Meshuggah

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 10.3.2012

Ruotsalainen progressiivista metallia soittava Meshuggah julkaisee odotetun ”Koloss”-nimeä kantavan albuminsa Suomessa 27. maaliskuuta Nuclear Blast Recordsin kautta. Albumi on järjestyksessään yhtyeen seitsemäs, ja yhtye onkin ehtinyt jo varsin kunnioitettavaan 24 vuoden ikään. Otimme yhteyttä sähköpostitse yhtyeen kitaristiin Mårten Hagströmiin, joka valotti meille hieman yhtyeen uuden albumin taustoja sekä tulevaisuuden suunnitelmia. Lue lisää nähdäksesi haastattelu kokonaisuudessaan.

Terve. Mitäs Meshuggahin leiriin tällä hetkellä oikein kuuluu?

Mårten: Meille kuuluu oikein hyvää. Kuvaamme tänä viikonloppuna videon uudelle albumille ja sen jälkeen alamme harjoittella uusia kappaleita tulevaa Australian kiertuetta varten.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Palataan vielä hetkeksi vuoteen 2011. Millainen se oli yleisesti ottaen yhtyeelle? Oliko vuosi rankka vai helppo teille?

Mårten: Kokonaisuutena vuosi oli meille hyvä. Uuden albumin viimeistely tuotti kuitenkin todella paljon työtä, joten vuosi oli myös todella hektinen ja stressaava ainakin jollain tasolla. Mutta kai se on myös hyvä, että on kiireinen, niin ei jää liikaa aikaa muuhun.

Uuden albuminne nimeksi on valittu ”Koloss” ja se julkaistaan Suomessa maaliskuun 27. päivä. Mistä nimi ”Koloss” oikein albumille tuli ja miten se heijastaa mielestäsi itse albumia?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mårten: Nimesimme albumin sen takia ”Koloss”:ksi, että se mielestämme kuulostaa jotenkin kolossaaliselta. Ei siihen oikein ole olemassa muuta selitystä. Mielestämme albumin nimi kuvastaa vain hyvin itse albumia.

Nauhoititte tällä kertaa albumin osissa sen sijaan, että olisitte nauhoittaneet sen kerralla valmiiksi. Oliko tämä mielestäsi hyvä vai huono tapa teille toimia?

Mårten: No, rehellisesti sanottuna se oli oikeastaan sekä että. Molemmissa tavoissa on omat ongelmansa, mutta omasta mielestäni tämä tapa auttoi meitä pääsemään parempaan lopputulokseen albumin kanssa, kun saimme keskittyä jokaiseen kappaleeseen erikseen kunnolla. Mielestäni albumista tuli paljon tasapainoisempi kuin meidän aikaisemmista albumeistamme ja yksi syy siihen oli varmasti juuri tapa, jolla levyn nauhoitimme.

Tätä haastattelua kirjoittaessani en vielä ole saanut kuulla uutta albumia, joten miten kuvailisit uutta  materiaalia? Miten se eroaa esimerkiksi teidän aikaisemmasta ”Obzen”- albumista?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mårten: Tämä albumi on ehdottomasti paljon groovaavampi sekä musiikillisesti synkempi. Se on myös paljon orgaanisempi ja bändin yhteensoittaminen on mielestäni parempaa, kuin se on ollut ikinä. Levyllä on myös muutama hieman fiilistelevämpi kappale, joten se on mielestäni sopiva sekoitus kaikkea, mistä Meshuggah tunnetaan.

Albumin kansitaite on jälleen kerran varsin vaikuttavan näköinen. Mistä saitte idean siihen ja miten se mielestänne kuvastaa itse albumia ja sen kappaleita?

Mårten: Rumpalimme Tomas (Haake) löysi kyseisen kuvan internetistä. Tämä henkilö nimeltä Kerysh oli tehnyt sen, mutta hän ei ollut koskaan käyttänyt sitä mihinkään. Koska kuva mielestämme symboloi hyvin albumia, kysyimme luvan kuvan käyttämiseen, ja Kerysh antoi meille luvan julkaisemiseen. Olen itse todella tyytyväinen kansitaiteeseen, koska se mielestäni kuvaa levyn groovaavaa ja synkkää ilmapiiriä.

Mikä on ollut ”Koloss” albumilla teidän suurin inspiraation lähde?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mårten: Hmm.. en oikein tiedä, onko meillä mitään tiettyä inspiraation lähdettä. Inspiraatiomme syntyy yleensä siitä, kun saa alkaa tehdä jotain täysin uutta projektia. Yleensä yritämme etsiä uusia ja mielenkiintoisia tapoja tuoda omaa musiikkiamme ihmisille. Se on aina ollut meidän suurin inspiraation lähteemme. Työskentelemme tiiviisti yhdessä ja keksimme asioita, jotka tuntuvat meistä hyviltä. Yritämme myös jokaisella levyllä tehdä erilaisia asioita, jotta emme toistaisi itseämme albumi toisen jälkeen vaan todella kehittyisimme muusikoina. Se on ainakin sitä, mihin pyrimme musiikillamme.

Mitä voit kertoa meille albumin lyriikoista? Mistä kappaleet kertovat?

Mårten: Jos on jokin asia, joka yhdistää niitä kaikkia, niin se on dogmi sekä vakaumus. Se vaara, kun luotat liikaa johonkin ja asia ei loppujen lopuksi olekaan niin.

Soititte viime kesänä keikan Tuska Open Airissa. Millaisia muistoja sinulle jäi keikasta?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Mårten: Suomi on aina ollut meille todella hyvä paikka soittaa, ja Tuskan keikka oli todella loistava. Ihmisiä oli paljon meitä katsomassa ja mielestäni yleisö oli hyvä. Viihdymme aina hyvin Suomessa ja oli mukava huomata, että keikan jälkeen pidetyssä nimikirjoitustilaisuudessa oli todella paljon ihmisiä jonottamassa!

Jutellaanpa loppuun hieman vielä teidän tulevaisuudensuunnitelmistanne. Millaisia suunnitelmia teillä on kiertueiden suhteen?

Mårten: Lähdemme seuraavaksi Australiaan ja sen jälkeen ovat kiertueet UK:ssa ja Yhdysvalloissa. Kesäksi suunnistamme Euroopan festareille soittamaan ja syksyllä sitten kierrämme Eurooppaa. En ole varma, kuuluuko Skandinavian kiertue vielä tuohon kiertueeseen vai tapahtuuko se erikseen, mutta me palaamme varmasti Suomeen soittamaan uuden ”Koloss”-albumin materiaalia, joten pitäkää varanne!

Jos kaikki Big Fourin yhtyeet kysyisivät teitä kanssaan kiertueelle, mutta voisitte valita vain yhden, niin kenet valitsisitte ja miksi?

Mårten: Valitsisin ehdottomasti Slayerin, koska mielestäni Slayer on ja tulee aina olemaan oma aito itsensä.

Kiitoksia todella paljon ajastasi ja onnea uuden albumin tiimoilta. Haluatko sanoa vielä lopuksi jotain suomalaisille faneille sekä Kaaoszinen lukijoille?

Mårten: Tämä on aika klisee, mutta katsastakaa ”Koloss”-albumi ja tulkaa keikalle, kun Suomeen saavumme!

One thought on “Meshuggah

  1. Eemeli

    Kiva haastis. Olisi tosin ollut mielenkiintoista jos olisi kysytty Mårtenin mielipidettä djent-skenen aiheuttamista paineista.

Comments are closed.

Luetuimmat

Uusimmat