Kotimainen Haapoja julkaisi ”Kutsumus”-EP:n
Nelihenkinen death ja black metalia hardcoreen yhdistelevä Haapoja on julkaissut ”Kutsumus”-nimisen EP:n. Bändi luonnehtii julkaisua seuraavasti:
”EP on perinteistä genrerajoja rikkovaa Haapojaa, dissonanttista mutta melodista, armotonta mutta tarttuvaa. Levyn lyriikat käsittelevät luhistumisen jälkeistä itsensä kasaamista, ja siihen tarvittavaa pitkää prosessia.
”Kutsumus”-EP merkitsee myös Haapojan uudelleensyntymää, kun alkuperäinen vokalisti Jyri Kuukasjärvi (Loka, ex-Radien) palaa kokoonpanoon. Nykyiseen miehistöön kuuluvat lisäksi Jani Kuorikoski (Napalm Ted, Joint Depression) rummuissa ja Tuomas Alatalo (Revulsion, Vedet) bassossa. Perustajajäsen Pekka Kivelä (Trypanon) vastaa edelleen kitaroista.
Levyn miksauksen ja masteroinnin toteutti Ulf Blomberg (HoboRec Recording Studio). EP julkaistiin kasettina ja digitaalisesti Bandcamp-sivuillamme sekä suoratoistopalveluissa julkaisupäivänä. Myöhemmin myös vinyylipainoksena saksalaisen minoRobscuRin kautta.”
