Korpiklaani se vaan jaksaa painaa vuodesta toiseen tahtia hidastamatta. Eipä tule näin äkkiseltään mieleen kovin montaa muuta pitkän linjan yhtyettä, jotka julkaisisivat levyjä samaa tahtia musiikin tason noustessa levy levyltä. Itse asiassa ”Noidan” ja sitä edeltäneen ”Manalan” (2012) väliin mahtuu kolme vuotta, mikä on pisin väli kahden Korpiklaani-levyn välillä. Tuossakin välissä tosin on muun muassa yksi Jonne-albumi ja keikkailua ristiin rastiin ympäri maailman.

”Noidasta” lupailtiin astetta raskaampaa Korpiklaania ja tuo lupaus myös lunastetaan. Korpiklaani kuulostaa edelleen Korpiklaanilta eivätkä tuttu pirteys ja pilke silmäkulmasta ole hävinneet minnekään, vaikka variaatiota onkin enemmän kuin aikaisemmilla albumeilla. Levyllä on vanhoja tuttuja hyväntuulisia ja tarttuvilla melodioilla sekä rouheilla kitarariffeillä varustettuja biisejä, jotka jäävät mukavasti päähän soimaan, mutta myös vakavampaa ja raskaampaa materiaalia. Itse asiassa koko levy kuulostaa raskaammalta kuin yksikään aiempi Korpiklaani-levy.

Kitarat pauhaavat raskaammin ja metallisemmin kuin ennen, mutta myös viulu- ja harmonikkasovituksiin on panostettu ja ne on nostettu entistä suurempaan ja näkyvämpään osaan – jopa niinkin näkyvään, että ne saattavat varastaa huomion kaikelta muulta. Viulu ja harmonikka ovat sulautuneet tyylikkäästi osaksi entistä raskaampaa Korpiklaania taustalla soivina melodioina, tyylikkään tunnelmallisina sooloina ja hienoina yksityiskohtina, ja ne ovatkin yksi Korpiklaanin musiikin tärkeimmistä rakennuspalikoista. Tärkeitähän ne ovat olleet ennenkin, mutta tällä kertaa niitä on käytetty täyden potentiaalinsa mukaisesti, mistä suuri kiitos kuuluu tietenkin viulisti Tuomas Rounakarille ja haitaristi Sami Perttulalle. Perinnesoittimet eivät ole koskaan sopineet näin hyvin yhteen metallimusiikin kanssa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Esimerkiksi ”Viinamäen Mies” ja ”Pilli On Pajusta Tehty” edustavat perinteisempää Korpiklaania, jonka tahtiin voi vaikka tanssia käsikynkkää tai hyppiä pöydillä, kun taas muiden muassa ”Lempo” ja ”Ämmänhauta” hidastavat tempoa ja vakavoituvat. Kummankin tyyliset kappaleet toimivat pääasiassa erittäin hyvin, vaikka pari kappaletta venähtääkin hieman pitkäveteiseksi. Ehkäpä yksi tämän levyn vahvuuksista on se, että se sisältää melko erilaisia kappaleita. Billy Idolilta lainattu ”Jouni Jouni” (”Mony Mony”) on sekin taipunut saumattomasti ja vaivattoman kuuloisesti Korpiklaanin muottiin. Jos en olisi etukäteen tiennyt, niin en olisi mitenkään huomannut kappaleen olevan coveri. Sanoisin sen olevan jopa parempi kuin alkuperäinen!

Aivan oma lukunsa on levyn päättävä ”Sen Verran Minäkin Noita”, jonka voi vailla epäilyksen häivää nimetä Korpiklaanin koko diskografian raskaimmaksi ja metallisimmaksi kappaleeksi. Tämä lienee levyn ainoa kappale, jossa harmonikka ja viulu väistyvät taka-alalle metallisten riffien ja melodisten kitaraleadien tieltä. Korpiklaanilta ei ole kuultu kovin montaa näin kitaravetoista kappaletta. Ei perinnesoittimiakaan toki ole unohdettu: Kertosäkeen yksinkertaisen tyylikäs harmonikkakuvio luo kauhuelokuvamaista piinaavaa tunnelmaa, joka sopii kappaleeseen täydellisesti. Perinnesoitinten soolot lopettavat kappaleen tyylikkäästi pikkuhiljaa. Tässä taas nähtiin, että Korpiklaanista on moneksi. Enpä muuten ennen ole kuullut blast beatia Korpiklaanin kappaleessa.

Kappaleiden sanoitukset on jälleen hyvin kirjoitettu. On niin iloisia, hauskoja ja hyväntuulisia juoma- ja soittolauluja kuin tunnelmallisia, mielenkiintoisia ja hyvin rakennettuja tarinoita noidista, neidoista, luonnosta ja viinapäissään saunoja polttelevasta naapurin Jounista. Tuomas Keskimäki, joka on kirjoittanut lähes kaikki tämän levyn sanoitukset, on tehnyt jälleen hyvää työtä. Kappaleiden tarinat ja sävellykset tukevat vahvasti toinen toisiaan ja muodostavat erittäin hyvin toimivan kokonaisuuden.

Muutaman edellisen Korpiklaanin levyn ilmestymisen jälkeen olen joka kerta ollut aivan varma, ettei Korpiklaani enää pystyisi ylittämään itseään. Joka kerta olen myös joutunut syömään sanani, aivan kuten nytkin. Menee yli minun ymmärrykseni, miten yhtye voi pitää yllä näinkin rivakkaa julkaisutahtia puhumattakaan tiukasta keikkakalenterista ja parantaa silti työskentelyään jokaisella levyllä. En enää edes uskalla sanoa tämän olevan Korpiklaanin paras levy, koska seuraava on kuitenkin taas tätäkin parempi. Korpiklaani ei petä koskaan.

9½/10

Kappalelista:
1. Viinamäen Mies
2. Pilli On Pajusta Tehty
3. Lempo
4. Sahti
5. Luontoni
6. Minä Näin Vedessä Neidon
7. Jouni Jouni (Billy Idol -cover)
8. Kylästä Keväinen Kehto
9. Ämmänhauta
10. Sen Verran Minäkin Noita

Korpiklaanin kotisivut
Korpiklaani Facebookissa

Kirjoittanut: Jyri Kinnari

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy