Manowar on yhtye, joka ei varmastikaan suurempia esittelyjä kaipaa. 80-luvun alusta asti veivanneet metallinkuninkaat eivät viime vuosina ole juurikaan uusia levytyksiä tehneet, lukuisia eri kokoelmia, DVD:itä ja muuta krääsää sitäkin enemmän. Nyt 5 vuoden tauon jälkeen uusi Manowar albumi on kuitenkin tosiasia. Miltä se sitten kuulostaa? Puidaanko nyrkki pystyssä ”manovaarien” vahvaa paluuta heavy metallin kärkisijoille, vai onko kyseessä väsähtäneiden pappojen epätoivoinen yritys?

Allekirjoittanut on niitä henkilöitä, joiden mielestä viimeinen kunnollinen albumi yhtyeeltä oli vuonna 1996 julkaistu ”Louder Than Hell”. Etenkin viimeiseksi julkaistu vuoden 2007 ”Gods Of War” oli kovin tuskastuttavaa kuunneltavaa. Levy, kuten koko yhtyekin, kaipasi sitä pullistelua ja machoilua, jolla yhtye on nimensä ansainnut. Tässä vaiheessa uraa on ihan turha lähteä kokeilemaan mitään uutta, mutta jos ideat ovat loppuneet, on parempi sitten laittaa pillit pussiin.

Lupaavasti nimetty yhtyeen yhdestoista varsinainen täyspitkä ”The Lord Of Steel” näytti kappalelistaltaan hiukan huolestuttavalta. Missä ovat metallin hehkutuskappaleet? ”Manowarriors” sekä ”Hail, Kill And Die” sentään kuulostavat siltä, miltä Manowarin kappaleiden nimien pitää kuulostaakin, mutta onko kaikki sittenkin jo keksitty ja kuultu?

Lupaavasti käynnistyy itse levykin nimikappaleen vauhdikkaalla menolla ja koukuttavalla kertosäkeistöllä. Perään kuultava ”Manowarriors” sen sijaan jää hiukan pettymykseksi, vaikka yhtye kuulostaakin kappaleessa enemmän 80-luvun aikojen Manowarilta. Kappale myös sisältää sitä kaipaamaani metallin hehkutusta, mutta toistaa liikaa itseään. Jopa Manowarin kohdalla kertosäkeen jauhaminen liian pitkään alkaa jossain vaiheessa puuduttaa. ”Born In A Grave” toimii, mutta perään kuultava väkinäinen Manowar-balladi ”Righteous Glory” pistää lähinnä oksettamaan. ”Touch The Sky” on levyn parhaimmistoa, samaa ei voi sanoa perään kuultavista ”Black List” ja ”Expendable”-kaksikosta joista ei saa oikein mitään irti, vaan kappaleet jäävät levyn väliinputoajiksi. Etenkin ensiksi mainittu hidas ja painostava ”Black List” kellottaa liki 7 minuutin pituuden ja käsi alkaakin kappaleen loppuvaiheessa uhkaavasti lähestyä sitä kuuluisa skip-nappulaa.

Tässä vaiheessa levyä ihmetys onkin melkoinen. Onko tästä tarkoitus skipata joka toinen kappale, jotta pääsee todelliseen heavy metal fiilikseen? Onneksi vauhdikas ”El Gringo” ja ”Annihilation”-kaksikko pelastavat taas hiukan tilannetta, mutta päätöskappaleeksi jätetty ”Hail, Kill And Die” jättää laahaavalla soitannollaan hiukan valjun jälkimaun koko levystä. Kappaleesta on ilmeisesti ollut tarkoitus tehdä uusi ”Blood Of The Kings”, koska sanoituksissa jauhetaan useita Manowarin vanhojen kappaleiden nimiä, yritys vaan on kovin nihkeä.

Yksi levyn karkeimpia epäonnistumisia on kuitenkin sen tökeröt soundit, jotka vaativat jo itsessään muutaman kuuntelukerran, että niitä pystyy edes sietämään. Etenkin basso on aivan liian pinnalla koko levyn ajan. Kokonaisuutena katsottuna ”The Lord Of Steel” on kuitenkin ainakin allekirjoittaneen mielestä parasta Manowaria vuosikymmeniin. Muutama vaisumpi kappale ja sysisurkea miksaus tiputtavat hiukan pisteitä, mutta ainakin verrattuna edellisiin levytyksiin, on yhtye selkeästi pirteämpi ja lähempänä omia kulta-aikojaan, mitä se on aikoihin ollut ja siksi ”The Lord Of Steel” myös ansaitsee suhteellisen korkean arvosanan. Hail and kill!

7/10

Kappalelista:
01. The Lord Of Steel
02. Manowarriors
03. Born In A Grave
04. Righteous Glory
05. Touch The Sky
06. Black List
07. Expendable
08. El Gringo
09. Annihilation
10. Hail, Kill and Die

http://www.manowar.com/

Kirjoittanut Riku Mäkinen