Löydetyt ja kadonneet – Arviossa Kauko Röyhkän & Riku Mattilan ”Meidät pelastaa vain rakkaus”

Kauko Röyhkä & Riku Mattila julkaisivat 29.8 kolmannen pitkäsoittonsa ”Meidät pelastaa vain rakkaus”. Kaksikon omaa nimeä kantava ensimmäinen albumi ilmestyi vuonna 2008 ja toinen ”Kaksi lensi tuulen mukaan” laskettiin levylautaselle 2011. Julkaisutahti on ollut maltillinen, mutta laatu korkea.

Jotain on peruuttamattomasti kadonnut puurajan tuolle puolen levyn aloituskappaleessa ”Hukkasin jotakin metsiin”. Maukas kitara aaltoilee muun letkeän soitannon päällä ja Röyhkän lempeä ulosanti oivaltavan taustalaulun kanssa tekee pelin selväksi heti alkutahdeista. Biisin tunnelma suorastaan puristaa rintaa, kuin sielun vastaanottavaiseen ytimeen uppoavat Nartun kappaleet silloin ennen. Bändi laittaa pehmeän vaihteen silmään ja sanat syventävät kertomusta metsästä, kaupungista, eilisestä ja ajasta sen jälkeen. Paluu kertosäkeeseen alleviivaa henkisen matkakertomuksen maiseman ja vahva surumielisen luottavaisuuden tuntu on elimellisesti läsnä.

Menneen elämänsä romanttisten harha-askelien oivaltaminen ja niiden oikaisu ovat roolissa kappaleessa ”Sinä hymyilit mulle”. Soundi on kokonaisvaltaisesti moderni ja rytminen ote ytimekäs. Röyhkä jatkaa kuiskailevaa laulua ja pienimuotoinen musiikillinen ilmaisu kertoo enemmän kuin kertoisi täyteen ahdettu runsaus. Surumielinen toiveikkuus leimaa myös tätä biisiä. Kertosäkeen torvisoittimet ja mausteinen soul- tunnelma luovat tarinan hienovaraisuudelle osuvat puitteet.

Teräskielinen akustinen kitara aloittaa ”Kohti jumalaa”– kappaleen. Laulu liittyy seuraan ja kaikki on minimaalista, herkkää, yksinkertaista. Teksti puntaroi ihmisen suhdetta jumalaan. Tarvetta uskoa johonkin, vaikka se jokin ei olisi olemassakaan. Muu bändi yhtyy soitantoon ja taustalaulu vetää pitkää aa:ta. Sitten palataan perkussioilla ryyditettyyn alun akustisuuteen. Väliosa on lyhyt, nokkela ja näppärä. Musiikillisesti ”Kohti jumalaa” ei kohoa aiheensa mukaisiin korkeuksiin, mutta sen varsinainen voima onkin kokonaisuudessa ja sisällössä.

”Suklaa-Jeesus” synnytetään jälleen akustisella kitaralla. Muut soittimet valuvat vähitellen mukaan ja Röyhkä laulaa sarkastisella äänellä suklaisesta Jeesuksesta, jota uhkaa sulaminen kuuman auringon alla. Mieleen hiipii ”Mieluummin vanha kuin aikuinen”- albumin tunnekirjo. Kertosäe heittää hevivaihteen kehiin ja väliosassa kitara riehaantuu kaoottiseksi. ”Suklaa-Jeesus” on kappale, jonka luulisi olevan ilmeinen valinta mahdolliseen keikkasettiin.

Albumin päättävä”Marraskuun kulkija” lyödään feedbackilla liikenteeseen. Musiikki ja teksti sommittelevat vahvan ja kertovan tunnelman. Bändin soitto on jälleen tiukasti rytmikeskeistä. Suuressa roolissa oleva sopraanosaksofoni istuu kokonaisuuteen kuin se nyrkki silmään. Tämän olisi jopa Sting hyväksynyt. Röyhkä keskustelee itsensä kanssa kertosäkeessä, joka muutoin on turhan täyteen ahdettu. Soittajat vyöryttävät instrumenttejaan kohti loppuhuipennusta, kunnes saksofoni jää yksin stereokuvaan, feidautuakseen pian itsekin pois.

”Meidät pelastaa vain rakkaus”- levyn sointi on tuore, mutta tunnistettava. Kaksikko ei ole sortunut vanhan ja jo hyväksi havaitun uudelleenlämmittelyyn, vaikka tunnelma ja sen luominen ovatkin vuosien takaa tutut. Myös orkesteri päähenkilöiden taustalla on priimaa. Se ei ota omaa häntäänsä nostattavaa roolia, vaan toimii biisien ehdoilla. ”Meidät pelastaa vain rakkaus” on tyylikäs, sujuvasti ajan eri tasoilla liikkuva ja ehjä albumi. Täydellinen se ei ole, mutta myös se on sen voima. Sillä kulkeehan nyanssittomuus käsi kädessä keskinkertaisuuden ja perusturvallisuuden kanssa. Riippumatta siitä missä se sijaitsee laatuakselilla. Kulta-aika ei ole ohi.

Kappalelistaus:

• Hukkasin jotakin metsiin
• Sinä hymyilit mulle
• Voisit edes kerran luvata
• Matkalla maineeseen
• Pidin sinusta
• Kohti jumalaa
• Suklaa-Jeesus
• Invalidin tytär
• Missä kaikki ovat?
• Marraskuun kulkija