Lutakko Liekeissä ohjelmisto valmistui

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 27.6.2011

Englantilainen Discharge, saksalainen Digger Barnes ja ruotsalainen Meanwhile ovat tämän vuoden Lutakko Liekeissä -festivaalin viimeiset esiintyjäkiinnitykset. Kaikkiaan 27.8. järjestettävässä tapahtumassa nähdään päivän aikana 19 bändiä kolmella lavalla. Aiemmin ovat ulkomaisista yhtyeistä mukaan varmistuneet Fucked Up (Kanada) ja The Menzingers (Yhdysvallat) ja kotimaisista muun muassa Disco Ensemble ja Rytmihäiriö.

Vuonna 1977 perustettu Discharge oli Englannin ja koko maailman ensimmäisiä hardcore-punkbändejä ja samalla yksi ensimmäisistä metallia ja punkkia yhdistäneistä yhtyeistä. Dischargen levyistä klassikkoasemaan on noussut erityisesti vuonna 1982 julkaistu albumi ”Hear nothing, see nothing, say nothing”. Tuorein levytys on vuonna 2008 julkaistu Disensitise. Paljon Dischargen merkityksestä raskaalle musiikille kertoo se, että omia versioitaan yhtyeen kappaleista ovat levyttäneet muun muassa Metallica, Anthrax ja Sepultura.

Dischargen innoittamana on syntynyt lukemattomia bändejä, yksi parhaista näistä niin kutsutuista D-beat -bändeistä on parinkymmenen vuoden ikään ehtinyt Meanwhile. Harvakseltaan levyttävän ja keikkailevan Meanwhilen jäsenten nykyisyydestä ja menneisyydestä löytyy useita ruotsalaisen underground-punkin eturivin bändejä kuten Totalitär, Disfear, Kvoteringen, Ääritila ja Krigshot.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Saksalainen Digger Barnes keventää Liekkien ohjelmaa tarjoamalla annoksen country-vaikutteista indierockia konseptilla mies ja akustinen kitara, vaihtaen kitaran välillä banjoon. Lutakossa Digger Barnes on vieraillut
kerran aiemmin, syksyn 2009 Kickstart-festareilla osana Hot Water Music -mies Chuck Raganin -soolobändiä.

Lutakko Liekeissä -festivaalin pääsylippujen ennakkomyynti alkaa tänään maanantaina. 30 euron hintaiset liput ovat myynnissä festivaalin nettisivuilla (www.lutakkofestival.com) sekä Tiketin toimipisteissä kautta
maan. Jyväskylässä Tiketti toimii Levykauppa Äxän yhteydessä osoitteessa Väinönkatu 7. Tiketistä ostettaessa lipun hintaan lisätään palvelumaksu. Jelmun jäsenet saavat Liekkien nettisivujen kautta ostetuista lipuista viiden euron alennuksen.

Perjantaina 26.8. Lutakko Liekeissä -avajaisklubilla Ravintola Mustassa Kynnyksessä nähdään lavalla Pertti Kurikan Nimipäivät, Jaakko & Jay sekä Neuroosiliitto.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

LUTAKKO LIEKEISSÄ 2011

Paikka: Tanssisali Lutakko ja Tanssisali Lutakon piha, Jyväskylä
Aika: 27.8.2011 klo 14-02
Varmistuneet esiintyjät: Fucked Up (Can), Discharge (Uk), The Menzingers (Usa), Digger Barnes (Ger), Meanwhile (Swe), Disco Ensemble, Rytmihäiriö, Tumppi Varonen & Problems?, Appendix, Kakka-Hätä 77, Unkind, Lighthouse Project, One Morning Left, Jaakko & Jay, Part Time Killer, Haistelijat, Upright, Total Recall, Braineaters Plays Misfits
Liput: 30e/25e (www.lutakkofestival.com), 30e+palvelumaksu (Tiketti)
Internet: www.lutakkofestival.com
Järjestäjä: Jyväskylän elävän musiikin yhdistys Jelmu ry (www.jelmu.net)

Luetuimmat

Uusimmat