Kuin katsoisi tuhatta elokuvaa samanaikaisesti – Muse Helsingin Suvilahdessa 18.6.

Työpäivän takia en valitettavasti ehtinyt vaihtaa kaupunkia tarpeeksi nopeasti ollakseni keikkapaikalla The Amazonsin aikaan. Kiefer Sutherland oli vallannut lavan Suvilahteen saapuessani. Siitä esityksestä minulla ei ole mitään sanottavaa, sillä kyseenalaistin hieman jo etukäteen esiintyjän valintaa kiertueelle.

Puoli tuntia ennen Musen odotettua keikan alkua soi kaiuttimista todella hämmentävää musiikkia. Olin erittäin varma, että Muse oli sen takana. Mutta puoli tuntia? Kyllä, ja se, jos mikä, teki spektaakkelista vieläkin parempaa. Pitkän odottelun jälkeen, kun aurinkokin oli jo laskenut rakennusten taa ja Suvilahti viilennyt, aloitti Muse konserttinsa.

Lavalle saapuvat ensimmäisenä tanssijat. Heidän käveltyään lava-asetelman pitkän ”catwalkin” läpi nousee itse Matt Bellamy heidän keskeltään esittämään illan ensimmäistä kappaletta, joka on myös yhtyeen uuden albumin ensimmäinen kappale.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Yhtye päästää ilmoille heti illan alkuun kenties suurimman hittinsä ”Uprisingin”. Yleisö on haltioissaan, lavaspektaakkeli heittää vettä kiukaalle esitellessään jättimäisellä näytöllä mitä hienoimpia grafiikoita. Kaikki on yksinkertaisesti niin täydellistä: siinähän minä todistan maailman parasta live-yhtyettä, vaikka olin muutama kuukausi sitten vielä epäröinyt, haluanko edes lähteä keikalle. En ole koskaan varsinaisesti rakastunut Museen mutta nyt aion tehdä korjausliikkeen. Taiteilija tuli, esitti ja myi minulle teoksensa.

Mutta ovatko yhtyeen jäsenet ikoneita? Mielestäni eivät ole. Solisti Matt Bellamyn vähäpuheisuus kappaleiden välissä viesti minulle kohteliaisuudesta, bändi oli yksinkertaisesti esittelemässä yleisölle konseptejaan. Ja olen varma, että joka ikinen ihminen piti siitä.

Konsertti oli ainoa laatuaan. Jättimäisellä näytöllä nähtiin muun muassa live-kuvaa yhtyeestä, lumoavia grafiikoita ja jopa konseptitarina, johon aina välillä, biisien välissä hypättiin takaisin. Olin silmät liimautuneena kiinni kaikkeen siihen, mitä lavalla tapahtui, koska show ei perustunut pelkästään liikkuvaan kuvaan. Lavalla nähtiin myös robotteja, joiden toteutus oli todella vakuuttavaa. En ole koskaan kokenut konsertissa mitään filosofista valveutumista, mutta Musen kohdalla se tapahtui. Tuntuu siltä, kuin muusikot oikeasti halusivat olla yhteydessä faneihinsa ja taistella heidän kanssaan oikeuksiensa puolesta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Sanon varmaksi, että noin ison visuaalisen esityksen toteuttaminen siten, ettei jää itse sen jalkoihin, ei onnistu yhtä hyvin muulta artistilta kuin Muselta. Yhtye on kaivanut tiensä valtavirtojen sydämiin, vaikka sen musiikki on silti hyvin omalaatuista ilman myönnytyksiä ja kompromisseja. Nostan illan parhaiten toimiviksi kappaleiksi  ”Plug in Babyn”, ”The 2nd Law: Unsustainablen” ja ”The Dark Siden”.

En ole koskaan kokenut mitään vastaavaa: Keikka sai jokaisen ihokarvani nousemaan tasaisin väliajoin. Tasaisin väliajoin myös heräsin siihen havaintoon, että olin ylipäätään konsertissa.

Kirjoittanut: Otto Vainionpää
Kuvaaja: Anssi Ruuska

Settilista:
1. Algorithm
2. Pressure
3. Psycho
4. Break It To Me