Live Nation siirtämässä maksutaakkaa koronan ongelmista muusikoille: ensi vuodelle tehty uusia käytäntöjä konserttien suhteen

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 18.6.2020

Tällä hetkellä Suomessa näyttäisi siltä, että elokuussa olisi mahdollisesti jo mahdollisuus järjestää ja käydä yli 500 hengen tapahtumissa hallituksen tuoreiden suositusten mukaan. Pitkän ja keikkaköyhän koronakevään jäljiltä moni muusikko ja musiikin ystävä on jo varmasti nälkäinen livemusiikille.

Suuri musiikkijulkaisu Rolling Stone uutisoi kuitenkin Pohjois-Amerikan suunnalta varsin mielenkiintoisia uutisia. Media on saanut käsiinsä Live Nationin tuoreen toimintasuunnitelman koskien vuoden 2021 konsertteja, ja niissä näkyvät uudet toimintamallit ovat varsin mielenkiintoisia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Uusien käytäntöjen joukosta löytyy sellaisia kohtia, joiden perusteella rahallinen vastuu kallistuu entistä enemmän muusikoiden päälle. Muun muassa muusikoiden vakuuksia halutaan pienentää 20%, jolloin tulot ovat huomattavasti epävarmempia. Säädöksissä on myös asetettu, että mikäli konserttia ei heikon lipunmyynnin takia järjestetä, saavat muusikot vain 25% vakuudestaan täyden sadan prosentin sijaan.

Mikäli muusikko itse peruu konsertin sopimuksen vastaisesti, on hän velvollinen maksamaan palkkansa tuplana korvaukseksi promoottorille – käytäntö, joka on tähän asti ollut ennenkuulumaton, kuten esimerkiksi Billboard on todennut omassa artikkelissaan. Lisäksi force majeure -tilanteita koskevan säädöksen mukaan jonkin odottamattoman pakottavan voiman – esimerkiksi koronaviruksen – kaltainen tilanne estää konsertin, ei muusikko saa palkkaansa.

Live Nation kertoo olevansa tietoinen siitä miten merkittäviä nämä muutokset ovat, ja vakuuttaa, että päätöksiä ei ole tehty kevyesti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Jotta voimme liikkua eteenpäin, meidän tulee tehdä muutoksia tiettyihin sopimuksiin artistien kanssa”, kerrotaan Live Nationin muistiossa, jonka muun muassa Rolling Stone on saanut käsiinsä. Koko muistio on luettavissa Rolling Stonen sivuilta.

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat