King Satan tarjoilee uudella albumillaan kourallisen sirkushuveja – Arviossa ”Occult Spiritual Anarchy”

Kirjoittanut Ilona Pakarinen - 11.4.2022

Tamperelainen industrial metal -yhtye King Satan on juuri julkaissut kolmannen täyspitkän albuminsa ”Occult Spiritual Anarchy”. Yhtye kertoo kolmannen albumin olevan aiempaa metallisempaa sekä bändikeskeisempää materiaalia. Voit lukea lisää aiheesta tästä.

Albumin aloittaa päätöntä räyhäämistä sisältävä ”Left Hand Path Symphony”. Alun päätön poukkoilu sointujen välillä muuttuu kappaleen lopussa vallan ryhdikkääksi pyöritykseksi. ”The Face Of The Devil” on pesunkestävää industrial-jyystöä, joka pysyy aloituskappaletta paremmin kasassa. ”The Pagan Satan” sisältää käärmetanssijan viekoittelevuutta ja taipuu luomaan suomunsa yhä uudelleen ja uudelleen. Särökitaroiden lomassa voi kuulla huudahduksen ”I believe in Perkele” – voiko sen suomalaisempaa olla. Voimakastahtoisen ”Dev’s Ex Satanasin” kautta siirrytään päästämään sirkus valloilleen kappaleessa ”Human Sacrifice”. Tulee tunne sirkuksesta karanneista hahmoista, jotka lähtevät mielenhäiriöiselle kostoretkelle teurastamaan jonkun. Hekate Bossin aariamaiset taustalaulut soivat kuin seireenin laulu, ja luovat sinfonista kontrastia industrial-maailmaan.

Nopeasykkeisen ”This Is Where The Magick Happensin” kautta siirrytään kappaleeseen ”Beyond God”. Pidän kappaleen monisyisestä alusta, jonka timanttisuuden kärjen nielaisee pian överimasteroitu henkäily. ”Demon’s Made Fleshin” kertosäe pitää sisällään yliannostuksen anarkiaa. Kokonaisuutena kappale on karnevaalimainen syväleikkaus maailmaan, jossa kaikki on vähän vinksallaan. ”The Devil’s Opera” pitää sisällään raskasta mongerrusta, hyytäviä syntikoita ja kasan loistokkaita kitarariffejä. Ennen albumin päättävää viihdyttävää outroa ”Clowning Is Serious Business” kuullaan ”Spiritual Anarchy ’22” -kappale. Kappale pitäytyy tematiikaltaan sirkushuvien maailmassa, eikä se säästele anarkiaa tai meheviä industrial-soundeja. Kappale on kuin liikaa heliumia sisältävä pallo, joka on valmis poksahtamaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Occult Spiritual Anarchy” pitää omasta tematiikastaan kiinni alusta loppuun saakka. Albumi tarjoilee läjän syntikka- ja electrosoundeja okkultismiin, anarkiaan ja absurdismiin kietoutuneena. Yhtyeen musiikissa on kuultavissa aimo annos huumoria, ja jäänkin miettimään, voiko tätä aggrotech-elementeistään tunnettua yhtyettä ottaa kovinkaan vakavasti. Albumi päättää yhtyeen debyyttialbumista alkaneen trilogian, ja onkin mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan yhtye seuraavaksi kehittyy.

Kappalelista:

  1. Left Hand Path Symphony
  2. The Faces Of The Devil
  3. The Pagan Satan
  4. Dev’s Ex Satanas
  5. Human Sacrifice
  6. This Is Where The Magick Happens
  7. Beyond God
  8. Demon’s Made Flesh
  9. The Devil’s Opera
  10. Spiritual Anarchy ’22
  11. Outro (Clowning Is Serious Business)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat