Marilyn Manson – Born Villain

Marilyn Manson – taiteilija, rokkari tai pelkkä vitsi – mielipiteitä on monia ja uran varrelta anekdootteja kerrottavana mielin määrin. Musiikin kuuntelijalle oleellisinta on kuitenkin, että Manson julkaisee uuden albumin ”Born Villain”. Kuluneen yhdeksän vuoden aikana yhtyeeltä on ilmestynyt vain kaksi studioalbumia, mutta ovi on käynyt sitäkin tiheämmin. Nykyisessä kokoonpanossa on pitkän linjan jäseniä enää Mansonin itsensä lisäksi kitaristi Twiggy Ramirez. John 5:n perässä Rob Zombien leiriin lähteneen Ginger Fishin tilalle on siirtynyt alun perin M.W. Gacyn tilalle tullut Chris Vrenna.

Mestarillisen ”Holy Wood” –levyn jälkeiset tuotokset ovat saaneet miettimään, josko Marilyn Manson –nimisen yhtyeen olisi aika siirtyä eläkkeelle. Uusimman levyn avaavat ”Hey, Cruel World” ja ”No Reflection”, jotka rokkaavat siihen nähden yllättävänkin energisinä. Ensiksi mainitun konesäksätyksestä on myös heti tunnistettavissa asialla oleva yhtye. Tosin, kun vain noin viisi minuuttia on albumia kuunnellut, on myös kuullut koko katalogin Mansonin laulumaneereja. ”Pistol Whipped” sisältää hyvää dynamiikkaa, ja jalka alkaa rummuttaa kuin itsestään viimeistään kertosäkeen jyrätessä päälle. Odotukset ”Born Villain” –levyn tappobiisiä kohtaan kasvavat hiljalleen.

Overneath The Path Of Misery” muistuttaa vanhoista hyvistä ajoista, kun laulut on prosessoitu ja kitara soi kovaa. Siitä huolimatta se aloittaa albumin loppua kohden jyrkkenevän alamäen. ”Slo–Mo–Tion” soi hitaana, industrial–kolinalla vahvistettuna, ”Gardner” –kappaleella Manson puhuu sanojaan rumpupoljennon päälle ja ”Murderers Are Getting Prettier Every Day” –kappaleella yhtye kaahaa viimein mutkat suoriksi, mutta lopputulos jää kuitenkin melko ponnettomaksi. Hyvän alun jälkeen albumi lässähtää ja yhdentekevät kappaleet seuraavat toinen toistaan. Ne käynnistyvät hitaasti, pääsevät useimmiten vauhtiin vasta kertosäkeessä ja päättyvät monesti kuin seinään, mikä tuo kaupan päälle tylsähköä toistoa.

Käytännössä kolmesta ensimmäisestä kappaleesta olisi saanut ihan kelpo EP:n, jolle olisi voinut heittää bonuksena albumin päättävän ”You’re So Vain” –kappaleen. Sillä kun vierailee itse Johnny Depp. Tässä yhteydessä irrallisuuden ja yhdentekevyyden määrällä ei sen sijaan tunnu olevan lainkaan rajoja. Yli kymmenen vuotta sitten viimeisimmän tappobiisinsä levyttänyt Marilyn Manson on julkaissut jälleen yhden albumillisen musiikkia, joka jättää kuuntelijan kylmäksi. Aika on auttamattomasti ajanut yhtyeen ohitse ja näinä vaikeinakin aikoina löytyy taatusti uusia nälkäisiä yhtyeitä, jotka tekevät saman asian monin verroin paremmin.

4/10

Kappalelista:

1. Hey, Cruel World.
2. No Reflection
3. Pistol Whipped
4. Overneath The Path Of Misery
5. Slo–Mo–Tion
6. Gardner
7. Flowers Of Evil
8. Children Of Chain
9. Disengaged
10. Lay Down Your Goddamn Arms
11. Murderers Are Getting Prettier Every Day
12. Born Villain
13. Breaking The Same Old Ground
14. You’re So Vain

http://www.marilynmanson.com/

Kirjoittanut: Teemu Lindholm

Kommentoi julkaisua