Lohikäärmeitä ja tarttuvuutta – Arviossa Bloodboundin ”Rise Of The Dragon Empire”

Kirjoittanut Simo Pernu - 22.3.2019

Ruotsalainen Bloodbound starttaa uuden albuminsa lähes täydellisellä power metal -biisillä. ”Rise Of The Dragon Empire” nimibiisin melodia on iskelmällinen ja erittäin komea. Melodinen säkeistö, vielä melodisempi kertosäe ja lopussa hienon c-osan kautta upeaan sooloon. Jos power metallista olisi oppikirja, niin ”Rise Of The Dragon Empire” olisi hyvä ”kuin suoraan oppikirjasta”-ehdokas. Lähes yhtä kova biisi on seuraava ensimmäisenä singlenäkin julkaistu ”Slayer Of Kings”. Kuulijana ei voi kuin ihailla bändin melodiatajua, joka pääsee upealla tavalla esiin albumin aloituskaksikossa.

Ruotsissa vuonna 2004 perustettu Bloodbound on julkaissut urallaan kahdeksan studioalbumia. Bändi on onnistunut tekemään itselleen nimeä, mutta murtautuminen genren mestarien joukkoon ei ole ihan onnistunut. Musiikillisesti Bloodboundilla olisi kaikki potentiaali olla yhtä suuria esimerkiksi Sabatonin, Powerwolfin ja Hammerfallin kanssa, mutta sen kokoluokan läpilyönti on toistaiseksi jäänyt toteutumatta. Bändin uusin, järjestyksessään kahdeksas studioalbumi ”Rise Of The Dragon Empire” saattaa muuttaa asian.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vuonna 2010 bändiin liittynyt laulaja Patrik Johansson tekee upeaa jälkeä. Mies saa tukea hienoista kuoro- ja taustalauluista läpi levyn. Alkuperäisjäsenet kitaristi Tomas Olsson sekä kosketinsoittaja Fredrik Bergh ovat bändin sielu ja musisoivat muun bändin tapaan erittäin tyylikkäästi koko albumin keston ajan. Bloodboundin melodisuudessa on jotain vetoavaa. Olen kuulevinani joissain albumin melodioissa Suomesta ja iskelmästä muistuttavaa melankoliaa ja tarttuvuutta.

Aloituskaksikon lisäksi albumilla on monia muita mainioita biisejä. ”Magical Eye” ei tingi melodioissaan. Koko biisi on alusta loppuun erittäin tarttuva. Bloodbound on sorvannut lähes jokaiseen biisiin tarttuvan c-osan, mikä lisää niiden vetoavuutta. Loistava on myös keskitempoinen ”Breaking The Beast”, jolla on hyvä huudattaa yleisöä keikoilla. Yhtään rimanalitusta tai varsinaista täytebiisiä albumilla ei ole. Toisaalta aloituskaksikon tasolle eivät muut biisit yllä. Pakko on myös myöntää, että lähes nelikymppinen perheenisä ei ole otollisinta kohderyhmää bändin lohikäärme- ja fantasiakuvastolle. Ei vaikka lohikäärmeet ovatkin in ”Game Of Thronesin” päätöskauden lähestyessä.

”Rise Of The Dragon Empire” on kuitenkin omassa genressään mainio kokonaisuus. Kuten aina power metallin kohdalla, on riskinä musiikin kertakäyttöisyys ja nopea kyllästyminen. Heti ensimmäisellä kuuntelulla takaraivoon iskevät melodiset power metal iskelmät eivät välttämättä kestä hyvin aikaa. Musiikin pinnallisuus ja kertakäyttöisyys ovat ilmeinen riski myös tällä kertaa ja myönnettävä on, että albumi tuntui paremmalta ensimmäisen kuuntelun jälkeen, kuin nyt kahdenkymmenen kuuntelun jälkeen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Syvällisyys ja power metal eivät oikein osu yksiin. Esimerkiksi Kamelot ja Evergrey ovat päässeet lähelle ja genren klassikot kuten Stratovariuksen ”Visions” ja Hammerfallin ”Legacy Of Kings” osoittavat, että myös tässä genressä on mahdollista tehdä aikaa kestäviä klassikoita. Toisaalta yllä mainitut bändit eivät ole yhtä vahvasti pelkästään power metal-bändejä, kuten Bloodbound on. Kokonaisuutena on sanottava, että hyvistä biiseistään huolimatta ”Rise Of The Dragon Empire” ei yllä klassikkotasolle vaan jää jossain määrin kertakäyttöiseksi, ikävä kyllä.

7½/10

Kappalelista:

1. Rise Of The Dragon Empire
2. Slayer Of Kings
3. Skyriders And Stormbringers
4. Magical Eye
5. Blackwater Bay
6. Giants Of Heaven
7. The Warlock’s Trail
8. A Blessing In Sorcery
9. Breaking The Beast
10. Balerion
11. Reign Of Fire

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Bloodbound Facebookissa

Luetuimmat

Uusimmat