Mindless Self Indulgence marraskuussa Suomeen

Kirjoittanut Teemu Hakala - 7.5.2012

Yhdysvaltalaisbändi Mindless Self Indulgence saapuu keikalle Nosturiin torstaina 8.11. Vauhdikkaista keikoistaan tunnettu industrial-elektro-punkia soittava nelikko kiertää syksyllä ympäri Eurooppaa. Suomen esiintymisen liput tulevat myyntiin torstaina 10.5. Tiketin myyntipisteissä.

Jimmy Urinen vuonna 1997 New Yorkissa perustama Mindless Self Indulgence, tuttavallisemmin MSI, kuvailee itse musiikkiaan “industrial jungle pussy punkiksi”. Se onkin ehkä ainoa lokero, johon nelikon tyylin voi laittaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Bändi on kiertänyt yhdessä mm. Rammsteinin, My Chemical Romancen, Linkin Parkin ja Kornin kanssa ja kerännyt mainetta villinä live-esiintyjänä. Luxemburgissa Urine viihdytti yleisöään muun muassa roikottamalla Suomen lippua housuistaan.

Tuottelias Jimmy Urine on myös julkaissut sarjakuva-albumin ”Adventures Into Mindless Self Indulgence” sekä säveltänyt musiikin kesäkuussa julkaistavaan PS3-pelin “Lollipop Chainsaw”. MSI:n nykyinen basisti Lyn-Z on naimisissa My Chemical Romancen laulajan Gerard Wayn kanssa. Bändin ensimmäisellä Suomen keikalla Urinen ja Lyn-Z:n seurassa nähdään myös kitaristi Steve, Righ? ja rumpali Jennifer ”Kitty” Dun.

KONSERTTI:
To 8.11.2012 Helsinki, Nosturi
Ovet klo 19, ikärajaton / rajattu anniskelualue K-18

LIPUT:
Myyntiin to 10.5.2012 klo 9
18 euroa + mahd. toimituskulut sekä Tiketin myyntipisteistä, puhelinpalvelusta 0600-1-1616 (1,69 euroa/min + pvm) ja netistä www.tiketti.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

2 comments on “Mindless Self Indulgence marraskuussa Suomeen”

  1. Jari Kääpä

    Tätä on odotettu!

  2. reedz

    Vihdoin ja viimein, ja vieläkin parempi kun se että olisivat tulleet Ruisrockkiin sillon ku piti. ;p

Comments are closed.

Luetuimmat

Uusimmat