Nimensä mukainen albumi – klassikkoarviossa Don Huonojen 30-vuotias ”Kameleontti”

Rockyhtye Don Huonot sai alkunsa vuonna 1989 Kalle Aholan ja Jussi Chydeniuksen perustaessa bändin, joka vielä tuolloin sai nimekseen George Nirvana Klubi. Yhtye koki kuitenkin ajan kuluessa nimenvaihdoksen sekä miehistön vaihdoksia: basistiksi tuli Mikko Mäkelä ja kitaran kaulaan Joonas Pirttilä. Debyyttialbumi ”Silmänkääntötemppu” julkaistiin vuonna 1991, ja ennen levyn julkaisua basistin tonttia hoitamaan vaihtui Jukka Puurula.

Seuraava muutos miehistössä tapahtui, kun Don Huonot oli julkaissut ensimmäisen singlensä ”Hyrrä” tulevalta ”Kameleontti” -nimiseltä levyltään. Joonas Pirttilä lähti jatkamaan opiskeluitaan, ja tilalle bändiin astui Kie von Hertzen – tosin hänen pestinsä oli siinä vaiheessa ajateltu vain väliaikaiseksi.

”Kameleontti” julkaistiin helmikuussa 1993. Toisena singlenä albumilta julkaistiin ”Kapteeni Koulukammo/Kaunis painajainen”. Molemmat singlet saivat menestystä ”Hyrrän” noustessa hitiksi saakka ja ”Kaunis painajainen” soi useasti radiossa.

Pitkäsoitolta voidaan jo kuulla bändin kehittyneen sitten ensimmäisen levyn julkaisun. Osansa oli varmasti yhteen hitsautumisella jo soitettujen keikkojen myötä, joille suunnattiin uudelleen ”Kameleontin” julkaisun jälkeen. Don Huonot oli jo tässä vaiheessa saanut suosiota ja kerännyt faneja etenkin pääkaupunkiseudulla ja muissa yliopistokaupungeissa, mutta muu Suomi tuntui vielä vierastavan bändiä.

Nimensä mukaisesti ”Kameleontilla” voidaan kuulla monia eri musiikkityylejä yhdisteltynä melko mielenkiintoiseksi paketiksi. Tyylien vaihtelevuus vaikuttaa osaltaan siihen, että albumin kantava teema vaikuttaa ajoittain olevan hieman hukassa. Tähän verrattuna ”Silmänkääntötemppu” kuulostaa yllättäen paljon eheämmältä ja tasaisemmalta lopputulokselta.

”Kuujärven jää” kertoo surullisesti päättyvän rakkaustarinan kiteytettynä vajaaseen neljään minuuttiin, ja tapahtumien jäänhuurteisen maiseman pystyy kuvittelemaan mielessään hyvin elävästi. Sama sadunomainen linja on havaittavissa myös ”Kaunis painajainen” -kappaleessa. Jos tältä albumilta pitäisi jättää pois joku yksittäinen biisi, olisi se ”Ruma Rämä Romu Römö-Römö”, joka vaikuttaa liiankin huumorimielessä tehdyltä ja leikkaa ikävästi bändin tuolloin vielä hakusessa ollutta uskottavuutta.

Helmiäkin ”Kameleontilta” toki löytyy, esimerkkinä oma suosikkini ”Hyrrä”, johon tykästyin aikoinaan jo ensikuuntelulla. Sadunomainen ”Vedenalaiseen kaupunkiin” ei sekään kuulosta ollenkaan hullummalle. Stemmalaulut soivat läpi albumin komeasti, ja uutena jäsenenä mukaan tullut Kie von Hertzen istuu jo alusta lähtien hyvin meininkiin mukaan.

”Kameleontilta” yli jääneet kaksi kappaletta ”Kukkakauppias Tšeblu Ivanovitš Baladinin Testamentti” ja ”Tarina Mutanttikameleontista” julkaistiin hieman myöhemmin ”Mutanttikameleontti” -nimisellä EP:llä. Kyseiseltä äänitteeltä löytyvät myös remix-versiot ”Marionettikadulla”, ”Kaunis painajainen” ja ”Kapteeni Koulukammo” -biiseistä.

Don Huonot on onnistunut alusta saakka kuulostamaan hyvällä tavalla omalaatuiselle orkesterille täynnä erittäin lahjakkaita muusikoita. Bändin biisit on ollut helppo tunnistaa vaikkei esittäjää sattuisi etukäteen tietämäänkään. Harmillista, että yhtye leimautui uransa alussa vaikeasti lähestyttäväksi, vain pienen porukan suosiossa olevaksi taiderockia soittavaksi joukkioksi. Oma osansa oli hyvinkin Kalle Aholan melko monitahoisilla ja kuulijaa haastavilla lyriikoilla, joille ei vielä 90-luvun alun lama-Suomessa riittänyt kysyntää. Lopullinen läpimurto tapahtui vuonna 1997 ”Hyvää yötä ja huomenta” -albumin myötä. Myönnettäköön, että löysin itsekin yhtyeen lopullisesti vasta siinä vaiheessa, mutta siitä lähtien Don Huonot on ollut minulle yksi rakkaimmista suomalaisista rockbändeistä.