Kotimainen metallijyrä Khiral julkaisi ”Tiny People” -näytteen tulevalta albumiltaan

Kirjoittanut Niko Kuusela - 23.6.2021

Kotimainen death/thrash-yhtye Khiral julkaisi toisen singlen elokuun 6. päivä ilmestyvältä albumiltaan. Aiemmin keväällä julkaistu ”Painter of Fates” -single saa jatkoa ”Tiny People” -kappaleella, jossa kunniansa saavat kuulla itsensä jalustalle nostavat pöyhkeilijät.

”’Tiny People’ on Khiralin tapa osoittaa halveksuntaa niitä ihmislajin yksilöitä kohtaan, jotka toiminnallaan ylentävät itsensä muiden yläpuolelle. Tähän joukkoon me luemme ne, jotka bongaavat suurten saavutusten joukosta omaan agendaansa sopivimmat ja ottavat niistä kunnian itselleen. Nämä kiipijät pääsevät hyviin asemiin muiden siivellä ja tulemalla valmiisiin pöytiin, minkä jälkeen nauttivat vain muiden tekemän työn hedelmistä. Pahimmillaan näitä pöyhkeilijöitä glorifioidaan suurina artisteina, vaikka todellisuudessa he eivät olisi mitään ilman heitä ennen tehtyä pohjatyötä”, yhtye sanoo.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

“Maininnan ansaitsevat myös ne jotka ovat olleet aiemmin pienten joukossa, ruohonjuuritasolla, mutta sieltä päästyään unohtavat juurensa ja lähtökohtansa. Halveksuttavimpia näistä ovat ne, jotka tukevan jalansijan saatuaan katsovat paikkaansa vielä hakevia nenänvarttaan pitkin.”

Synkän kappaleen taustalla on kuitenkin varsin positiivinen ajatus.

“Jokaisella pitää saada olla unelmia. Jokaisella pitäisi olla mahdollisuus nähdä, että häntä arvostetaan, ja tuntea itsensä kuninkaaksi tai kuningattareksi, maailman valtiaaksi. Pieninkin ansaitsee olla Se Suurin, vaikka vain hetken.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vuonna 2009 nykyisen kokoonpanonsa ja tyylinsä muodostaneen Khiralin tulevan albumin julkaisee Puuma Records.

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat