Miltä kuulostaisikaan, jos Metallican ”Enter Sandman” olisi ollut ”…And Justice For All” -levyllä? YouTube antaa siihen vastauksen

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 16.12.2019

Metallijätti Metallican vuoden 1991 albumi, jota fanit kutsuvat ”black albumiksi”, on bändin kaupallisesti menestynein albumi. Kyseisen albumin kerrottiin hiljattain yltäneen niin huimiin myyntilukuihin, että vain kolme muuta albumia on musiikin historiassa saavuttanut samanlaisen suosion ja kaupallisen menestyksen läpi vuosikymmenien.

Ero black albumin ja vuonna 1988 ilmestyneen ”…And Justice For All” -albumin välillä on kuitenkin kuin yöllä ja päivällä. Justice on täynnä pitkiä ja polveilevia thrash -kappaleita, ja bassoraidat on tunnetusti miksattu albumilla lähes olemattomiin.

Nyt YouTube-käyttäjä StateOfMercury on ladannut kanavalleen videon, jossa hän demonstroi, miltä Metallican jättihitti ”Enter Sandman” kuulostaisi, jos se olisikin tehty Justicelle. Ero on varsin selvä.