Kymmenen syytä, miksi sinun olisi pitänyt olla Nummirockissa

Juhannus ja Nummirock – siinä lyömätön yhdistelmä, jota ilman kesä ei olisi täydellinen. Ei, vaikka juhannuksena sataisi puukkoja ja Suurlähettiläät soittaisi non stoppina neljä päivää. No, ehkä kuitenkin pidetään nämä festarit metallimusiikkiin keskittyneenä – vaikka yrittiväthän ne joskus 1990-luvulla tehdä Nummirockista koko kansan festaria.

Miksi sinun siis olisi pitänyt olla paikalla Nummirockissa? Tai jos olit, niin miksi minä olen tyytyväinen, että olin jälleen kerran paikalla. Sinun listasi näyttäisi varmaan hiukan toisenlaiselta. Täytyykin myöntää, että mietin pitkään, millaiseksi omani muodostuisi. Hilkulleen riman alapuolelle jäivät esimerkiksi Ensiferum, Huora, Nicole ja Kaunis Kuolematon. Yleisesti täytyy sanoa, että mielestäni suomalaiset esiintyjät pesivät ulkomaiset tänä vuonna kirkkaasti. Tässä nyt kuitenkin on oma TOP10 Nummirockista vuosimallia 2017.

10. Shade Empire: Heti keskiviikkona vastaan tuli varmaan koko Nummirockin positiivisin yllätys. Olen bändin jostain kumman syystä sivuuttanut aina kuvitellen, että en jaksaisi sitä juurikaan kuunnella. Mutta kylläpä lähti kuitenkin illan päätösbändi hienosti! Vaikka anniskeluteltta ei soundeiltaan ole todellakaan lähelläkään parhautta, niin viimeistään siinä vaiheessa, kun löysi itselleen sopivan paikan jostakin miksauspöydän vierestä, tuntui Shade Empire vähintäänkin rintalastassa. Oli myös hienoa huomata, että keskiviikkona paikalla oli jo melko hyvin yleisöä, vaikka bändejä ei ollut kuin muutama soittamassa.

    

9. Korgonthurus: Torstain Kaaoszinen lavalla päättänyt Korgonthurus tuntuu sopivan niin klubeille kuin festareillekin, mistä Nummirockin keikka oli jälleen kerran todiste. Vaikka ilma alkoi tässä vaiheessa iltaa olla kylmä kuin mörön perseessä, jaksoi bändi pitää yllä lämpöä yleisössä. Ehdottomasti Nummirockin parhaimmistoa, vaikka viileän illan takia en pystynytkään keikkaa aivan loppuun asti seuraamaan.

8. Vulture Club: jos metallin välissä tahtoi kuulla vähän jotain muutakin, oli siihen hyvä mahdollisuus lauantaina. Moni oli varmaan sattunut paikalle pitämään sadetta tai katsomaan bändin yhteydessä nähtyä burlesque-show’ta. Mutta Vulture Club saikin aikaiseksi kunnon rokkitantsut. Täytyy myös sanoa, että vokalistin ja yleisön kontakti oli varmasti parhain koko festareilla – sen verran lähelle herra Corpus Brutus tuli. Tässä oli puolestaan festarin piristävin poikkeus, joka sai omankin menomonon vipattamaan läskibasson pomputtelun tahdissa.

   

7. Eläkeläisten humppamato: Montakohan kertaa Eläkeläiset on ollut lauantai-iltapäivänä Nummirockin päälavan ensimmäinen esiintyjä? Mutta miksipä hyvää muuttamaan, sen verran paljon bändi porukkaa paikalle kerää. Tällä kertaa humpattiin vesisateessa, mutta se ei tuntunut juurikaan haittaavan, vaan humppamato kiemurteli niin ison lavan edustalla kuin anniskelualueellakin. Eikä sovi unohtaa samalla raikuvaa yhteislaulua.

6. Gloomy Grimin rituaali: Perjantaina Nummirockissa paistoi jopa aurinko, mikä ei ehkä lähtökohtaisesti ole tälle bändille otollisin sää. Mutta siitä viis veisattiin ja Nummirockille tarjottiin kauhua ja pimeyttä. Tokihan lavalle saatiin rituaalinomaisesti kaunis nuori nainenkin alasti alttarille makaamaan. Itselleni musiikki ainakin upposi täysillä, ja tästä olikin hyvä siirtyä kuuntelemaan norjalaisia heimoveljilään. Lisää tällaista seuraavina vuosina, joohan?

   

5. Vorna: Oman torstaini musiikillisen annin avasi tamperelainen Vorna, joka on muutamalla levyllään noussut suomalaisen folk/pakanametallin kärkikastiin. Eikä Nummirockin keikkakaan aiheuttanut pettymystä, vaikka lavalle paistava ilta-aurinko ei ollutkaan bändille kaikista mieluisin asetelma. Vorna soitti keikallaan niin uusimpia sinkkujaan kuin ensimmäisenkin levyn biisejä – ainakin minä tykkäsin niistä molemmista.

4. Gaahls’ Wyrd: Norjalaiset vetivät tämän vuoden Nummirockissa piirun verran pitemmän korren kuin edellä soittanut Gloomy Grim. Onhan tuo Gaahl aivan käsittämätön kulttiäijä saadessaan väkeä paikalle, vaikka tämä kyseinen bändi ei ole oikeastaan mitään julkaissut. Varmasti monet tulevat tsekkaamaan hahmoa nimeltä Gaahl, mutta kyllä musiikkikin imaisi mukaansa. Nummirockissa koettiin suuria tunteita Gaahlin Wyrdin meuhkatessa lavalla. Itse herra Espedalin ei tarvinnut kuin kävellä edestakaisin lavalla yleisöä osotellen, eikä kukaan uskaltanut väittää hänelle vastaan!

   

3. Kill with Cover: Perjantaiyö ja Manowar-covereita anniskeluteltan Original-lavalla, oi että, voiko enää enempää vaatia? Vaikka samaan aikaan Inferno Stagella musisoi Ajattara, oli telttaankin asti tiensä löytänyt mukava määrä Manowarrioreita. Ilmaan puitiin tuttuja kädet yhdessä -merkkejä Manowarin klassikkobiisien soidessa. Moni oma suosikki jäi kuulemattakin, mutta vähintäänkin yhtä monta myös sai covereina todistaa. Bändiä olisi mielelllään katsellut ja kuunnellut toisenkin tunnin.

   

2. Korpiklaani: Voisiko mikään sopia paremmin juhannuspäivään kuin Eläkeläisten jälkimaininneissa Korpiklaanin juomalaulujen soidessa humppailu! Alle oli vetäisty kunnon lämmittävät kaffet, mutta ”Viinamäen miehen” lähtiessä raikumaan kylmään Nummirockin iltaan oli aika kiiruhtaa rannan suuntaan. Inferno Stagen soundit meinasivat aluksi pilata keikkatunnelmaa, mutta sopivan paikan löydyttyä meininki oli kyllä tapissaan. Viimeistään ”Vodkaa”-biisi sai tantereen tömisemään. Aina yhtä energinen bändi täytyy nostaa yhdeksi tämän juhannuksen kovimmista esityksistä.

   

1. Jos olet koskaan vieraillut Nummirockissa, et varmaan ylläty vuoden voittajasta. Näiden takia sinne aina tullaan uudelleen: Nummirockailijat ja yleinen tunnelma. Ne eivät pettäneet tänäkään vuonna. Kaikki todella ovat yhtä suurta Nummirock-perhettä – niin yleisö kuin henkilökuntakin. Jokaisella tuntuu olevan hetki aikaa vaihtaa muutama ystävällinen sana, tapasipa ihmisiä sitten festarialueella tai leirinnän puolella. Metallimusiikki tietenkin luo aina jo itsessään tunnelmaa, sitoo niitä näkymättömiä siteitä, mutta ihmiset täydentävät tämän kokonaisuuden Nummirockiksi. Eikä sovi unohtaa omaa mökkiporukkaa, jonka takia taisi useampikin bändi vilahtaa ns. ohitse. Ensi vuonna siis uudelleen, totta kai!

PETTYMYKSET:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Vaikka metallijuhannus olisi miten täydellinen, löytyy aina jotakin nillitettävääkin. Tänä(kin) vuonna harmitti luonnollisesti säiden herra, joka ei ollut kovinkaan suosiollinen. Tähän festareitten järjestäjät eivät luonnollisestikaan voi vaikuttaa, mutta kyllähän sää fiilistä varsinkin lauantaina söi sen verran, että jouduin lähtemään lämmittelemään jo Rhapsodyn jälkeen sisätiloihin.

Inferno Stagen soundit tulikin jo mainittua, ja varmasti tuulisella säällä on osuutensa siihen, että jos et satu seisomaan juuri samassa linjassa miksauskopin kanssa, on ääni välillä melkoista puuroa tai jopa kokonaan kadonnnut. Erityisesti tällä lavalla harmitti S-Toolin kohtaamat tekniset ongelmat, joiden takia keikka keskeytyi alta puolenvälin. Suurin osa yleisöstä taisi valua paikalta pois, ennen kuin bändi asteli uudelleen lavalle yrittämään.

Nummirockissa ei yleensä ole pahoja päällekkäisyyksiä, koska anniskeluteltan lava on ainut, jossa soittelee bändejä yhtä aikaa jonkin toisen lavan kanssa. Tänä vuonna itseäni harmitti Kill with Coverin ja Ajattaran samanaikaisuus, joten melko vähällä päästiin. Lisäksi tuli ihan muista syistä missattua muutama sellainen bändi, jonka olisin halunnut nähdä. Varsinkin Wacken Metal Battlen kautta festarille päässyt From the Void sai osakseen kiitteleviä kommentteja, mutta ehkä ensi kerralla sitten.

Vielä yksi pettymys täytyy mainita: ruokatarjonta. Eipä tuonne Nummeen mennä gourmet-annokset mielessä, mutta miten minusta tuntui, että tänä vuonna tarjonta oli vain entisestään heikentynyt erityisesti leirinnän puolella. Voisi kuvitella, että sillä alueella hyvä ruokakoju tekisi kunnolla tiliä. Miksi se ihana kiinalainen oli kadonnut?

Pettymykset eivät kuitenkaan heikentäneet festarikokemusta niin paljon, että paikalta olisi lähdetty ”ei koskaan enää” -mielellä takaisin kotikonnuille. Plussan puolelle siis jäätiin kirkkaasti!

http://nummirock.fi/

Teksti: Rudi Peltonen
Kuvat: Jani Kormu / Kormugraphy

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy