Mayan – Antagonise

Kirjoittanut Juha Attola - 27.1.2014

Hollantilainen Mayan julkaisee kakkosalbuminsa ”Antagonise” tammikuun lopussa. Yhtyeen nokkamies Mark Jansenhan on aikaisemmin luonut uraa mm. After Forever ja Epica-yhtyeissä. Albumin julkaisusta vastaa Nuclear Blast.

Avauskappale ”Bloodline Forfeit” polkaisee levyn käyntiin varsin reippaalla otteella, nopeatempoisen death metallin tahtiin käynnistyvä kappale tempaisee kuulijan välittömästi mukaansa. Toki kappaleesta löytyy hieman rauhallisempi ja melodia-voittoinen kertosäe, mutta pääpaino on kuitenkin kunnon junttauksella. Homma jatkuu ”Burn Your Witches” -kappaleen myötä ja nyt mukaan tulee huomattavasti enemmän mahtipontisia melodioita ja puhdasta laulua. Tämäntyylisessä musiikissa on yleensä vaikeaa pitää kaikkia lankoja käsissään, mutta Mayanin kohdalla se onnistuu oikein hyvin. Kappaleet eivät kuulosta sekavilta tai väkisin väännetyiltä.

Varmasti jonkin verran albumintekoon on vaikuttanut myös se, että nyt yhtye on saanut tehdä albumia aivan rauhassa yhtyeenä, eikä niinkään projektina. Edellisellä levyllä oli mielestäni koko ajan hieman tuollaisen projektin tunnelmaa, eikä yhtye päässyt aivan parhaimmilleen, vaikka hyvän albumin jo silloinkin sai aikaiseksi. Tällä levyllä ei myöskään kuulla vierailijoita niin kuin edellisellä albumilla, joten sekään ei ole ollut sekoittamassa pakkaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Antagonise” ei ole sellainen albumi joka vuoden lopussa tulee juhlimaan noissa vuoden kovimpien albumien äänestyksissä, mutta on kuitenkin yksi alkuvuoden mielenkiintoisimpia levyjä melodisen metallin saralla. Yhtyeellä on vielä hieman matkaa genren kovimpien nimien haastamiseen, mutta en ihmettelisi jos yhtye jo parinkin vuoden sisään nousisi suurempaankin suosioon. Mutta se jäänee seuraavan albumin ratkaistavaksi.

7/10

Kappalelista:

1.Bloodline Forfeit
2.Burn Your Witches
3.Redemption
4.Paladins Of Deceit
5.Lone Wolf
6.Devil In Disguise
7.Insano
8.Human Sacrifice
9.Enemies Of Freedom
10.Capital Punishment
11.Faceless Spies

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://www.mayanofficial.com/

Kirjoittanut: Juha Attola

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat