Yhdysvaltojen New Jerseystä kotoisin oleva deathcore-yhtye Fit For An Autopsy julkaisi 25. päivä lokakuuta uuden albuminsa ”The Sea Of Tragic Beasts”. Lokakuu tuntuu olevan aina otollinen hetki metallibändien uusille julkaisuille, mihin ainakin minulla on hyvin vahva assosiaatio iltojen pimetessä. Tällä kertaa jyriseekin ihan olan takaa.

En tiedä, mistä aloittaisin. Albumilta julkaistut singlet lyövät raipalla selkään joka kerta, kun niitä kuuntelee. Ehkä jopa voimakkaammin kuin albumin muut kappaleet, ja se on vain ja ainoastaan kehu. Yleensä singlekappaleet tähdätään isolle yleisölle, mutta Fit For An Autopsy pitää vapaudestaan ja tyylistään kiinni. Peto lasketaan vapaaksi, ja se hyökkää silmänräpäyksessä kiinni kuuntelijan kaulaan. Turpasaunan aloittaa albumin nimikkokappale, jonka kertosäkeistö on epäilemättä yhtyeen parhaimmistoa. Outro saattaa kuulijan maailmaan, jossa ei ole enää toivoa, ja jossa vain kellutaan ruumiiden mukana kohti tyhjyyttä. Albumin sanoitukset ovat jälleen erittäin poliittisesti latautuneita, mikä on aina tervetullutta ja mielestäni erittäin tärkeä osa taidetta.

Kolmas kappale ”Shepherd” nostaa hymyn korviin. Kappale on lähes suoraviivainen death metal -kappale, vittu, ihanaa! Introssa tavoitellaan enemmän teknisen ja melodisen death metalin suuntaan, ja ensimmäisen säkeistön lähestyessä hypätäänkin hardcorelle tyypilliseen build-upiin. Nyt lähtee, saatana! Kappaleen intensiteetti voimallistuu kerta toisena jälkeen ennen kertosäettä, joka on niin klimaattinen, etten ihmettelisi, jos joskus pyörtyisin sen ansiosta. ”Man is the cancer” -huudot kaikuvat kakofonisessa helvetissä, ja yhtye osoittaa olevansa kenties yksi pioneereista death metalin mahdollisessa uudessa aallossa. Sitä sopii ainakin toivoa, sillä yhtyeen kollegat, muun muassa Thy Art Is Murder, pyrkivät laajentamaan äänimaailmaansa, sillä deathcorella on jo valmiina hyvä pohja, josta alkaa rakentaa jotain uniikkia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Albumilla on kuultavissa paljon kehitystä bändin saundissa, ja melodisuus on yksi niistä. Se on myös vokaaleissa. Paras esimerkki niistä löytyy kappaleesta ”Your Pain Is Mine”. Pidän kappaleesta, koska se on suhteellisen monipuolinen ja ajoittain myös mielipuolinen. Aluksi tuntui siltä, että kappale on hieman eri maailmassa levyn muiden kappaleiden kanssa. Muut kappaleet runnovat läpi luiden, mutta ”Your Pain Is Minesta” ei saa samanlaista tunnetta, vaikka kappale onkin todella raskas. Muutaman kuuntelun jälkeen sekin tosin löysi paikkansa sopivasti tunnelmaa ”keventävänä” kappaleena. ”Your Pain Is Minen” jälkeen siirrytään ensimmäiseen singlekappaleeseen, ”Mirrorsiin”. ”Mirrorsia” parempaa maistiaista ei voi saada! Kappaleessa on monipuolisuutta, kokeilullisuutta ja aggressiivista junttaamista, ja kappaleen lopettavassa osiossa koetaan täyttä death metal -helvettiä. Teatterillinen ja intensiivinen lopetus nostaa varmasti jokaisen niskavillat pystyyn.

”Unloved”-kappale oli ensimmäisellä kuuntelulla täysi pettymys, toisella kuuntelukerralla jo lähes nappisuoritus. Huomasin myöhemmillä kuuntelukerroilla, että kappale on tällä albumilla ainoa laatuaan: Raskas, hidasvetoinen mutta silti mielenkiintoinen toisin kuin bändin edellisellä levyllä, jossa jokainen kappale tuntui havittelevan enemmän tai vähemmän tunnelmointia riffit ja luovat ratkaisut unohtaen. Loppua kohden kuullaan kitaroissa hieman Car Bomb -vaikutteisia efektejä, ja tunnelma on aivan huikea. Blastbeatit on aseteltu juuri niille paikoille, joissa niiden pitääkin kuulua, mikä on yksi loistava esimerkki yhtyeen säveltäjä Will Putneyn innovatiivisuudesta. Ja innovatiivisuutta genren sisällä tarvitaan ehdottomasti enemmän.

”Unlovedin” jälkeen siirrytään levyn takuulla jyrämäisimpään kappaleeseen ”Warfare”. Kappale tuo hieman mieleen yhtyeen ”Absolute Hope Absolute Hell” -albumin, mutta tällä kertaa niistäkin ideoista on hiottu timanttisen kova ralli. Biisi muistuttaa hyvin paljon levyn alkupään kappaleita, ja sen sijoittuminen albumin loppupäähän on erittäin hyvä asia, sillä B-puoli on selkeästi taiteellisempi ja maalailevampi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

”Birds Of Prey” -kappaleessa huomioni kiinnittyy hieman siihen, miten kliseiseltä kappale kuulostaa. Mutta kun siihen tottuu, antaa kappale paljon enemmän kuin osasin odottaa. Kappaleessa on ehdottoman kaunis kitarasoolo. Modernissa metallimusiikissa kuullaan nykyään harvemmin sooloja, ja jos niitä voidaan käyttää tällä tavalla tehokeinona, otan sen ilomielin vastaan. Viimeinen riffi saattaa kuulijan albumin viimeiseen kappaleeseen ikään kuin tuudittaen.

Albumi loppuu hyvin seesteiseen kappaleeseen ”Napalm Dreams”. Kappaleessa tehdään huomattavasti paremmin se, mitä edellinen ”The Great Collapse” havitteli. Hitaampien ja tunnelmallisten kappaleiden kohdalla unohdetaan yleensä dynaamisuus, kun niitä tehdään ensimmäisen kerran. Nyt, kun yhtyeellä on kokemusta, huomaan molemmissa albumeissa vahvuuksia ja heikkouksia. Loppuun haluan vielä todeta, että Joe Badolato on aivan hirviömäinen vokalisti juuri tällä albumilla.

9/10

Kappalelista:
1. The Sea of Tragic Beasts
2. No Man Is Without Fear
3. Shepherd
4. Your Pain Is Mine
5. Mirrors
6. Unloved
7. Mourn
8. Warfare
9. Birds Of Prey
10. Napalm Dreams

Yhtyeen Facebook

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Kirjoittanut: Otto Vainionpää