Machine Head – Unto The Locust
”Unto The Locust” on Machine Headin seitsemäs studioalbumi. Se jatkaa hyvin pitkälle edeltäjänsä, ”The Blackening” -albumin jalanjälkiä. Tuotannosta vastaa yhtyeen nokkamies, Robb Flynn itse ja levyn julkaisijana toimii Roadrunner Records.
Tämä levy tulee varmasti jakamaan mielipiteitä yhtyeen fanien keskuudessa. Osa faneista tulee pitämään levyä varmasti yhtenä yhtyeen kovimmista, kun taas toiset ovat sitä mieltä, että se on puuduttavinta ja tylsintä tavaraa mitä yhtye on julkaissut. Heti alkuun mainittakoon, että levyn kappaleiden keskipituus pyörii n.7 minuutin kohdalla, eli kohtalaisen pitkiä kappaleita aivan kuten edelliselläkin albumilla. Levyn aloittaa kolmeosainen kappale ”I Am Hell (Sonata In C#)”. Latinaksi lauletulla acapella-osuudella starttaava kappale jatkuu hyvin raskaalla osuudella, kunnes parin minuutin kohdalla kappale varsinaisesti lähtee käyntiin, ja täytyy sanoa että kun Machine Headin kappale lähtee käyntiin, niin se silloin mennään eikä meinata. On aika kunnianhimoinen veto yhtyeeltä aloittaa albumi kolmeosaisella kappaleella, jonka yhteispituus on melkein yhdeksän minuuttia. Alun hyvän jyräyksen jälkeen kappale jotenkin painuu kasaan, eikä oikein jaksa innostaa.
Seuraava kappale ”Be Still And Know” on melko perinteinen Machine Head -kappale, raskaiden kitaroiden varassa etenevä junttaus. Levyn edetessä tulee huomaamaan, että yhtye on ns. tehnyt Metallicat: kappaleissa pituus on kasvanut, ja sitä myöten ne ovat tulleet jokseenkin sekavan kuuloisiksi. Hyviä juttuja löytyy paljonkin sieltä täältä, mutta kokonaisuutena tämä ei mielestäni ole kovinkaan vahva levy. Raskautta ja nopeaa tykitystä kyllä löytyy, mutta jotenkin se kuuluisa punainen lanka tuntuu olevan hieman hukassa hetkittäin. Tiedän, että monien mielestä tämä kuitenkin on hieno albumi, mutta pitäväthän jotkut Metallican ”Death Magnetic” -albumistakin. Toivottavasti yhtye palaisi seuraavalla levyllä enemmän alkupään levyjensä tyyliseen meininkiin, ettei tarvitsisi tätäkään bändiä ihan kokonaan hylätä. Kyseessä on kuitenkin yksi entisistä suosikki yhtyeistäni.
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy
Kappaleet ovat liian pitkiä, ja junnaavat liikaa paikallaan. Hieman enemmän elävyyttä biiseissä olisi saanut olla, että tästä olisi sen enempää jaksanut innostua. Kyllähän Robb Flynn edelleen on hieno laulaja sekä kitaristi, puhumattakaan yhtyeen muista jäsenistä. Adam Duce on kova basisti, Phil Demmel kova kitaristi, ja tuohon kun lisätään vielä Dave McClainin rumpuosuudet, voi vain ihmetellä miten on mahdollista että levy kuulostaa näin yksitoikkoiselta? Saa nähdä miten uudet kappaleet toimivat livenä, vai jääkö yhtye esim. Devildriverin jalkoihin. Ainakin viimeksi kun yhtyeen livenä näin hävisi se silloin Hatebreedille 6-0.
6/10
Kappalelista:
1.I Am Hell (Sonata In C#)
I)Sangre Sani
II)I Am Hell
III)Ashes To The Sky
2.Be Still And Know
3.Locust
4.This Is The End
5.Darkness Within
6.Pearls Before The Swine
7.Who We Are
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
http://machinehead1.com/main.html
Kirjoittanut: Juha Attola
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy
10 comments on “Machine Head – Unto The Locust”
Comments are closed.
Masa
Eri mieltä täysin arvostelijan kanssa siitä, että biisien pituus olisi jotenkin huono juttu tai aiheuttaisi sekavuutta. Taitaa olla liian monimutkaista musiikkia Juhalle eikä keskittyminen ihan riitä sisäistämään sävellystyön koukkuja?
Mielestäni Blackening oli MH vahvin esitys Burn my.. jälkeen – originaalin ”saundin” ja meiningin mukainen jalostettu kokonaisuus. Kuten valtaosa kriitikoistakin totesi. Tämä on todellista MH.
Uusi levy vaikuttaa ”sinkkubiisin” pohjalta heikommalta, mutta saas nähdä. Ainakin artsutyö on ihan perseestä.
Arto Mäenpää
Itse olen sitä mieltä että tämä on äärimmäisen kova albumi! Oon kuunnellut levyä viimeiset 2 viikkoa ja itse ainakin tykkään noista eeppisistä pitkästä kappaleista mitä Machine Head on tälle levylle laittanut. =) KEIKKAA ODOTELLESSA! =)
Juha Attola
Jos jostain levystä ei ihan hirveästi pidä, ei se välttämättä tarkoita että se olisi ”liian monimutkaista”. Jotkut vain kuuntelevat/pitävät erilaisista levyistä kuin esim. Masa. :) Sitäpaitsi, miksi minun pitäisi olla samaa mieltä kuin valtaosa kriitikoista?
Riku Mäkinen
Samoilla linjoilla Juhan kanssa. Levy on tylsä, puuduttava ja korkeintaan keskinkertainen tuotos. Hyvä arvostelu!
Thundertepi
Tuntuu että aina kun zine arvostelee levyn ja se saa 6/10 tai huonommin se on saatanan tiukka pläjäys :=
Pena
Itselle ainakin kolahtaa ja tulee tämä lätty varmasti löytämään tiensä hyllyyn..
Riku Mäkinen
Thundertepi, näinhän se menee, koska mehän ei täällä toimituksessa tunnetusti tykätä kuin paskasta musiikista.
Kettu
Itse nyt useamman kuuntelu kerran jälkeen pidän harvinaisen paljon. Levy sisältää mielestäni parempia ja toimivampia kappaleita, kuin The Blackening, mutta mielestäni The Blackening oli kokonaisuutena toimivampi. Itse en niin kauheasti pidä vanhemmasta tuotannosta. Uudemmasta löytyy muutenkin pidempiä biisejä, joka lisää nautintoa. Tällä levyllä kyllä vähän petti, että kaikki kappaleet olivat lähes samanpituisia. Olisi voinut olla vaikka yksi vähän pidempikin, mutta silti toimii. Teki uudestaan mieli alkaa kuunnella koko bändiä, kun olin jo jättänyt unholaan.
Hessu
Arvostelu oli huono, levy on loistava. Piste. Machine Head paranee vanhetessaan. Blackening osoitti sen jo ja tämä viimeistään vahvisti sen. Kaksi levyä jotka tulevat jäämään metallimusiikin historiaan.
Ja jos nyt yleensäkään Machine Headia on kuunnellut, ei tästä levystä tosiaankaan voi käyttää sanaa ”sekava”. Tämähän on suorastaan simppeliä kyseiseltä bändiltä, mutta pirskatin toimivaa.
JariWolf
Minulle bändin paras levy. En silti tylytä arvostelijaa.