Manifest 2013
Kokkola Rockin raunioista nostettu Manifest 2013 lupasi raskasta menoa viikon 27 perjantaille ja lauantaille. Uskomattoman vähällä mainonnalla promottu tapahtuma ilmoitti kävijätavoitteekseen 8000. Ja mikäs siinä, ei mahdotonta, etenkin kun bilepaikkana oli lumoava Meripuisto. Alue on vihreä ruohokenttä, vajaan kahden kilometrin päässä Kokkolan keskustasta ja kivenheiton päässä Kokkolan leirintäalueelta, meren rannalla.
Kolmen miehen ideoimilla festareilla riitti innokasta talkooporukkaa, mukavia järjestysmiehiä ja kyllä sitä festarikansaakin saapui paikalle, kunhan pohjat oli otettu ja isommat bändit kasasivat kamojaan lauteille. Lavoja alueella oli kaksi, ja ns. pienemmällä lavalla, sekä samalla festareiden avaajana esiintyi ylivieskalainen Nicumo. Osaltaan hieman HIM-tyylinen materiaali sai aikaan hyvän mielen ja vaikka porukkaa oli paikalle valunut kovin vähän, niin se ei hetkauttanut yhtyettä pätkääkään vaan ammattimaisesti paukautettiin setti läpi.
Päälavan vihki käyttöön kalakukkomaan Carnal Demise, joka ampui täyslaidallisen metallia, jopa niiden eturivin The 69 Eyes -odottajien niskaan. Teki ainakin allekirjoittaneeseen vaikutuksen ja yhtyeen tuotantoon pitää tutustuman tarkemmin myöhemmin.
Mainos päättyy
Kahden lavan väliä joutuivat festari-ihmiset ja toimittaja ravaamaan. Bändien soittoaika vaihteli 45 minuutin ja vajaan puolentoista tunnin välillä, ja seuraavaksi pitikin rientää toiselle stagelle kuvaamaan lakeuren hippejä, jotka viimeksi tuli nähtyä Provinssirockissa. Eli vuorossa oli Nicole, joka sai jo enemmän jengiä paikalle. Myös anniskelualue alkoi uhkaavasti täyttyä. Hyvällä sykkeellä klopit vetivät ja vaikka luvattua kiekkoa ei tullutkaan myyntiin, niin se ei haitannut, sillä rautainen keikka oli kyseessä ja ehdottomasti yksi perjantain kohokohtia. Kolme uutta biisiäkin kuultiin; ”Uneen Kahlitut”, ”Monumentti” ja ”Maailman Varjossa”)
Henkilökohtainen odotukseni festareilta kulminoitui päälavan seuraavaan yhtyeeseen, nimittäin Medeia, jolta tulee uusi levy syksymmällä ja siltäkin saatiin keikan aikana kuulla kolme biisiä (”Iconoclastic”, ”Sleep” ja ”Prophecy”). Hyvinhän ne toimivat, vaikkeivät ihan tutuksi tulleet vielä, mutta tämä bändi on livenä aina taattua kamaa ja leppoisaa pittitoimintaakin nähtiin. Uutta levyä purkitteleva yhtye ei paljoa ole keikkaillut viime aikoina, niin oli aika spesiaalia nähdä yhtye livenä ”jo” tähän aikaan vuodesta.
No niin. Viikate nappasi klo 20 jälkeen isoimman yleisön toiselle lavalle ja aina hyvällä asenteella keikkaileva Kaarle oli yhtä hymyä verrattuna bändikavereihin. Melkoinen hittikavalkaadi kuultiin Kokkolan illassa ja elokuussa julkaistavalta ”Tervaskanto”-levyltä soittivat nimibiisin. Hyvältähän se kuulosti!
The 69 Eyesin keikasta ei paljoa sanottavaa ole, vaikkakin ok keikka, mutta mitään spesiaalia ei tähän kuulunut. Hitit ja pientä sadetta.
Perjantain pettymys oli omalle kohdalle CMX. Eihän kyseessä mikään bilebändi ole, mutta jotenkin entistä elottomalta Yrjänän yhtye vaikutti ja lavalle pakkautunut savu ei pahemmin asiaa helpottanut. Perjantai alkoi mukavalla auringonpaisteella, joka vaihtui päivän loppupuolella mojovaksi sateeksi, mutta näemmä kokkolalaiset ei ole tehty sokerista. Sadeviitat päälle ja sarvet pystyyn!
Ensimmäisen päivän yleisömagneetti oli eittämättä Amorphis, joka Tomi Joutsenen tukan johdolla soitti myös koviten koko festareilla. Tummat pilvet olivat alueen yllä ja sadettahan sieltä tuli oikein kunnolla. Kuvatessa yhtyettä meinasi kengät lähteä jalasta, sillä sen verran kovaa ne ensitahdit keikasta paukautettiin. Vaikka taivas oli tumma ja maa vetinen, niin lavan valot loivat aivan erityisen mahtavan tunnelman alueelle.
Lauantai:
Lauantai alkoi melko lailla samoissa merkeissä kuin edellinen päivä, hieman väsytti, mutta aurinko paistoi koko päivän ja tänään oli luvassa ne kovimmat bändit. Aloitus oli hieman väkiköyhää taas, mutta helsinkiläinen EWC (Electric Wheels of Confusion) soitti siitä huolimatta progeilunsa. Avaruusrokkia ja proge-punkkia Kokkolassa kolmelta aamulla auringonpaisteessa – ihan ok kombinaatio ja hieman silmät ymmyrkäisinä tätäkin seurasi, mutta hyvä keikka.
Vuonna 2008 perustetun God Given Ass -yhtyeen paikka päälavan lauantain avaajana oli mainio valinta festareille. Ensikosketus tähän yhtyeeseen allekirjoittaneelle ja hyvin sielläkin veivattiin punkahtavaa rokkia. Jos nyt kukaan ei tiedä yhtyettä, niin Tehosekoitin-fanien pitäisi, vokaaleissa on nimittäin Tehis-Otto.
Ja jos tämä ei riitä, niin seuraava esiintyjä oli Barbe-Q-Barbies. Ihanat tyttöset pistivät lavalla ranttaliksi NIIN ammattimaisesti, että yleisön vähyys ei haitannut ketään. Keikka oli niin loistava kaikilla osa-alueilla, että menin ja ostin flikkojen levynkin. Herranen aika. Sielujen sopukoista tuli esiin oikein teinivuosien ihastuksen tunteet. Radiosoittoa kiitettävästi saanut nais-poppoo rokkasi kyllä tajuntaan.
Päälavalla oli taas vuorossa punkkia, kun Pää Kii -yhtye napsahti paikalle erittäin voimakkaasti humaltuneena. Yli puolet yhtyeestä oli sekaisin ja loppuja kusetti, hieman oli vaikeuksia yrittää pidentää settiä noin 45-minuuttiseksi, mutta kyllä se onnistui helvetin huonoilla välispiikki-vitseillä ja olihan siellä nyt hyvääkin huumoria välissä – ainakin yleisöllä oli hauskaa ja se on tärkeintä.
Mainos päättyy
Oli aika ns. isompien yhtyeiden ja veteraanien, Timo Rautiainen oli saapunut paikalle kera Neljännen Sektorin. Omaa tuotantoa ja Trio Niskalaukauksen aikaista materiaalia taidokkaasti sekoittanut yhtye napautti niin tiukan paketin, että juoksin toisen lavan takaa vetistelemään kun ”Kova Maa” -kappale lähti käyntiin.
Ai, että! Siitä on melko monta vuotta kun on ollut mahdollisuus itsellä nähdä Klamydia livenä. Veskun kunto oli kohdillaan ja ääni vielä enemmän. Klamydia melkein suorassa auringonpaisteessa meren rantaruohikolla on jotain uskomatonta. Porukkaa oli enemmän kuin koskaan ja Kråklund pojkarna veti ihan saatanallisen kovan keikan päälavalla. Tätä oli odotettu ja kyllä siinä kuultiin biisejä laidasta laitaan… turha sitä on Jokisen kysellä missään vaiheessa, että ”kuka muistaa?” – kaikki muistaa ja kaikki tietää. Jos Klamydiaan törmäätte festareilla, niin ehdoton livebändi! Edelleen!
Seuraavaksi olikin Kotiteollisuuden vuoro ja hyvissä ajoin paikalle saapunut yhtye oli ottanut Miitri Aaltosen joukkoon, eli lavalla nähtiin trion sijasta nelikko. Peruskeikka näiltä veijareilta ja ei mitään uutta. En tiedä mikä oli fiilis miehillä, mutta jotain jupinaa kuului ennen keikkaa. Yleisö sai kuitenkin sitä mitä oli tullut katsomaan. Vastikään julkaistulta ”Maailmanloppu”-levyltä olisi luullut irronneen enemmänkin biisejä, mutta ilmeisesti niitä ei ole vielä pahemmin livenä soiteltu, eli treeniä, niin ehkä niitäkin kuullaan. Totta kai kaikki oleellinen hittikimara kuultiin.
Ranta-Havaiji -teemassa (taas) esiintynyt Stam1na paukautti pitit pyörimään ja bändin piti ilmeisesti tarkistuttaa keikan aikana, että mikä on homman nimi, kun järkkärit innokkaina menivät keskeyttämään lupaavat pitit. Pittikieltoahan EI ollut, niin jengi sai riehua suhteellisen vapaasti. Fanithan menivät palikoiksi kun Mokoma-yhtyeen Kuisman Aalto paukahti soittamaan ”Pahaa Arkkitehtia” yhtyeen kanssa. Viuhahtajakin toki nähtiin lavalla (Mokoma?) säkki päässä. Yhtyeellä taisi olla eniten ongelmia äänentoiston kanssa kuin kenelläkään muulla tähän mennessä. Kitaroista katoilivat äänet ja kaikki oli hetken ajan päin vittua, mutta niistä selvittiin ja arat niskat olivat taattuja keikan loppuun mennessä. Lähestyttiin päivän ja festareiden loppua. Kaksi enää jäljellä.
Mainos päättyy
Kakkoslavan päätti Mokoma ja yhtye oli vedossa, kovemmassa kuin pitkään aikaan. Stam1nan pojatkin kävivät lavalla pelkät pyyhkeet päällä, mutta pyyhkeet eivät lähteneet pois yleisön pyynnöistä huolimatta. Spontaania vitsinkerrontaa (Spede-tyyliin) ja jamittelua saatiin myös kuunnella, kun Hygen pedaalia korjailtiin. Keikka oli eittämättä yksi lauantain kohokohtia ja todella mahtava energia yleisön suunnalta teki siitä vielä paremman. Monelta keikalta pois jätetyt klassikot kuultiin myös. Tämä oli se keikka mitä moni Mokoma-fani on kaivannut – parhautta potenssiin 10!
Manifest 2013:n yleisömagneetti oli itse legenda Michael Monroe yhtyeineen, joka aloitti auringon laskiessa horisontin taakse kultaisen tunnin aikana. Yleisö oli täysillä mukana ja mies pomppi yleisön eteen koskettelemaan faneja jo toisen kappaleen aikana. Saksofoni kaivettiin esiin kolmannen biisin alussa ja kaikilla oli kivaa.
Oli aika lopetella ja lähteä kotiin.
—-
Yhteenveto:
Kaiken kaikkiaan on sanottava, että perjantain loppupäivän sademäärästä huolimatta väkeä oli mukavasti molemmille päiville. Pikkuongelmia liuta ja jotain muutakin saattoi olla, mutta Siperia opettaa -tyylisiksi probleemiksi vallan hyviä kokemuksen kartuttajia – etenkin jos festivaalia aiotaan järjestää useammin kuin vain kerran. Murinaa järjestelyitä kohtaan ei kuulunut kuin Itä-Suomen rokkareilta ja tämäkin oli vain alueella kiertänyt huhu.
Monet yhtyeet jäivät paikalle yön yli ja tulipahan sitä kerättyä muutama nimmarikin kokoelmiin. Esiintyjillä oli kivaa ja kaikista huolehdittiin. Allekirjoittanutta hieman ihmetytti, että kuolevaisille ei ollut järjestetty kuin pari myyntikojua. Toisessa myytiin esiintyvien bändien tuotteita, toisessa lähinnä bile-hattuja. Onneksi paikalla oli sentään yksi ruokakoju, josta sai sapuskaa aina muikuista, jättikokoisiin lihapulliin. Anniskelu-alue oli 90 % festareista tupaten täynnä ja sieltä oli näkymät molemmille lavoille – ehkä tämä myös osaltaan avitti sitä asiaa, että itse esiintyjien läheisyydessä (ainakin molempien päivien kolme ensimmäistä esiintyjää saivat tämän kokea) olivat vain ne kovimmat musadiggarit – eturivissä siis.
Viisainta olisi ollut tietenkin aloittaa joka päivä kekkerit myöhemmin ja lopettaa vielä hieman myöhemmin, mutta luultavammin vieressä oleva Camping-alue, sekä yhteensä 18 yhtyettä kahden päivän aikana (8+10) kahden lavan välillä, asetti soitannolle tietyt rajat.
Harmittavasti Suomi ei ole enää ”tuhansien järvien maa” vaan pikemminkin ”tuhansien festareiden maa” – samaan aikaan nimittäin oli Turussa Ruisrock, TOTO Pietarsaaressa, Seinäjoella maatalousnäyttelyt ja jossain herättäjäjuhlat. Ja sanokaa mitä sanotte, niin noista maatalousnäyttelyt ja herättäjäjuhlat kerää kaikkein eniten jengiä ”juhlimaan” omalla tavallaan, mutta kyllä Kokkolan Manifesteilla oli vähintäänkin yhtä harras tunnelma kuin uskoaan yhdessä herättelevillä jyväjemmareilla.
Kaiken kaikkiaan mainiot festarit mainiolla paikalla – henkilökunnalla oli aina aikaa jutella, kaikilla oli kivaa, esiintyjiä myöten ja hommat järjestyivät aina rivakasti. Aikatauluissa pysyttiin, vaikka jotain max 5 minuutin heittoja saattoi olla puolin ja toisin, mutta sehän nyt ei hetkauta ketään. Yleisölle nyt vaan ei annettu tarpeeksi aikaa siirtyä toiselta lavalta toisen edustalle, mutta onneksi se etäisyys ei ollut kovin montaa kilometriä.
Toivottavasti toistekin järkätään tämmöinen, sillä puitteet olivat hyvät – mukavaa oli ja mitään isompia järjestyshäiriöitäkään ei tainnut olla… kerran näin paikalla parit ambulanssit, mutta tuskin siellä mitään Suomen festarikesästä tavallista poikkeavaa sattui, kun siitä ei pahemmin huudeltu.
Jatkoon!
Teksti ja kuvat: Jarmo Hänninen