Mayhem peruttu – Ilosaarirock-lauantai niin kuin se olisi voinut olla
Mayhem peruttu. Mutta toisena kuvitteellisena Rokkipäivänä mietitään, millainen muun muassa se keikka olisi ollut. Festivaalin toisena päivänä joutuu saapumaan alueelle ajoissa, koska keikalta toiselle ravaamista riittää. Aamupalaksi on jo napattu siitä Papinkadun marketista sämpylä ja jaffaa. Ellinoora aloittelee päälavalla päivää, ja koska sää on aurinkoinen mutta ei tukala, on kiva antaa laulajan äänen lempeän karheuden herätellä siinä nurmikonpalasella. Biisit eivät vieläkään vakuuta. Ja nämä sanoitukset: tekee kipeää, jos elefantin painon alle jää. WTF.
Mainos päättyy
Lost Society Metelli-lavalla saa hommat kunnolla käyntiin ja pitit pyörimään kuten poppoon tapa on. Wall of deathista selvitään nipin napin ilman henkilövahinkoja, kun sieltä pohjalta saadaan muutama kaatunut kaivettua. Välispiikit ovat sitä tuttua kamaa, kyllä te tiedätte. Meininki on kaikkinensa vähintään yhtä kova kuin kuvitteellisessa Tuskassa 2020.
Machine Gun Kelly on virkistävän vaihteleva tuulahdus Tähtiteltassa. Se toimii hyvänä pysähdyksenä samalla kun suuntaa kohti vietnamilaisten ruokakojua. ABREU on vetänyt päälavan edustan niin täyteen, että on kierrettävä takaa. Kuunnella ei tarvitse, koska ei ole tuttua eikä nyt jaksa tutustua. Ei ehkä koskaan. Machine Gun Kelly saa YOUNGBLUDin pistäytymään lavalla kappaleen ”I Think I’m OKAY” ajaksi, koska molemmat artistit esiintyvät samana päivänä. Yleisö repeää riemusta.
Laulurinne on Insomniumin kotikenttää, ja tietty rento kepeys tuntuu läpi keikan. Erikoishommien sijaan vedetään etupäässä ”Heart Like a Graven” biiseihin perustuva ja välillä vanhemmilla herkuilla mässäilevä intensiivinen ja raskas rykäys. Festariväki on täysillä mukana täyteen ammutussa teltassa. ”Above the Weeping Worldilta” napattu ”Drawn to Black” kruunaa kaiken hienosti, ja encorena vedetään outoja, psykedeelisiä scifisävyjä vielä levyversiota enemmän saava ja lähes kymmenminuuttiseksi kasvava ”Karelia 2049”. Kukaan ei oikein tiedä, mitä hemmettiä juuri tapahtui, mutta maailma on tuntuu silti vähän paremmalta taas.
Jossain on ollut joku Belzebubs, joka ilmeisesti olisi tullut nähdä, mutta enemmän kiinnostaa Xysma. Ei näitä suomimetallin uranuurtajia vaan voi missata. Nelikon (Muurinen, Pulli, Nurminen, Taivainen) lisäksi ryhmän täydentää koskettimissa Janne Lastumäki. Genreään suuntaan ja toiseen historian saatossa heilutelleen ryhmän keikkasetti on monipuolinen ja kiinnostava sekä tarjoaa nostalgianyyhkimisen lisäksi oikeasti kiinnostavaa musiikkia. Hieno paluu!
Mayhem on taas ihan paska. Niin legendaarinen poppoo kuin se onkin, ei sitä välttämättä jaksa kauhean paljoa kuunnella. Keikka Ilosaarirockissa 2012 oli kovaäänistä puuroa ja pääasiassa pimeän lavan tihrustelua rajujen strobojen pahentaessa päänsärkyä entisestään. Joskus tuntee sen sentään olleen sen arvoista, kun keikan jälkeen valuu veri korvista, mutta 2012 lähinnä turhautti. Nyt menee sikäli paremmin, että soundit on hiottu paljon paremmin kohdalleen, ja saan sen, mitä rehellisyyden nimissä menin hakemaan: hyvin soitetun ja tulkitun ”Freezing Moonin”. Myös ”Deathcrush” yllättää iloisesti. Kiitos Mayhem, oli kivaa, mutta ei välttämättä ikinä uudestaan! Paitsi jos 2021 tulette oikeasti.
Mainos päättyy
Perinnebläkkisannoksen jälkeen on hyvin erikoinen fiilis suunnata kohti päälavaa ja Antti Tuiskua. Se pirulainen hämmensi hiljattain pahasti julkaisemalla oikeasti mielenkiintoisen ”Valittu kansa” -levyn! Kristinusko saa loppujen lopuksi ruiskulta pataan paljon pahemmin kuin pingviinimaskimiehiltä. Lavan edusta on niin tukossa, että kuuntelen suosiolla koko keikan sen sijaan, että lähtisin puskemaan massojen läpi. Ei siitä minun musiikkiani tule vieläkään, mutta Ilosaarirockin hienous on tässä, että voi seilata tunnelmasta toiseen täysin holtittomasti.
Vielä luvassa mielikuvitussunnuntai ja The Hu, joka lienee kiinnostavin yksittäinen kuvitteellinen keikka festarilla.