Klassikkoarvostelu: All Shall Perish – The Price of Existence

Deathcore, tuo henkitoreissaan oleva genre, joka musiikillisesti kärsii yhden nuotin raskautta tavoittelevista mutta äärimmäisen tylsistä jynkkybreakdowneista. Genre oli aallonharjalla 2000-luvun alkupuolella, ja siitä lähtien artistit kuten Suicide Silence ja Whitechapel nauttivat jonkinmoisesta laajemmasta suosiosta, vaikka yhtyeiden musiikilliset ansiot ovatkin mielestäni kyseenalaisia. Mutta muut yhtyeet sikseen, on aika arvioida yhden deathcoren kulmakiviyhtyeen All Shall Perishin toinen kokopitkä ”The Price of Existence” tasan kymmenen vuoden takaa.

All Shall Perishin ensimmäinen levy ”Hate, Malice, Revenge” sisälsi onnistuneen ynseän soundimaailman ohella kasan osuvia riffejä ja raskaita rytmittelyjä, vaikka hieman kapsahtikin genrelle ominaiseen persoonattomuuteen. Toinen levy on paljon monipuolisempi, iskevämpi, joskaan ei välttämättä äärimmäisen persoonallinen kuitenkaan. Tämä levy on silti se levy, joka näytti, miltä kaikki deathcoren elementit oikein yhdisteltynä parhaimmillaan kuulostavat. ”The Price of Existence” on platta, jolla kaikki osat loksahtivat sävellyksellisesti kohdalleen. Kulmikkaat riffittelyt, uhkaavat melodiat ja monipuolistetut breakdownit seuraavat toinen toistaan luoden johdonmukaisia kappalerakenteita – asia, joka tästä genrestä usein puuttuu. On lainattu hieman 90-luvun melodisen ruotsidödön alkua, erityisesti Dark Tranquillityn ”The Mind’s I:n” kulmikkuutta, mutta raskaammalla rytmiosaston tykkivarustolla.  Tällä levyllä myös Eddie Hermida, nykyinen Suicide Silencen vokalisti, astui remmiin erilaisine vihaisine korahduksineen ja oli keskeinen tekijä soundin monipuolistamisessa.

Itselleni levyn kaksi ensimmäistä biisiä itse asiassa ovat levyn heikommasta päästä. Levyn avaa sinkkujulkaisu ”Eradication”, joka sisältää hyvän alkublastauksen ja -riffittelyn, jota jatketaan uhkaavalla keskitempoisella soutamisella. Tästä eteenpäin kappale kuitenkin menettää punaisen lankansa ja hukkuu keskinkertaisten riffien ja hitaan rämpimisen suohon. ”Wage Slaves” on taas biisi lehmänkellosta pitäville ja sisältää hyvin yksinkertaista, mutta varsin groovaavaa riffittelyä. Omaan makuuni biisi on kuitenkin liiankin heppoinen ja näyttää yhtyeen heikoimmillaan kapsahtamassa juuri genrelle ominaiseen peräkkäisten jynkkybreakdownien loppumattomaan tulvaan.

Onneksi kolmannesta biisistä lähtien levy jatkaa tuhovoimaisena petona loppuun asti. All Shall Perish sekoittaa breakdowneihinsa jonkin melodisen tai rytmillisen lisäjipon, flirttailee ylevien soolojen kanssa ja sisältää tajuttoman kovaa riffittelyä. Esimerkiksi ”The Day of Justicen” breakdown jatkuu suoraan Killswitch Engagemaiseen melodiaan ja tiivistyy tästä eräänlaiseksi kliimaksiksi vähitellen kasvavan riffittelyn myötä. Toinen esimerkki yhtyeen rytmillisestä tyylitajusta löytyy ”There is No Business to Be Done on a Dead Planetin” pomppoilevasta avausriffistä. Vain As Blood Runs Blackin ensimmäinen levy pääsee riffien iskevyydessä samalle tasolle kuin All Shall Perish ja toimiikin oivallisena vertailupisteenä yhtyeelle. Hermidan monipuolinen vokalisointi on myös mainitsemisen arvoista: mies kirkuu korkealta, örisee matalalta ja tekee kaikkea näiden väliltä. Kyseessä on kenties tänäkin päivänä genren monipuolisin vokalisti, ja miehen viha tulee iholle asti.

Levyn soundit ovat verraten kevyet suhteessa bändin debyyttiin, ja basarit ovat hieman ylitriggeröidyn kuuloiset. Yleisesti ottaen ne ajavat silti asiansa ja kuulostavat tarpeeksi vahvoilta Hermidan vokalistien ryydittäessä ulosantia. Myös bändin rytmilliseen yhteistoimintaan on saatu puhallettua tarpeeksi tehoja soundillisesti, ja breakdownit kuulostavat oikeasti väkeviltä. Yleistunnelmaltaan ”The Price of Existence” on vihainen, mutta tuo mieleen myös tuomionpäivän lailla painostavan tunnelman. Tunneskaalaltaan kyseessä on raivoisan aggression sekä luovuttaneen epätoivon sekoitus. Tämä on jo sinänsä suuri kehu yhtyeelle, sillä monet muut genren tuotokset kuulostavat korkeintaan vihaisilta ja sitäkin useammin erittäin ennalta-arvattavalla ja laskelmoidulla tavalla. Lisäksi jo Hermidan vokaalien ansiosta All Shall Perish nousee reippaasti muiden genren yhtyeiden yläpuolelle.

Yhtye osaa myös hitaamman, hieman doomin suurtaan kumartavan biisinrakentamisen, kuten oivallisesti nopeampien palojen perään sijoitetun ”Better Living Through Catastrophen” alku osoittaa. Biisi kiihdyttää saumattomasti blast beatiin osoittaen bändiltä dynamiikan tajua. Levyltä välittyy muutenkin tietynlainen kitaransoiton ilo. Biisit pursuavat ideoita, melodianpätkiä, sweeppejä ja sooloja. Juuri kun jokin breakdown alkaa käydä tylsäksi, All Shall Perish tuo jonkin kohtalokkaan melodian sitä tukemaan. Chris Storey osoittaa kitaralla huomattavaa luovuutta tällä levyllä ja vielä enemmän sitä seuraavalla, jopa progehtavalla ”Awaken the Dreamersilla”. Miehen lähdettyä tämän jälkeen yhtyeestä bändi menetti ainutlaatuisen melodiakorvansa ja ilottelunsa ja taantui tavanomaisen deathcore-yhtyeen tasolle. Tämä on kummallista, sillä Storeyn oma yhtye Smashface on myös ollut todella heikko ilmestys. Joka tapauksessa Storey on viime vuonna liittynyt takaisin All Shall Perishin riveihin, joten on mielenkiintoista seurata, mihin mies kykenee.

Sen sijaan ”We Hold These Truths” sekä ”The True Beast” eivät ole musiikillisesti yhtä vahvoja kuin sitä edeltänyt neljän biisin ja välisoiton suora. Erityisesti ”The True Beast” kärsii selkeästi riffi-ideoiden puutteesta, ja yhtyeelle tyypillinen tekninen iskevyys loistaa poissaolollaan biisin ollessa rakenteeltaan sekava, mutta riffeiltään yksinkertainen. Näitä biisejä seuraava ”Promises” sisältää jonkin verran filleririffejä, mutta hyvääkin kieroa melodiaa. Viimeinen biisi ”The Last Relapse” vie epätoivoisen raivon uudelle tasolle ja tuo introssaan pianoa sekä viulua mukaan vain iskeäkseen helvetinmyllyn taas päälle. Tähän biisiin upotetut puhtaat vokaalit sopivat tunnelmaltaan myös kuin nyrkki murtuneen ihmisen silmään.

”The Price of Existence” on ensimmäinen ja yksi harvoja deathcore-levyjä, joista oikeasti pidin ja pidän tänäkin päivänä. Tämä levy sai minut kahlaamaan läpi hirveän kasan genren muita, heikoiksi ja geneerisiksi osottautuneita julkaisuja etsiessäni lisää yhtä hienoa musiikkia. Silti en voi olla levylle vihainen, se on tajuttoman kova tuotos. Kolmosbiisistä alkava viiden biisin putki ja viimeinen kappale ovat soittolistallani yhä nykypäivänäkin. Harva levy pystyy brassailemaan yhtä monella ässäbiisillä kuin tämä lätty. ”The Price of Existence” on deathcoren ehdottomia aallonhuippuja muun genren läsähtäessä rantakallioihin. Näin ollen levy ansaitsee pienen klassikkostatuksensa ja -arvostelunsa sitä myötä.

9+/10

Kappalelista:

  1. Eradication
  2. Wage Slaves
  3. The Day of Justice
  4. There is no Business to Be Done on a Dead Planet
  5. Better Living Through Catastrophe
  6. Prisoner of War
  7. Greyson
  8. We Hold These Truths
  9. The True Beast
  10. Promises
  11. The Last Relapse