Kuopion Henry’s Pubin jäähyväisjamit vietettiin striimin merkeissä: striimi katsottavissa kokonaisuudessaan

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 25.4.2021

Julkaisimme sivustollamme hiljattain uutisen, jossa kerroimme Kuopiossa vuonna 1970 aloittaneen koko kansan olohuoneena ja keikkapaikkana tunnetun Henry’s Pubin lopettavan toimintansa. Päätös koko pandemian ajan suljettuna pysyneen ”Henkan” lopullisesta sulkemisesta syntyi koko maan ravintola- ja tapahtuma-alojen toimintaa vaikeuttaneiden kokoontumisrajoitusten myötä.

Kuopion Henry’s Pubin legendaarisella lavalla kuultiin musisointia viimeisen kerran lauantaina 24. huhtikuuta, kun paikalliseksi legendaksi muodostuneen Henry’s Pubin house bandin jäsenet nousivat lavalle kuopiolaismuusikkojen kera. Livestreamissä kuullaan – ja  -miehistön lisäksi myös hiljattain -uransa lopettanutta Marko Hietalaa sekä muita paikallisia muusikkoja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Livestreamin aikana kerätään varoja  ry:n ja Kotimaanavun keräyksiin kotimaisen kulttuurikentän avuksi. Henry’s Pub kertoi tiedotteessa striimistä seuraavaa:

Henry’s Pubin saaga päättyi yli 50 vuoden jälkeen ja on tullut aika jättää viralliset hyvästit Jäähyväisjamien merkeissä. Tapahtumapäivä on lauantai 24.4.2021 klo 19.00 ja jamit striimataan Muikkukukko TV:n toimesta heidän YouTube-kanavallaan. Laadukkaasta striimauksesta yhdessä vastaavat videokuvat.fi, Bluesounds Oy ja H. Kervinen Sounds.

Ensimmäiset Henry’s Pub Open Stage jamit pidettiin lokakuussa 2007 ja nämä jäähyväisjamit ovatkin järjestysnumeroltaan 130. Jameissa pääsi soittamaan tai laulamaan omalla kokoonpanolla tai Henkan house bandin kanssa. Tällä kertaa jamien soittajat ja laulajat ovat Henkan kutsuvieraita. Henkan lavalla tullaan näkemään seuraavat artistit: Marko Hietala, MC Raaka Pee, Olli Herman, Sakari Kuosmanen, Jouni Markkanen, Tatu Kemppainen, Tommi ”Tuple” Salmela, Kaitsu Kääriäinen, Marianne Juutilainen, Calle ja unohtamatta tietenkään meidän rakasta house bandia. Tapahtuman pääorganisaattorina toimii Kalle ”Calle” Pakarinen, joka oli myös tapahtuman liikkellepanija. ”On tärkeää jättää jäähyväiset vielä house bandilla ja kutsua vieraita mukaan”, toteaa Pakarinen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tapahtumien ja keikkojen tulevaisuus selkeän exit-suunnitelman sekä alan toimijoille riittävien tukien puuttuessa tapahtuma-alan tulevaisuus näyttää vielä pitkään epävarmalle. ”Haluamme olla mukana tuomassa tapahtuma-alan ahdinkoa esille ja nostaa selkeän esimerkin apukeinoista esille”, kommentoi Vararengasravintolat Oy:n markkinointivastaava Jenni Kulin. Livestreamin aikana katsojat voivat tehdä lahjoituksen Tapahtumateollisuus Ry:n ja Kotimaanavun Työt kielletty -kampanjaan. Kampanja kerää lahjoitusvaroja tapahtuma-alan ihmisten ja heidän perheidensä konkreettiseksi auttamiseksi.

Lahjoitusvaroja käytetään avuntarvitsijoiden auttamiseksi taloudellisesti, tavara- tai ruoka-avun kautta tai muihin välttämättömiin toimiin, joiden avulla vaikeuksissa olevien elämänlaatua halutaan kohentaa. Tapahtumateollisuus tekee työtä, jotta tapahtumia päästään järjestämään heti, kun se on taas turvallista. Sitä ennen kutsumme kaikki suomalaiset – yksityishenkilöt ja yritykset antamaan apua. Kotimaanapu vie avun perille jokaiselle henkilökohtaisesti diakoniatyön kautta. Apua tarvitsevat ihmiset voivat olla yhteydessä oman paikkakuntansa seurakunnan diakoniatyöhön. Avun saaminen ei edellytä kirkon jäsenyyttä.
#työtkielletty

Työt kielletty -kampanja
Kotimaanavun keräys tapahtuma-alan ihmisten auttamiseksi

Voit katsoa eilisen striimin kokonaisuudessaan tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat