Manzana julkaisee uuden hopeakiekon joulukuussa: musiikkivideo nyt katsottavissa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 9.11.2018

Joulukuun 7. päivä julkaistava ”Silver Metal” -nimeä kantava viides albumi avaa uuden kauden tamperelaisen, pitkän linjan rock-bändin, Manzanan toiminnassa. Metalli- ja punk-vaikutteet ovat edelleen läsnä, mutta tunneskaala on aiempia levyjä laajempi. Kappaleet matkaavat herkkyydestä voimaan, ja vihaisen naisnäkökulman rinnalle on ilmestynyt asioita kauempaa katsova sukupuoleton ihmiskertoja. Biisien aiheet käsittelevätkin ihmisyyden syviä tuntemuksia, kuten yksinäisyyttä, ahdistusta, hulluutta, vanhenemista, intohimoa, rakkautta ja menettämisen pelkoa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Ei viitsitty tehdä uutta levyä ennen kuin on jotain uutta sanottavaa. Nyt on, ja niinpä levyllä Tarot-kortit, luurangot, kissat, luonnonusko ja vampyyrit sulautuvat tarinoihin kuin ennustajan kädet kristallipalloon. Nykyisellä dance-metallin aikakaudella meillä on edelleen vaatteet päällä, ja laulajan perse on toissijaista tunteen välittämiseen nähden, eikä bändin pojillakaan ole protskulihaksia. Vaikka eihän siinä perseen esittelyssä ja smoothien vedossa mitään erityistä vikaa ole, ne nyt vain eivät ole musta lähtökohtaisesti kiinnostavinta mitä aikuinen ihminen voi taiteenlajiin tuoda. Enemmän mua kiinnostaakin esimerkiksi voima, vapaus, metsänhenget tai karma.

Manzana onkin hikinen ja hienostelematon rokkibändi, jonka jalat on maassa ja pää avaruudessa. Aina voi vetää”, yhtyeen laulaja Piritta Lumous avaa levyn ja bändin konseptia.

”Silver Metal” -levyn julkaisua juhlistetaan milläs muulla, kuin keikalla Tampereen Jack the Roosterissa 7.12.18, jonka jälkeen yhtye lähtee pienimuotoiselle Suomen-kiertueelle. Ensi keväänä on tiedossa kiertueet Baltiassa, Kiinassa ja Euroopassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

KOKOONPANO
Piritta Lumous – laulu
Henkka Virsell – kitara & ohjelmointi
Tomi Ylönen – rummut
Johannes Tolonen – basso
Matti Auerkallio – kitara

DISKOGRAFIA
”Nothing As Whole As a Broken Heart” EP (2005)
”Nothing As Whole As a Broken Heart” (TRC-Records 2007)
”Babies of Revolution” (Dynamic Arts Records 2008)
”Industrial Hippies” (Tuupa Records 2010)
”Toy Machine” (Tuupa Records 2013)
”Silver Metal” (Tuupa Records 2018)

https://www.facebook.com/ManzanaFinland/

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kappalelista:
1. Danse Macabre
2. Voodoo Child O’Mine
3. Daddy Smells Like Rock ’n’ Roll
4. Six Feet Above the Madness
5. Marry Me in Black
6. Perfect Kung-fu Day
7. Vampire´s Birthday Blood
8. Lullaby of the North
9. Silver Metal Party
10. Hard Rock And Rollators

Luetuimmat

Uusimmat