Limp Bizkit – Gold Cobra

Kirjoittanut Ville Syrjala - 29.6.2011

Teini-iän inhokkini on taas täällä! Suurta yleisöä ihastuttanut ja metalliväkeä vihastuttanut ”Mällikeksi” lähestyy meitä taas pitkäsoitolla! Ovat sitten vuosituhannen vaihteen jälkeen olleet vähän enemmän poissa soittolistoilta, joten ärsytys on laskeutunut sen verran, että ihan mielenkiinnolla odotan, mitä on luvassa. Ja yllätys yllätys: Mikään ei näytä muuttuneen! Fred Durst kuulostaa yhtä ärsyttävältä kuin ennenkin, musiikki pomputtaa laiskasti kuuntelijaa roikkuvissa housuissaan ja teiniangstaus on käsin kosketeltavaa. Kenties ei ollutkaan niin hyvä idea pistää tätä levyä pyörimään.

Päälimmäisenä siis musiikista kuuluu se vanhan tutun toisto. Se onkin sitten hyvä tai huono asia näkökulmasta riippuen, että haluaako heidän tyyliään muuttavan. Itse olisin tahtonut kuulla vähän erilaisempaakin tavaraa ja toivonut kokeilumieltä enemmän. Intron jälkeinen ”Bring It Back” antaa jo vähän uutuuden tuntua. Säkeistön poljennossa tuntuu olevan mukavasti crunk rap-henkeä ja meininki on kepeän raikas. Fred Durstin räpäytys on paikka paikoin jopa nopean lennokasta. Sen jälkeen alkaa kappaleet taas menemään perus Limp Bizkit–kaurakeksiksi ja tylsyys iskee. Välillä kappaleiden aluissa lähtee hyviä metallijuttuja liikkeelle, mutta meno jatkuu heti kättelyssä tutulla pompputemmollaan. Kitarariffit ovat suurimmalta osin ylikäytettyjä ja laiskoja vailla omaperäisyyttä. Osa niistä kuulostaa Tom Morellon riffiroskakorista repäistyiltä. Koko albumin fiilis lässähtää ja leviää kuin hyppyritukka säbäpipoon ja nuuskat mailakassiin.

Fred Durst räppää edelleen samalla tavalla kuin 10 vuotta sitten. Sinänsä myös surullista kuultavaa, kun reilu nelikymppinen laulaa ja sanoittaa kuin teini-ikäinen pousaten lippalakki väärinpäin. Puhtaat laulut eivät edelleenkään vakuuta ja rääynnätkin ovat sinnepäin huudeltuja. Tuntuu hänen yksinään pilaavan myös nuo herkimmätkin rallit. Sanoitukset aiheuttaa myötähäpeää ja facepalmeja. Mutta hän silti istuu hyvin ulosannillaan yhtyeen musiikkiin, joten antakoot hänen olla mikin takana. Muistaahan hän muistuttaa moneen otteeseen, että ”I don’t give a fuck”.

Toisaalta taas: Ehkäpä tästä kaikesta on hankala pitää, jos ottaa tämän yhtyeen liian tosissaan. Se taitaakin olla se ”jännä” tässä yhtyeessä, että milloin heidät voi ottaa tosissaan ja kannattaako. Sinne tänne pudotetut huumorikohtaukset antavat sen vaikutelman, että ehkäpä tätä ei ole tehty kurttuotsille kuultavaksi. Ja kun on esimerkiksi kappale nimeltään ”Autotunage”, jossa kaikki varmasti osaavat arvata sen vitsin biisiä kuulematta, niin ei voi muuta kun höllätä kritiikkiä. Sanoitusten kornius ja naurettavuus saa aikaan myös monta naurukohtausta, kuten esimerkkinä kappaleen ”Douche Bag” kertosäe ”Douche bag, I’m a fuck you up. Fuck you, fuck you, fuck you up”. Välillä jopa huomaan jalkani polkevan musiikin tahdissa huomaamattani, niin silloin ei ole pelkästä roskasta kyse. Ovat kuitenkin musiikkisuuntauksensa pioneerien joukossa ja alusta asti olleet uskollisia tyylilleen. Vaikkei Durstikaan miellyttäisi, niin hänellä on silti se oma tunnistettava tyylinsä. Tämmöistähän sen nu-metallin yksinkertaisimmillaan pitäisikin ollakin.

Joten loppupeleissä jäi välttävä maku suuhun olosuhteisiin nähden. Vähän kuin oksennuksen jälkeen olisi harjannut hampaansa. Uskon Limp Bizkit–fanien saavan rahoilleen vastinetta ja radioystävällisten ihmisten uskottelevan itselleen tykkäävänsä hevimusiikista. Itse jätän tämän levyn vain hyväksi vitsiksi, minkä sietäisi pari kertaa juhlan yhteydessä kuuluvan. Inhosta nauruun – se on riittävän hyvä reissu!

4/10

Kappalelista:

1. Introbra
2. Bring It Back
3. Gold Cobra
4. Shark Attack
5. Get A Life
6. Shotgun
7. Douche Bag
8. Walking Away
9. Loser
10. Autotunage
11. 90.2.10
12. Why Try
13. Killer In You

http://www.limpbizkit.com/

Kirjoittanut: Ville Syrjälä

9 comments on “Limp Bizkit – Gold Cobra”

  1. Arto Mäenpää

    Tää yhtye on kyllä aina jakanu mielipiteet niin rankasti kahtia kuin olla ja voi. Itse diggailen kyllä levystä ja muutama kappale sai kyllä ihan fiilistely tuulelle. ”Get A Life” on tällä hetkellä ehkäpä oma suosikkini albumilta.

    Itse antaisin levylle arvosanaksi ehkä 7 tai 8 riippuen vähän miten tää kestää pitempää kuuntelua. Bändin ”reunion” keikka Helsingissä oli kyllä varsin huvittavaa katsottavaa ja pakko myöntää että keikalla kyllä välillä mietti, että ”tätäkö sitä on ylä-asteella kuunnellu ja fiilistelly kotona?” :D

  2. Ville Syrjälä

    Meillä onkin selvästi eri lähtökohdat tämän musiikin kuunteluun :D

  3. Lauri Kaukotie

    ite tsekkasin cold cobran ja shotgunin noista biiseistä ja täytyy sanoo et jää kyllä kauas siitä fiiliksestä mikä tuli ku pienenä ipanana fiilisteli rollin’:ia ja my way:ta :<

  4. Juuusok

    hei ihan oikeesti.. huonoin arvostelu ikinä : D
    Ihminen joka ei selvästikkään tiiä koko bändistä/skenestä yhtään mitään on päästetty haukkumaan levy, miksi edes otit tän työn vastaan, kun jo ennen levyn saantia mietit varmaan ”kuulematta paskaa,”? = D

  5. Aleksi Suuronen

    Omasta mielestä arvostelusta löytyy kyllä hyviä pointteja vaikken ite ihan näin ankarasti ajattelekkaa tosta levystä :D

  6. Arto Mäenpää

    No kyseessä on aina mielipiteitä jakava yhtye että en mä tiedä voiko tästä kukaan kirjoittaa ”neutraalisti”.. Nu-metal on ja tulee aina olemaan semmoinen genre, jolla on omat kuuntelijat ja omat vihaajansa. :) Itse kuuntelin tätä teininä mutta tosiaan ei toi 40-wee Fred Durst räppäämässä ku pikku poika oikein kyllä meikäläiseenkään enää toimi.. Sinänsä kuitenki parempi levy ku se edeltäjä, jonka jälkeen ne jäi tauolle. Se oli suht mitäänsanomaton lätty. Tässä sentäs on omat kohokohtansa kuitenkin!

  7. Ville Syrjälä

    Taisit tarttua, Juuusok, nyt vain tuohon pariin ekaan kappaleeseen tuossa tekstissä. Tai sitten kenties, mitä tahdoin sanoa, näyttää toisen silmissä erilaiselta kun omissa. Niin ne arvostelut ja musiikista pitämiset muut menee elämässä :)

    Eli tässä tahdoin sanoa, että olin kyllä odottanut, että nyt saa sitten antaa sen yhden pisteen, koska olen teini-iästä asti inhonnut orkesteria. Mutta pääpiirteissään siitä tulikin ihan hyvä fiilis! Kenties tässä on tulossa aikuiseksi, kun pystyy kääntää ennakkoluulonsa hyväksi. Mutta kun ei musiikki uppoa omalle kohdalle niin ei voi minkään.

    Kannattaa siis sun jatkossa näemmä lukea ja kuunnella niiden mielipiteitä, jotka ovat aina ja ainoastaan samaa mieltä kanssasi. Sillä tavoin luot illusion, että kaikki kanssasi on samaa mieltä ja ne, joita et kuuntele, ovat automaattisesti väärässä. Kuulematta ja lukematta paskaa :D

    Kiitos palautteestasi silti!

  8. Marko

    Limp Bizkit:in kuuntelu on minulle hiukan sama kuin b-kauhun katsominen: Aivot nollille viihdettä siis. Fred Durstin uhoamista on hauska kuunnella, mukavaa vaihtelua Nine Inch Nails:in ja Skinny Puppyn angstiin.

  9. Ville Syrjälä

    Joo itsellenikin samantyyppinen fiilis tuli, kun jätin turhan kritiikin ja keskityin vain naureskelee yhtyeen uholle.

Comments are closed.