”Kodittomuuden kaikuja” – klassikkoarvostelussa Jethro Tullin 50-vuotias ”Aqualung”
19.3.1971 Chrysalis Recordsin kautta ilmestynyt ”Aqualung” on Englannin Blackpoolissa perustetun ja menestyksen vuosiensa alla Lutoniin majapaikkansa muuttaneen progejätti Jethro Tullin neljäs kokopitkä albumi. Yhtyeen laulaja-poikkihuilun soittaja Ian Anderson innoittui vaimonsa valokuvaamien Thamesin rannoilla majailleiden kodittomien kohtaloista. Niin hän päätti tehdä aiheesta universaalia ihmisyyttä ja jumaluutta puntaroivan musiikillisen kokonaisuuden. ”Aqualung” kuvasi rohisevasti yskähtelevää, vanhaa rantojen miestä.
Skotlantilaissyntyisen ”hullun huilumiehen” johtama kokoonpano oli 1970-luvulle tultaessa kokenut eriskummallisen muutoksen, kun yhtyeen 1960-luvun lopun merkittävimmän pätkän yhtyeessä soittanutta, taiturimaista basistia, Glenn Cornicia pyydettiin astumaan sivuun, ja aiemmin taideopintoihin keskittynyt, Ian Andersonin vanha kaveri, Jeffrey Hammond pyydettiin astumaan mukaan yhtyeeseen. Jethro Tullista lähtemisen jälkeen Wild Turkey -yhtyeen perustanut Cornic oli osoittautunut henkilönä introvertiksi ja vaikeasti lähestyttäväksi tyypiksi siinä missä Hammond oli sosiaalisesti huomattavasti helpompi tapaus.
Mainos päättyy
Järjestyksessään kolmannen Jethro Tull -albumin, ”Benefitin” julkaisun jälkeinen basistin vaihdos tapahtui siis pitkälti henkilökemiasyistä ja siksi että Cornicilla meni noina päivinä varsin lujaa verrattuna muuhun Jethro Tull-miehistöön. Tarkalleen ottaen yhtyeen kanssa levyn tuottajana toiminut Terry Ellis pyysi Cornicia siirtymään sivuun yhtyeestä. Soittajana sen sijaan Hammond oli verattain kehno. Tämä aiheutti suurimmat vaikeudet yhtyeen läpimurtoalbumin äänitysvaiheessa.
Esimerkkinä tästä, albumilta singlenä lohkaistu, jykevän raskaasti rokkaavaan single-kappaleeseen ”Locomotive Breathiin” Anderson joutui soittamaan bassot itse syystä että Hammondin taidot eivät riittäneet kyseiseen suoritukseen.
Mainos päättyy
”Aqualung” äänitettiin Lontoon Island Recording Studiosilla Notting Hillissa loppuvuodesta 1970. Anderson ei pitänyt vanhaan kirkkoon rakennetusta, kalseasta ja valtavasti kaikuvasta studiotilasta alkuunkaan. Samaan aikaan Island Studiosin pienemmässä tilassa muuan Led Zeppelin äänitti myöhemmin seuraavana vuonna julkaistua, nimetöntä, neljättä albumiaan. Vierailipa jopa Jimmy Page kannustavassa hengessä seuraamassa naapuristudiossa eteneviä äänityksiä.
Jethro Tullin muun miehistön muodostivat vuoden 1970 lopulla rumpali ja perkussionisti Clive Bunker, kitaristi Martin Barre, kun pianoa, urkua ja mellotronia yhtyeessä soitti John Evan. Albumi uudisti yhtyeen kokoonpanon ollen Evansin ensimmäinen ja Bunkerin viimeiseksi jäänyt Jethro Tull -albumi. Sen A-puoli ”Aqualung” koostui musiikillisesti entistä intohimoisemmista, raskaammasta riffijunnauksesta ja äkkiväärinä sovituksina ilmenevistä, helkkyvästä, huilukuorrutteisesta akustisesta kudonnasta koostuvista kappaleista. Käytännöllisesti katsoen kyse oli kuitenkin klassista raskasta rockia, joka juonsi juurensa folkin, bluesin ja psykedeelisen musiikin alati muuttuviin elementteihin. Kokonaisuus on laadukkuudessaan vedenjakaja Jethro Tullin perinteisemmän rock-poljennon ja rönsyilevämmän ilmaisun välillä.
Albumin nimikkobiisin raskassoutuinen, mutta veikeästi groovaava riffijunnaus on piirtänyt syvän jälkensä progressiivissävytteisen raskaan rockin maaperään. On jopa varsin helppoa kuvitella, että akustisen kitaran ja pianon voimin lähtevä C-osa lienee ollut esikuva myöhemmin samalla vuosikymmenellä julkaistun Blue Öyster Cultin hitin ”Astronomyn” sointukierrolle. Kouluisen ikäisestä tyttöilotytöstä kertova, väkevästi tarttuvalla riffikierrolla groovaa ”Cross-Eyed Mary” on puolestaan musiikillisesti albumin rullaavimpia kappaleita. Vähintään yhtä vakuuttavasti toimii albumin alkuperäisen version päättävä pianoballaadin ja jytäkästi tamppaavan hard rockin yhteensulauma ”Wind Up”.
Mainos päättyy
”Aqualungiksi” nimetyn albumin A-puolen ja ”Godiksi” nimetyn B-puolen varsinaiset kappaleet olivat yhdistetty kokonaisuudeksi lyhyemmillä, akustisvoittoisilla, välisoittomaisilla kudelmilla kuten Andersonin tapaamisesta kuolemansairaan isänsä kanssa kertova ”Cheap Day Return”, ”Wond’ring Aloud” ja ”Slipstream”. Myös albumin A-puolen puolivälissä muhkealla poljennolla varustettu folk-veto ”Mother Goose” on pääpiirteittäin sovitettu akustiseksi. Anderson itse tunnusti albumin kirjoitusvaiheessa kappaleiden vahvimmiksi innoittajiksi sittemmin kulttimaineeseen nousseet brittitrubaduurit Roy Harper ja Bert Jansh. Vastapainona albumin kevyemmälle linjalle toimivat albumin raskassointuisemmat singlebiisit ”Hymn 43” ja ”Locomotive Breath”.
Albumin lyyrisestä tematiikasta on esitetty useampia eri näkemyksiä. Yleinen näkemys on ollut, että kyseessä on teemalevy uskonnon ja jumaluuden välisistä eroavaisuuksista ja Andersonin näkemyksistä järjestäytynyttä uskonnollisuutta kohtaan. Yhtyeen jäsenistö, Anderson etunenässä, on kuitenkin tunnustanut ainoastaan parin biisin muodostavan temaattisen jatkumon kyseiseltä kokonaisuudelta. Anderson itse pelkäsi, että albumi olisi aihepiiriltään liian sosiaalikriittinen ja olisi sen takia yleisölle liian raskasmielinen lähestyttäväksi. Toisaalta raskaan inhorealistinen aihepiiri ja kepeästi kulkeva melodisuus luovat ”Aqualungille” tehokkaasti toimivan kontrastisuuden.
Mainos päättyy
”Aqualungista” tuli kuitenkin Jethro Tullin ensimmäinen Yhdysvaltain Billboard 200-listan kärkikymmenikköön yltänyt albumi päätyen sillä julkaisunsa jälkeen sijalle 7. Albumin julkaisun myötä Jethro Tull nousi yhtyeenä areenarockin kokoluokkaan, ja sen kappaleet alkoivat soida rock-radioissa ympäri maan. Heinäkuuhun 1971 mennessä ”Aqualung” oli ylittänyt Yhdysvalloissa kultalevyyn oikeuttaneen miljoonan myydyn levyn rajapyykin.
On jopa väitetty, että Aqualung olisi rock-musiikin historiassa eräs älyllisesti haastavimpia, miljoonayleisön tavoittaneita ja monikasvoisimpia albumeita. Siitä tuli maailmanlaajuisesti kosolti arvostelumenestystä niittänyt kokeilevan rockin albumi. Samalla siitä tuli Jethro Tullin kautta aikain parhaiten myynyt pitkäsoittolevy. ”Aqualungia” on sittemmin myyty maailman laajuisesti yli 7 miljoonaa kappaletta. Lukemattomat myöhempien polvien kokeellisemman ja raskaamman rockin muusikot ovat innostuneet ja innoittuneet kyseisestä klassisen rockin kummajaisen mestariteoksesta, kuten ylläolevista cover-versioista sattoi helpostikin päätellä.
Mainos päättyy