Ville Juurikkala

”Kuulostamme nyt siltä, miltä olemme aina halunneetkin kuulostaa” – haastattelussa Serpico

Kirjoittanut Päivi Närvänen - 7.5.2023

Serpico on porilainen, vuonna 2005 perustettu hard rock -orkesteri. Bändi julkaisi viimeisimmän pitkäsoittonsa ”The Chosen Four” viime vuonna, ja levy sai myös Kaaoszinen arvostelussa hyvät pisteet. Tavoitimme puhelimitse haastatteluun bändin rumpalin Jani Serpicon ja kyselimme häneltä yhtyeen kuulumisia. Voit lukea haastattelun kokonaisuudessaan tästä:

Moikka Jani, kiva, että sinulta löytyi aikaa haastattelutuokiolle! Siltä varalta, että Serpico on osalle Kaaoszinen lukijoista hieman tuntemattomampi kokoonpano, kerrotko hieman teistä?

Serpico on hard rockia soittava bändi, joka on ollut koossa vuodesta 2005. Liityin mukaan vuonna 2008. Yhtyeellä on ollut miehistönvaihdoksia uran aikana, mutta pitkäaikaisin kokoonpano on ollut kolmella edellisellä albumilla. Viimeisin muutos on ollut basistin vaihtuessa, kun Andy jäi pois bändistä vuonna 2021 Porisperen-keikan jälkeen. Lähdimme koesoittojen kautta etsimään uutta basistia, ja Matt Gee liittyi bändiin. Hän on minun ja laulaja Vee Dourin tuttu jo lapsuudesta, ja vaihtoehto osoittautui parhaaksi jo soittotaitojenkin puolesta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kuvaile Serpicoa kolmella eri sanalla?

Saako sanoa englanniksi? Rock And Roll!

Onko teidän musiikkityylinne pysynyt alusta asti samana?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Samalla treenikämpällä pyörineenä olen seurannut Serpicoa jo alusta saakka hyvinkin läheltä. Musiikki oli aluksi enemmänkin indie/alternative rockia. Mukana oli hieman Mew– ja Disco Ensemble -vaikutteita, kuitenkin omalla tyylillä. Sitten, kun minä liityin bändiin ja Andy tuli bassoon, alkoi musiikki pikku hiljaa muovautua enemmänkin klassisen hard rockin ja rock n’ rollin suuntaan. Ne tyylit ovat olleet ainakin itselleni kaikkein lähimpänä sydäntä ja tuntuvat luonteville soittaa.

Kerro jotain omista ja bändin vaikutteista, esikuvista sekä lempibändeistä. Mitä taustalta löytyy?

Serpicon jäsenillä on paljon samoja esikuvia, mutta jokaisella meistä on myös omia suosikkeja. Olemme aina diganneet ”oman tien kulkijoista”. Oma innostukseni musiikkiin lähti 4-vuotiaana, kun näin tv:stä EuropenThe Final Countdownin”. Innostuin siitä suunnattomasti ja tiesin heti, mitä haluan tehdä isona. Samassa ohjelmassa näytettiin myös Hanoi RocksinDon’t You Ever Leave Me”.

Hieman vanhempana löysin kunnolla Hanoi Rocksin ja aloin kuunnella bändiä enemmänkin. Sitten tuli tietenkin Guns N’ Roses, Judas Priest sekä isäni levyhyllyn kautta löysin Thin Lizzyn, Led Zeppelinin, David Bowien ja Alice Cooperin. Kuuntelin paljon myös Yön vanhempaa tuotantoa, koska kummisetäni Viitasen Jani soitti bändissä. Jani onkin ollut minulle iso idoli, ja olen hänen kauttaan päässyt jo nuorena seuraamaan rokkitähden elämää ihan lähietäisyydeltä. Ensimmäinen oma c-kasetti olikin Yön ”Myrskyn jälkeen”, jonka jälkeen samana vuonna sain Sielun Veljien ”L’amourhan”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sitten kuuntelin myös Sex Pistolsia, Clashia, Iggy Popia ja Kissiä. Musiikkimakuni on siis varsin laaja ja kaikenlaista tulee kuunneltua Mayhemista Michael Jacksoniin. Sekä totta kai Motörheadia, onhan se yksi maailman kovimmista bändeistä! Myös 50-luvun rock n’ roll, rockabilly ja doowop kuuluvat suosikkeihini. Sekä yksi tosi iso suosikkini on Aerosmith. Lisäksi ulkomaisista on vielä mainittava ehdottomasti Ozzy Osbourne ja suomalaisista Hurriganes – onhan se nyt Suomen kovin rock n’ roll bändi! Viime aikoina olen kuunnellut paljon Scandal feat. Patty Smythia, hieno artisti se Patty.

Suomalaisista bändeistä erityisesti Children of Bodom on ollut kova juttu teini-ikäisenä. Porissa oli levyliike nimeltään Moe’s Music, ja siellä tuli käytyä usein musiikkia kuuntelemassa. Omistaja oli aivan mahtava! Hän näytti meille aina uutuudet, jotka olivat sillä viikolla tulleet myyntiin, ja koekuuntelutti niitä meillä. Voi pojat, mikä fiilis tuli, kun kuuntelin ensimmäistä kertaa COB:n ”Something Wild” -albumin. WOW! Olin sitä ennen kuullut vain ”Dead Night Warrior” -kappaleen, joka oli mukana ”Metalliliitto”-kokoelmalevyllä.

Siihen liittyy itse asiassa pieni tarina kouluajoilta: Minut ja kaverini oli valittu pitämään ennen joulua 4. adventin aamunavaus Porin Kuninkaanhaan yläasteella. Meitä ohjeistettiin soittamaan hengellistä musiikkia, luonnollisesti, ja lukemaan jokin kappale Raamatusta. No eihän me mitään Raamattua tietenkään luettu vaan näytin kaverille peukkua, että homma ok, minkä jälkeen hän tokaisi keskusradion mikrofoniin ”Hyvää joulua”, ja minä pistin ”Dead Night Warriorin” soimaan. Oli siinä jälki-istuntoa kerrakseen sen jälkeen, kun käytävillä pauhasi Bodomit täysillä! Laitettiin vielä rehtorin kanslian ovi takalukkoon ja moshailtiin siellä menemään. Opettajat näkivät koko tilanteen ikkunalasin läpi ja koettivat tuloksetta saada ovea auki. Mutta se siitä. Ympyrä tavallaan sulkeutui, kun pääsimme tekemään yhteistyötä Anssi Kipon kanssa, joka on tuottanut kaikki omat Bodom-suosikkialbumit.

Mennäänkin seuraavana siihen, eli kerro hieman yhteistyöstä Anssi Kipon kanssa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lähdimme miettimään vuonna 2019, että mitä tehtäisiin, kun tuntui, että bändi polkee vain paikoillaan. Ehdotin muille bändiläisille, että koetettaisiinko saada mukaan tuottaja, joka toisi mukanaan ammattimaista ja ulkopuolista näkemystä. Lähetin Serpicon musiikkia näytteeksi noin kymmenelle tuottajalle, joista ainoastaan Anssi vastasi. Anssin mukaantulo osoittautui loistavaksi ratkaisuksi, koska samalla koko bändi löysi uudelleen kipinän musiikin tekoon.

Anssi kysyi, että jos hän lähtee mukaan, niin onko bändi valmis äänittämään analogisesti? Vastasimme siihen, että tottakai, koska vaihtelu virkistää ja emme ole aikaisemmin saaneet bändiä kuulostamaan juuri sille kuin mitä olisimme halunneet. Lähetimme seuraavaksi Anssille pari demoa, joita voitaisiin lähteä työstämään eteenpäin. Niistä toinen oli viimeisimmältä ”The Chosen Four” -albumilta löytyvä ”Midnight Cowboy”, ja toinen on vielä julkaisematon bonusbiisi. Treenattiin biisit kuntoon, minkä jälkeen lähdettiin Anssin luokse studiolle nauhoitushommiin. ”The Chosen Four” -albumia tehtäessä Andy oli vielä bändissä mukana, ja hän soittaa levyllä bassoa.

Kun Anssi oli nauhoittanut ja miksannut biisit, ei meillä ollut soundeihin enää mitään valittamista, vaan Serpico kuulosti juuri sille, mihin on aina tähdättykin. Anssi osoittautui todella ammattitaitoiseksi sekä hyväksi tyypiksi ja ystävystyttiin musiikin teon lomassa. Sen jälkeen Serpico onkin tehnyt yhteistyötä pelkästään Anssin kanssa.

Vaikuttaa siis sille, että yhteistyö bändin ja Anssin välillä sujui todella hyvin?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kyllä, ja oli hienoa, että Anssi kiinnostui juuri meistä. Annoimme Anssille vapaat kädet tuoda esille oman näkemyksensä, jolle Serpico kuulostaa. Niiden parin biisin jälkeen yllätyimme itsekin, miten hyvälle kuulostamme. Anssi sai siis meistä parhaan puolen esiin.

Kerro hieman teidän biisien ja etenkin viimeisimmän ”The Chosen Four” -albumin tekoprosessista.

Biisien rungot tekevät pääasiassa laulaja ja kitaristi. Joskus ne tulevat melko raakileina ja sovitetaan yhdessä, joskus ne tulevat taas lähes valmiina. Viimeisintä ”The Chosen Four” -albumia tehdessä tuottajamme Anssi Kippo saattoi vielä ehdottaa esimerkiksi jonkin soinnun vaihtamista, minkä jälkeen biisi toimi vielä paremmin.

Albumin esituotanto kesti suurin piirtein vuoden verran, ja äänitykset kestivät noin 2,5 viikkoa yhteensä. Äänitysten aikana tapahtui vielä hauska yhteensattuma, kun legendaarinen Kassu Halonen osui samaan aikaan studiolle. Hän innostui kovasti Serpicon meiningistä, ja hänen kädenjälkeään kuullaan ”Last Days of Monopoly” -biisillä.

”The Chosen Four” -albumin kansitaiteen on maalannut käsin Rauli Mård. Hän on maalannut myös esimerkiksi sen taulun, jolla Käärijä yllätettiin UMK:n finaalissa.

Kerroitkin aiemmin, että otit yhteyttä useaan eri tuottajaan, ja vain Anssi vastasi. Miten vaikeaa nykypäivänä on saada yhteistyökumppaneita, esimerkiksi keikka- tai levy-yhtiösopimuksia?

Niitä on todella vaikea saada. Yhteistyö Anssin kanssa toimi myös niin, että hän auttoi meitä lähestymään levy-yhtiöitä. Saimme myös ulkopuolista apua pressikirjeiden (electronic press kit) ulkoasun laadintaan, jotta saimme niistä visuaalisesti hyvän näköiset. Lähetimme kirjeet noin 80 levy-yhtiöön, joista vain kolmesta tuli tarjous.

Vuonna 2021 haettiin management-diiliä niin Suomesta kuin ulkomailta, ja englantilainen Metal Music Bookings kiinnostui meistä. Viime syksynä Stupido Booking otti hoitoonsa Suomen keikkamyynnin. Toivottavasti nyt koronapandemian helpottaessa alkaisivat ovet avautua myös ulkomailla.

Serpicon uudet promokuvat ovat Ville Juurikkalan ottamia. Kerro hieman myös siitä, miten idea lähti liikkeelle?

Se meni hieman samaan malliin kuin tuottajan etsiminen. Aikomuksena oli löytää ensin tekijä ”Dark Energy” -musiikkivideolle. Otin ensin yhteyttä Tuukka Temoseen, mutta aikataulut eivät sopineet yhteen. Sitten mieleen tuli Ville Juurikkala, joka koko bändin yllätykseksi vastasikin yhteydenottooni ja ilmoitti lähtevänsä mukaan. Siinä vaiheessa Andy oli jo lähtenyt pois bändistä ja mietittiin, miten saadaan kolmestaan videon kuvaukset hoidettua. Sitten tuli mieleen, että Anssihan soitti kyseiseen biisiin studiossa syntetisaattorit. Kysyttiin sitten Anssilta, tulisiko hän soittamaan myös musiikkivideolle? Hän suostui ilman muuta, ja otti vielä Villen matkan varrelta kyytiin, ja he tulivat yhdessä videon kuvauksiin Porin raviradalle.

Siitä se sitten lähti, ja Ville otti vielä Serpicon uudet promokuvat Tampereen keskustassa. Villen työskentelytyyliinhän kuuluu kuvausten improvisointi, eli hän ottaa hetkestä kiinni ja ottaa kuvat. Idea kuviin keksitään siinä hetkessä. Hän otti kuvat Hämeenkadulla, jossa bussit ja ratikat kulkevat taustalla. Ville onnistui kuvissa hienosti ja sai Serpicolle juuri oman näköiset kuvat. Myös hänen kanssaan oli todella vaivatonta tehdä yhteistyötä ja tultiin hyvin juttuun.

Ville Juurikkala

Kuulostaa sekä Anssin että Villen tapauksissa siltä, että kannattaa aina vain ottaa rohkeasti yhteyttä eikä jäädä epäröimään…

Juuri niin, ja kun katsoo molempien miesten ansioluetteloita, tulee mieleen, miksi henkilöt edes tulisivat tekemään yhteistyötä, ettei heitä varmaan kiinnosta. Molempien kanssa oli todella mukavaa tehdä yhteistyötä, ja he ovat maanläheisiä tyyppejä – juuri niin kuin mekin!

Miltä tuleva kesä ja loppuvuosi näyttävät keikkojen suhteen?

Tällä hetkellä on varmistunut vain yksi keikka Suomeen, eli 27. toukokuuta lämmitellään lauteet Rauman Brummilla The 69 Eyesille. Muita keikkoja ei vielä tässä vaiheessa ole tiedossa, mutta keikkamyyjämme Sinkkosen Petri tekee koko ajan töitä sen eteen. Tulevan keikan piti olla jo viime vuonna, mutta se peruuntui ja siirtyi sellaisenaan tälle vuodelle.

Meille tarjottiin viime joulukuussa mahdollisuutta lähteä lämmittelemään Graham Bonnetia Espanjan-keikoille reilun viikon ajaksi. Emme kuitenkaan pystyneet lähtemään mukaan, koska tieto keikoista tuli vain puolentoista viikon varoitusajalla. Siinä ei ehtinyt treenata keikkasettiä kuntoon, saati järjestellä työvuoroja niin, että olisi päässyt lähtemään. Se jäi hieman harmittamaan.

Mutta lisää keikkoja on ilman muuta tulossa, kunhan saadaan päivämäärät vain sopimaan.

Miten näkisit hard rockin tulevaisuuden Suomessa?

Erittäin hyvälle, varsinkin, jos kuulijat löytävät Serpicon! Suomessa on paljon hyviä bändejä, mutta mielestäni moni nykypäivän bändeistä kuulostaa samalta, eikä monissa biiseissä ole mitään eroa. Jos tekee musiikkia Serpicon tyyliin analogisesti ja old school -tuotannolla, tulee oma soitto paljon paremmin esiin. Esimerkiksi 70/80/90-luvuilla oli helppo tunnistaa eri bändit radiosta soittotyylin perusteella, vaikket olisi aikaisemmin kyseistä biisiä kuullutkaan.

Mitä mieltä olet siitä, että nykyisin julkaistaan musiikkia vain biiseinä eikä albumikokonaisuuksina?

Se on mielestäni aika tyhmää. Keräilen sekä c-kasetteja että vinyylejä. En kuuntele paljoakaan uutta musiikkia, toki sen verran tietenkin, että tiedän, mitä uusia bändejä on olemassa. En ymmärrä autotunen käyttämistä – kaikki kuulostaa täysin samalta ja tappaa artistin oman tyylin. Eihän analogisuus tee sinusta tietenkään soittajana parempaa, mutta musiikki kuulostaa aidommalle. Entisaikaan bändit käytiin katsomassa livenä ja siellä erottui, kuka osaa soittaa ja kuka ei. Siinä mielessä musiikin kehityksessä on menty jopa taaksepäin.

Ajatuksia Serpicon tulevaisuudesta?

Toivottavasti Serpico noteerattaisiin ja päästäisiin soittamaan keikkoja Suomessa ja ulkomailla. Ulkomailla media on jo ottanut meidät hienosti vastaan, esimerkiksi Rock Hard Magazine ja Metal Rules tekivät kattavat haastattelut, ja myös Powerplay Magazine teki meistä jutun sekä levyarvion. He kiinnostuivat meistä kuultuaan Serpicon musiikkia ”The Chosen Four” -albumin julkaisun jälkeen.

Välillä vaikuttaa hieman siltä, että klassinen hard rock on ollut unohduksissa. Serpico edustaa vanhaa kunnon rokkia, ja biisit ovat omia. Nykypäivänä tuntuu usein sille, että bändejä tulee ja menee. Serpico pysyy, vaikka vaatiikin välillä kovaa työtä saada jalkaa oven väliin.

Kenen kanssa Serpico haluaisi lähteä kiertueelle, jos voisi valita minkä bändin tahansa?

Motörheadia ei voi enää sanoa, mutta olisiko vaatimattomasti Alice Cooper tai Guns N’ Roses? Jos Hanoi Rocks lähtisi kiertueelle, niin se sitten ilman muuta ja Michael Monroe, joka on suuri idolini jo lapsuudesta. Itse asiassa Michaelia on oltukin kerran lämmittelemässä Porin Kirjurinluodon Motorockfesteilla.

Michael ja koko hänen bändinsä ovat erittäin mukavia persoonia. Sami Yaffaan tutustuin jo vuonna 2011, kun Sami oli Mad Juanan kanssa esiintymässä Porissa. Oltiin silloinkin lämmittelykeikalla, ja bäkkärillä päästiin heittämään juttua ennen keikkaa ja sen jälkeen. Erittäin hieno mies ja yksi kovimmista idoleistani. Oli iloinen yllätys, kun Sami muisti minut nimeltä, kun kohdattiin jälleen tuolla Motorockfesteilla vuosia myöhemmin. Silloin jostain syystä Michaelin kitaristi Steve Conte ei päässyt soittamaan, mutta Nasty Suicide tuli tuuraamaan, joten tapasin hänetkin samalla.

Andy McCoytakin on tullut myös lämmiteltyä. Hän oli oikein mukava minua kohtaan ja tultiin hyvin juttuun. Vaikka sekä Andya että Michaelia on usein haukuttu ylimielisiksi, niin omalla kohdalla se ei ainakaan pidä paikkaansa. Fanien olisi vain hyvä aina muistaa artistia lähestyessään, ettei aina ole hyvä hetki esimerkiksi nimmarin pyytämiselle. Keikan jälkeen artisti haluaa usein vetää hetken henkeä ennen kuin on valmis fanien kohtaamiselle. Samanlaisia ihmisiä ne artistitkin ovat niin kuin me muutkin, eli tilannetajua olisi hyvä olla. Serpicon jäseniä saa toki lähestyä ja pitääkin tulla juttusille.

Kiitos ajastasi, Jani! Haluaisitko vielä lopuksi lähettää terveisiä Kaaoszinen lukijoille?

Tukekaa bändiä ottamalla ”The Chosen Four” kuunteluun ja ostakaa merchandisea. Pyytäkää meitä keikoille ja tulkaa katsomaan Serpicon livemeininkiä, koska aidompaa kamaa saa nykypäivänä, näin vaatimattomasti sanottuna, etsiä. Rock n’ roll is not dead, yeah!