Mastiphal – Parvzya

on varmasti monelle lukijalle uusi tuttavuus. Yhtye on kuitenkin perustettu jo 1991, eli yhtye kuuluu Puolan black metallin veteraaneihin yhdessä Christ Agonyn, Behemothin ja Gravelandin kanssa. Yhtye on viettänyt hiljaiseloa viime vuodet, mutta jäsenet eivät ole levänneet laakereillaan vaan jatkaneet musisointia kukin eri tahoilla (mm. Darzamat, Iperyt).

Itse tutustuin yhtyeen tuotantoon 90-luvun puolessavälissä kuultuani ”Sowing Profane Seed” -demon (1994) ja ”For A Glory Of All Evil Spirit, Rise For Victory” -kasettialbumin (1995). Sain myös ilokseni kuulla ”Bloody Heresies” -nauhaa (1996), jonka piti olla ennakko tulevasta toisesta täyspitkästä. Silloin 90-luvun puolella bändin musiikki oli sen verran lupaavan kuuloista, että Mastiphal nousikin ihan kärkikastiin, mitä suosikkeihini tulee. Mastiphal julkaisi vielä promonauhan omakustanteena (1996) sekä ”Seed Of Victory” -nimisen kokoelman, joka koostui 1994–1996 tehdyistä nauhoituksista.

Kokoelman jälkeen alkoi tauko, joka kesti aina vuoteen 2009, jolloin bändin nykyinen lafka Witching Hour julkaisi ”Damnatio Memoriae” -nimeä kantavan kokoelman. Kokoelma sisälsi kaikki vanhat Mastiphalin äänitteet ekasta demosta aina 1996 vuoden promonauhaan. Jossakin vaiheessa tuli tieto, että Mastiphal on taas aktiivibändi, mutta sen tiedon missasin syystä tai toisesta, ennen kuin minulle aukeni mahdollisuus arvostella bändin tuore albumi ”Parvzya”. Kyseessä on siis vasta yhtyeen toinen täyspitkä, ja jokseenkin koomiselta kuulostaa se, että Mastiphalin tuotantoon mahtuu kuitenkin kaksi kokoelmaa.

Ehdin jo alkuun herutella mielessäni tulevaa uutukaista ja odotukset olivat korkealla. Kumminkin 16 vuotta on pitkä aika – ja siinä ajassahan ehtii tapahtua paljon. Musiikillisesti Mastiphal on mennyt eteenpäin, sitä ei kärsi kieltää, sillä juuri kokemus paistaa levyltä läpi. Ei siis olla ensimmäistä kertaa keppi kädessä. Mutta ollakseni rehellinen, olin ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen erittäin pettynyt, toisen kuuntelukerran jälkeen pettynyt ja kolmannen kerran jälkeen umpisolmussa.

Vaikeinta on lähteä tuomitsemaan levyä hyväksi, koska 16 vuoden takaiset odotukseni eivät toteutuneet. Mutta toiselta kantilta katsottuna levy ylittää kuitenkin keskinkertaisen rajan. Suurimmalta osin homma mielestäni kaatuu siihen, että 80–90-luvun soundimaailma yhdistettynä tämän päivän hifistelyyn ei välttämättä toimi, vaikka miksauksesta on vastannut Necromorbus-studion porukka. Levy kuitenkin soi läpi ilman suurempia vitutuksia, mutta sen kokonaisuus kärsii turhista häröilyistä biiseissä.

9 kappaletta ja noin 40 minuuttia nopeatempoista oldschool- vs. newschooltaiturointia on siis odotettavissa. Itselleni levystä jää hieman köyhä maku. Luulisin, että yhtenä syynä on se, että bändin alkutaipaleen tuotanto kolahti meikäläiseen, mutta kun kauan odotettu ja hehkutettu Mastiphal tekee paluun eikä lunastakaan niitä odotuksia, joita bändi on antanut alkuaikojen tuotannollaan, niin tottahan se pettymys on.

Hyvä vertailukohde on vaikka Mastiphalin maanmiesten Behemothin kehityskaari, jossa ei pahemmin ole aukkoja ollut. Pidän edelleen Behemothia yhtenä suosikkina, vaikka musiikillisesti bändi on kehittynyt myös. Heillä ei vaan ollut 15 vuoden taukoa levyjen välillä.

Eli muutos entisestä tyylistä tähän päivään on ollut liian suuri, eikä se katoa muuta kuin sulattelemalla ja toivomalla, että seuraava levy olisi parempi. Mutta vaikka ”Parvzya” ei minua miellytä, niin huono se ei ole, jos tarkastelee Mastiphalia uutena yhtyeenä. Suositteluni siis, jos pidät enemmän extreme kuin perinteisestä black metallista.

7/10

Kappalelista:

01. Intro
02. The Wall Of Phantom
03. Under The Sign Of The Morning Star
04. May He Rot In Hell
05. Sovereign’s Return
06. Man Strikes God Falls
07. Nihil Esse
08. Parvzya
09. Chosen Obituaries
10. Triumph Of Destruction

http://www.myspace.com/mastiphalofficial

Kirjoittanut Mikko A. Ratia

Kommentoi julkaisua