodinen alku antaa jo odottaa radiosoittoon tehtyä kappaletta, mutta kuuntelija yllätetään kappaleen puolivälin blast-beatilla täysin. Kertosäkeen melodiat flirttailevat rohkeasti jopa Amorphiksen suuntaan, mutta kokonaisuutena kappale on loistavaakin loistavampi.

Kitaristikaksikko Tomi Luoma ja Ville Patrikainen tulivat tutuksi debyyttijulkaisullaan herkullisesta kitaratyöskentelystä. ”For Rome And The Thronella” melodioita toki löytyy, mutta niiden käyttöä on silti karsittu. Iskeviä laulumelodioita tarjoillaan tälläkin julkaisulla joista loistavana esimerkkinä voisin mainita seitsemännen kappaleen nimeltä ”Late Night Void”. Muutenkin vokalisti Ville Hovin äänenkäyttö on albumilla ihailtavaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Loppupään kappaleista erityisesti ”Rollercoaster Ride” nousee esille, ja voi vain kuvitella minkälaisen circle-pit meiningin tällä kappaleella saa livenä aikaiseksi. Samalla kappale tarjoilee sitä vanhaa Kill The Romancea eli tiukkaa ja nopeatempoista mätkettä, yhdistettynä koukuttaviin laulustemmoihin ja kitaratyöskentelyyn.

Kill The Romancen iskevät ja koukuttavat laulumelodiat jäävät väkisin päähän junnaamaan, ja tämä nostaa levyn arvon hyvinkin korkealle. Jo ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen ne kaikista parhaat melodiat jäävät pyörimään päässä ja pakottavat kuuntelemaan albumin uudestaan. Vaikka pieni temmonlasku on huomattavissa yhtyeen toisella albumilla, on ”For Rome And The Throne” ehdottomasti yksi vuoden kovimmista metalli-albumeista.

9/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

1. Fall Of The Empire
2. For Rome And The Throne
3. Avalanche
4. Bloodbell
5. Devilution
6. The Newborn Faith
7. Late Night Void
8. Traitor
9. Rollercoaster Ride
10. In Our Holy Grail


www.myspace.com/killtheromance1

Kirjoittanut: Sami Haapoja

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

4 comments on “Kill The Romance – For Rome And The Throne”

  1. Kuisma Seppälä

    Olin katsomas poikia Machinae Supremacyn nosturin keikalla lämpärinä ja voin sanoa että pidin näkemästäni vaikka alkuperäinen örisiä oli poissa

  2. Tommi Hämäläinen

    Pienenä paikkauksena, Ville ei soittanu debyytillä.

  3. Peku

    Onkohan mulla joku eri versio tästä levystä kuin muilla, vai omistanko vaan paremmat kuulokkeet?

    Biisit ovat mahtavaa soitantaa. Mutta näin surkeaa miksausta en ole kuullut sitten Californicationin. Raidat on täynnä clippailua ja digitaalista roskaa. Halvemmilla matkakuulokkeilla soitto on upeaa, mutta kotona kuulokevahvarin ja DAC:n kautta Gradoilla kuunneltuna soitto ja melodiat jää taustalle koska tämä miksaus on surkea ja kaikki roska taustalta nousee esille aivan liian selvästi.

    Eikö studiolla ollut kuulokkeita millä olisi valmiin levyn voinut kuunnella ennen myyntiin laittamista, vai onko tämä nyt sitä wall of sound paskaa millä Metallican tuoreinkin levy pilattiin (eipä hääppöinen levy ollut kyllä muutenkaan)?

    Oudointa on että kukaan arvostelija ei tätä tunnu huomaavan. Olenko oikeasti saanut jonkun eri painoksen kuin muut?

  4. Sami Haapoja

    Ainakin omista kuulokkeista (Koss Porta Pro) miksaus tuntui ihan pätevältä. Eipä ainakaan itse tuollaista asiaa huomannut levyä kuunnellesssa!

Comments are closed.

Luetuimmat

Uusimmat