Lahden Yöt 13.-16.7.2011

-kaupunkifestivaali on vakiinnuttanut mainiosti paikkansa keskikesän isojen rockfestivaalien varjossa. Jo keskellä viikkoa alkava festivaali on ensinnäkin loistava vaihtoehto niille, joiden viikonloput ovat muutenkin täynnä kaikenlaisia kissanristiäisiä, mutta myös heille, jotka haluavat kokea useamman päivän festivaalihuumaa kliinisimmissä olosuhteissa.

Festivaalin aloittajan rooliin valittu marssi lavalle kuin gladiaattori leijonien keskelle. Vaikea paikka mille tahansa bändille yrittää saada hetki sitten työpäivänsä jälkeisen kauppareissunsa hoitanut, juuri ensimmäisen kylmän juoman eteensä ostanut yleisö innostumaan satunnaisen kesälomalaisen mylvintää enempää. Tietenkin se vakio kourallinen heidänkin fanejaan löytyi lavan läheisyydestä ja myös telttojen suojissa yhden jos toisenkin jalat vispasivat tahdin mukana vaikka aplodien suhteen oltiinkin melko säästäväisiä. Perussetti, pari hittiä ja kotiin.

Toisena esiintynyt Francine on bändi, jollaisia mahtuu tusina kymmeneen. Tämän bändin osalta odotukset olivat kovat, mutta pettymys vielä kovempi. Liekö sitten kotikenttäedun tuomaa sympatiaa vai jo useamman huurteisen jälkeistä nostetta, että keikan edetessä yleisö rohkaistui telttojen mukavien pöytien äärestä seisomapaikoille ja useitakin lanteita oli lennokkaassa liikkeessä.

Pelkäsin paljon kolmantena esiintyneen Stam1nan puolesta, mutta milteipä heti ensimmäisistä riffeistä lähtien siihen ei ollut enää syytä. Festivaalin maineen huomioon ottaen en olisi odottanut esimerkiksi pitin muodostumista, joka paikoin lähestyi jo samaa kokoluokkaa kuin Sonispheressä. Kansa oli noussut tuoleiltaan ja pakkautunut lähestulkoon kokonaan telttojen ulkopuolelle. Tämä varmasti huomattiin myös lavalla, eikä esiintymisessä ollut havaittavissa pienintäkään pakkopullan makua. Esiintyminen oli energistä ja nautittavaa katseltavaa. Lisämausteena naiskatsojille esiteltiin tuhtia lenkkiä ja siloisia pakaroita lappeenrantalaisen nudistin hahmossa. Sonispheressä Stam1na oli tavallaan Peer Güntin roolissa, ja nyt toisena pääesiintyjistä huomattavasti tiiviimmässä ympäristössä, joten rohkenen väittää tätä paremmaksi keikaksi sekä yleisön että Stam1nan kannalta.

– viimeisenä, muttei vähäisimpänä. Tätä kai kaikki olivat sitten tulleet katsomaan. Suuri määrä käsipareja oli koko keikan ajan ilmassa ja laulun sanoja tapailtiin alueen joka kolkassa. Joskus niin kovin vaisusti esiintyvän Jannen liikehdintää lavalla oli ilo katsella. Nopeatemposia biisejä sisältäneen monipuolisen settilistan tunnelman rikkoi käsittämätön välisoitto, jonka aikana -yhtyeen Kaarle ja Stam1nan Hyrde soittivat paremminkin treenikämpän kännisessioihin soveltuvaa renkutusta Jarin kompatessa. Jouni tapaili satunnaisia sanoja peräkkäin ja Janne keikutti takamustaan tahdissa ja sen vierestä. Ei ollut ensimmäinen eikä varmasti viimeinen kerta tätä sarjaa, mutta miksi rikkoa hyvä tunnelma tällaisella? Tänä iltana tuo takamus-teema näytti jatkuvan edelleen Jounin tarjotessa jo toistamiseen eturivin naisille lähikuvia ahteristaan. Lopuksi Jounin sanoin, Miitrin voisi todellakin lisätä jo vakiojäseneksi. Omasta mielestäni hän tuo esitykseen aimo annoksen kovuutta ja räväkkyyttä Jounin keskittyessä naisten sydänten valloittamiseen sisäisesti herkän, mutta ulkoisesti ah niin rujon taiteilijapojan olemuksellaan.

Festivaalijärjestelyistä voisi moni muu paikka ottaa oppia. WC-tiloja ja anniskelupisteitä oli todella ruhtinaallisesti väkimäärään nähden. Sikäli kun illan hämärtyessä asiakkaat enää muistivat niitä olevan myös muita kuin se ensimmäinen silmään osuva. Plussaa myös katetuista istuma-alueista sadetta ja paahdetta vastaan. Telttojen haittapuolena tosin on vuorovaikutuksen jääminen vähiin bändin suuntaan, sekä huono musiikin laatu äänten kimpoillessa katoksissa. Lahden Yöt on ehdottomasti käymisen arvoinen tapahtuma ja piristävä vaihtoehto telttaviikonlopulle, jos artistien suhteen on valmis tekemään myönnytyksiä omasta linjastaan.

 

Teksti: Timo Makkonen / Janne Litja

Kuvat: Timo Makkonen

Kommentoi julkaisua