Korpiklaanin tulevan albumin kansitaide julki

Kirjoittanut Jyri Kinnari - 9.2.2015

korpiklaani noitaUuden levynsä julkaisua odottava, suomalaisen folk metallin suurimpiin nimiin kuuluva Korpiklaani on julkaissut kansitaiteen pian julkaistavalle ”Noita”-nimeä kantavalle albumilleen. Albumin kansitaiteesta on vastannut Darkgrove Designin Jan Yrlund, joka on luonut visuaalisen ilmeen kaikkiin viime vuosien Korpiklaani-albumeihin ja joka on jälleen loihtinut uuden mestariteoksen.

”Noita” on nyt ennakkotilattavissa Nuclear Blastin sivuilta osoitteesta http://smarturl.it/KORPIKLAANI-NoitaNB. Albumi julkaistaan 1. toukokuuta Euroopassa, 4. toukokuuta Isossa-Britanniassa ja 5. toukokuuta Yhdysvalloissa.

”Noita” on nauhoitettu Petrax Studiolla, jossa Aksu Hanttu on jälleen istunut tuottajan, äänittäjän ja miksaajan penkille. Kyseessä on myös ensimmäinen Korpiklaani-albumi, jolla nähdään yhtyeen uusi harmonikkataituri Sami Perttula, jonka mukaantulo toi folk-sovituksiin uusia ulottuvuuksia viulisti Tuomas Rounakarin rinnalle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Maaliskuussa Korpiklaani suuntaa Eurooppaan yhtenä Paganfest-kiertueen pääesiintyjistä ja yhtye tullaan näkemään useilla Eurooppalaisilla festivaaleilla myöhemmin tänä vuonna:

20.03. DE Leipzig – Hellraiser

21.03. D Oberhausen – Turbinenhalle

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

22.03. NL Tilburg – 013

27.03. D München – Backstage

28.03. AT Wien – Arena

29.03. D Berlin – Postbahnhof

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

03.04. RU St. Petersburg – Zal Ozhidaniya

04.04. RU Moscow – Volta

24.04. D Dettelbach – Franconia Festival

13.06 D Ahnsbeck – Break The Ground Open Air

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

19.06. FIN Nummijärvi – Nummirock Festival

20.06. BE Dessel – Graspop Metal Meeting

27.06 CZ Spalene Porici – Baseinfire Festival

15.07. HU Pécs – Rockmaraton Festival

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

16.07. D Balingen – Bang Your Head Festival

25.07 D Gelsenkirchen – Sabaton Open Air / Noch Ein Beer

09.08. UK Derbyshire – Bloodstock Festival

28.08. D Crispendorf – Wolfszeit Festival

01.-3.10. NOR Trondheim – Trondheim Metalfest

Luetuimmat

Uusimmat