Pää Kii @ Kesärauha 14.6.2019, Kuva: Eevamaija Virtanen

Konepaja-salissa pauhaa punk: Pää Kii ja Pojat keikalle perjantaina 8. marraskuuta

Kirjoittanut Hilkka Aarela - 10.10.2019
Pää Kii esiintyi Helsingissä viimeksi syyskuun alussa.

Helsingin Vallilaan elokuun lopulla auenneessa Konepaja-salissa päästään nauttimaan punkin pauhusta kahden bändin voimin perjantaina 8. marraskuuta, kun viimeksi syyskuun alussa pääkaupunkiseudulla esiintynyt kotimaisen punkin kirkkaimpiin nimiin kuuluva Pää Kii nousee ensi kertaa uuden urbaanin tapahtumapaikan lavalle. Mukana Konepaja-salin keikalla on myös ramopunkkia veivaava Pojat, joka aktivoituu uudelleen yli vuoden mittaisen keikkatauon jälkeen.

2010-luvun suuri suomalainen punkorkesteri Pää Kii on luonut nahkansa. Kakkahätä77/Heartburns-veteraani Teemu Bergmanin ympärille kasautunut orkesteri koostuu nykyään basisti Vekku Vartiaisesta (myös Anal Thunder), kitaristi Antti Leppäniemestä (Lapinpolthajat, Grooves of Fury, ex-Heartburns) ja rumpali Heikki Laaksomiehestä. Pojat -yhtyeessä vaikuttavat tätä nykyä Miika Söderholm (Ypö-Viis), Raipe Laine, Timo Tolppa ja Mikko Holmström.

Pää Kii -keikoilla tuvat ovat olleet turvoksissa niin Nosturissa, Korjaamolla, Tavastialla kuin Helsingin jäähallissakin – liput kannattaa siis hankkia pian, jotta ei jää ilman!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Pää Kii + Pojat @ Konepaja-sali

Aleksis Kiven katu 17 (Konepajanpasaasi 2), 00510 Helsinki

Perjantaina 8. marraskuuta

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ovet klo 20:00

Liput nyt myynnissä hintaan 22,50e/kpl Tiketistä. 

Tapahtuma ja lisätiedot Facebookissa: https://www.facebook.com/events/406137886971729/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat