Lokakuussa uutuuslevyt eetteriin iskevät Avantasia, Darkthrone ja Lamb of God

Kirjoittanut Rudi Peltonen - 30.9.2022

Levyhyllyssä näyttää olevan tyhjää tilaa! Mobiililaitteen muistiin mahtuisi vielä lisää kuunneltavaa! Mietitkö nyt, mitä uusia julkaisuja kannattaisi hankkia? Miltä yhtyeeltä on tulossa uutta musiikkia? Ihan vielä ei ole joululevyjen aika, vaan lokakuussa soittimeen on mahdollista hankkia hyvää uutta metallia.

Lamb of God – Omens

Jenkkilästä tärähtää 7. lokakuuta, kun yksi metallimaailman huippu Lamb of God rykäisee ulos uutukaisensa. Ilman vauhtia ja vimmaa tuskin jäädään tälläkään levyllä, vaan bändi groovaa yhä voimalla eteenpäin. Nyt on hyvä aika kirjoittaa joulupukille ja pyytää vaikka tätä levyä pakettiin, jos jouluun asti malttaa sen kuuntelua odottaa.

Queensrÿche – Digital Noise Alliance

Pitkän linjan kulkija, yhdysvaltalaisen progressiivisen metallin veteraani Queensrÿche tuuttaa uutta musiikkia tulille lokakuun alkupuolella. Monenlaisia käänteitä on tämänkin yhtyeen historiassa ollut, mutta tänä syksynä kuullaan, kuinka vielä kulkee. 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Goatwhore – Angel Hung from the Arches of Heaven

Kylläpä Yhdysvalloista nyt suolletaan uutta metallia; 7. lokakuuta ilmestyy myös black/death-bändi Goatwhoren uutuuslätty. Tämä äärimetalliporukka on päässyt jo kahdeksanteen täyspitkäänsä, joten varmasti kokemus kuuluu tällä julkaisulla.

Blodhemn – Sverger Hemn

Kymmenisen vuotta sitten tämä norjalainen yhden miehen black metal -projekti iski minulta jalat alta debyytillään, ja innostus pysyi myös kakkoslevyn kohdalla. Pieni notkahdus koettiin kolme vuotta sitten ilmestyneellä “Mot Ein Evig Ruin” -levyllä, mutta odotan kyllä suurella innolla lokakuussa ilmestyvää albumia. Toivotaan, että homma viedään taas uudelle tasolle.

Heavy Metal Perse – Jumalia Paossa

Tässä hiljattain jouduin hieraisemaan vähän rähmää silmistäni, mutta totta se oli: Heavy Metal Perse on julkaisemassa uutta levyä kymmenen vuoden tauon jälkeen. Mielenkiintoista kuulla, jatkuuko legenda taikamiekasta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

From the Vastland – Taurvi

From the Vastland tuli aikanaan metallimaailman tietoisuuteen viimeistään “Blackhearts”-dokumentista, joka näytti, kuinka mahdotonta black metal -yhtyeen on toimia Iranissa. Nykyään bändi operoi Norjassa ja on hyvin aktiivinen julkaisutahdissaan. From the Vastland on kelpo black metalia, jossa on kuultavissa nokkamiehensä juuret.

My Funeral – Funeral Manifesto

Kuolonkatkuista thrash metalia musisoiva My Funeral on päässyt jo neljännen levynsä kohdalle, ja tulos saadaan kuultavaksi 7. lokakuuta. Yhtye itse on luonnehtinut uutta levyään kuoleman ja pimeyden manifestiksi, mikä saa ainakin oman mielenkiintoni heräämään.

Skid Row – The Gang’s All Here

Kultaisella 80-luvulla nuoruuttaan viettäneet ovat varmasti nuorisotalon diskoissa päässeet tamppaamaan lattiaa tämän bändin tahdissa ja toisaalta itkeneet nuoruuden sydänverta slovareitten mukana. Mutta Skid Row on yhä täällä – ja nyt myös uuden levyn kera. Kokopitkää bändiltä ei ole ilmestynyt sitten vuoden 2006. Samalla tämä levy on bändin ensimmäinen yhdessä nykyisen vokalistin Erik Grönwallin (ex-H.E.A.T.) kanssa.

Avantasia – Paranormal Evening with the Moonflower Society

Tobias Sammet bändeineen saattelee lokakuun loskat luoksemme levyllisellä sinfonista power metalia. Vierailevina vokalisteina levyllä kuullaan mm. Nightwishin Floor Jansenia, Primal Fearin Ralf Scheepersiä, Helloweenin Michael Kiskeä ja Geoff Tatea, joten kovia kavereita Sammet on levylle haalinut.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Black Royal – Earthbound

Tamperelainen Black Royal määrittelee itse musiikkinsa death ‘n Sludgeksi – mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan. Kovassa nosteessa yhtye joka tapauksessa on, eikä turhaan, sen verran tahdikkaasti bändi rokkaa menemään. 21. lokakuuta Black Royal julkaisee kolmoslevynsä. Nostaako tämä albumi bändin taas yhden askelman eteenpäin vai harpataanko kerralla enemmän?

Exhumed – To the Dead

Yhdysvalloista tulee myös räväkkää death/grindiä, ja lokakuussa tuoretta sellaista on  tarjolla Exhumedin muodossa. Tämän tahdissa saadaan varmasti lokakuun loska roiskumaan!

Devin Townsend – Lightwork

Kanadan proge-kukku Devin Townsend on tunnetusti erittäin tuottelias kaveri, ja lokakuun lopulla kuultavaksi saadaan jälleen hepun tuoretta materiaalia. Helpolla Townsendin tuotos tuskin kuuntelijaansa päästää tälläkään levyllä.

Darkthrone – Astral Fortress

Nocturno Culto ja Fenriz ovat pitäneet itsensä kiireisinä myös Darkthronen kanssa, koska edellinen levy bändiltä ilmestyi viime vuoden kesällä. Tämän norjalaisen klassikkobändin uutuuslevy sai ensimmäisenä hieraisemaan silmiä luisteluaiheisen kansikuvansa takia. Kuultavaksi jää, tuottaako myös kuuntelu samanlaisen “Mitäs hittoa?” -efektin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat