Yhdysvaltalainen Alkaline Trio on viime vuosina ollut hieman arvuuteltavassa asemassa jäseniensä osalta. Vuonna 2015 laulaja-kitaristi Matt Skiba hyppäsi laulaja-kitaristia vailla olevan Blink-182:n kelkkaan, mikä taas jätti monet arvuuttelemaan, miten Trion käy. Skiban ollessa mukana Blinkin toissavuonna julkaistulla ”California” -levyllä ja ollessa melko ahkerasti kiinni sen myötä kiertämisessä, aikaa hänen alkuperäiselle bändilleen ei jäänyt kovin paljoa. Aikaa näyttäisi nyt onneksi löytyneen, sillä Alkaline Trio on viimein saanut aikaiseksi julkaista ensimmäisen levynsä viiteen vuoteen, ja siirtyykin sen myötä ensimmäiselle pitkälle kiertueelleen muutamaan vuoteen.

”Miltä se kuulostaa?” lienee se suurin kysymys ”Is This Thing Cursed?” -levyä ajatellessa, ja voin sanoa olevani hyvinkin yllättynyt. En voi väittää olevani Alkaline Trion suurimpia faneja, mutta bändin aiempaa materiaalia tuli jonkin verran kuunneltua, kun he sitä viimeksi julkaisivat. Viimeiset viitisen vuotta bändi on siis lähinnä jäänyt itselleni nimelliseksi tuttavaksi, joten ”Is This Thing Cursed?” on niin ikään paluulevy myös itselleni.

Bändin tavaramerkkinä on vuosien varrella ollut oma, hieman synkempi otteensa muiden saman aikakauden popahtavasta punkista poiketen. Siinä missä juuri Skiban nykyinen toinen bändi Blink-182 edusti sitä ”ekat treffit, onpa kiusallista” -koulukuntaa, Alkaline Trion sanoitukset käsittelivät aiheitaan synkemmästä ja makaaberimmasta suunnasta. Onkin huvittavaa miettiä, mitä kummankin bändin viimeisen parin vuoden sisällä julkaisemat paluulevyt ovat sisällöltään olleet. Siinä missä Blinkin ”California” oli hieman vaivaannuttava throwback-yritys kultakausille, ”Is This Thing Cursed?” tuntuu esittelevän bändin, jonka jäsenet hyväksyvät ikääntymisensä ja pohtivat sen vaikutusta.

Bändin peruspiirteet ovat edelleen vahvasti läsnä, ja levyn helposti paras puoli on mielestäni laulaja-kitaristi Matt Skiban ja laulaja-basisti Dan Andrianon välinen kemia. Trion yksi tavaramerkeistä on näiden kahden väliset lauluharmoniat, jotka ovat hyvin mahtavasti tällä levyllä esillä heti levyn avaavasta nimikkokappaleesta lähtien. Levyn materiaali onkin itsessään mahtavan tarttuvaa, enkä ole saanut läheskään näin paljoa irti bändin aiemmasta materiaalista. Tämän alan musiikin suurin ongelma on kaavamaisuus ja kevyt yksitoikkoisuus, mutta bändi onnistuu kuitenkin pitämään kolmentoista kappaleen kokonaisuuden viihdyttävänä loppuun asti.

Vaikka bändi ei siis pyörää ole uudestaan tässä keksimässäkään, levyltä löytyy niin mukavan monipuolisella tempolla ja fiiliksellä soitettuja kappaleita, että niistä monikin voisi helposti jäädä soimaan päähän. Esimerkiksi levyn ensimmäinen sinkkujulkaisu ”Blackbird” tuntuu ottaneen vaikutteita vuosikymmenien takaisista agenttielokuvista, kun taas ”Sweet Vampires” on hyvin perinteisen tuntuinen modernimman maailman punk-biisi ja ”Little Help?” taas hyvin vanhanaikainen pubrock-viisu. Trio tuntuu ottavan hyvin vapaasti vaikutteita eri suunnista, ja lopputulos on hyvinkin vapaan kuuloinen kokonaisuus.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Bändin mainittu ikääntyminen näkyy etenkin lyriikoissa, sillä verrattuna etenkin bändin alkupään materiaalin melko dramaattisiin aiheisiin, ”Is This Thing Cursed?” -levyllä bändi kääntää katseensa ulospäin ja ihmettelee maailman nykytilannetta. Amerikkalaiset ovat äänestäneet tosi-tv -staran presidentikseen ja, noh, Fyre Festival tapahtui – mitä helvettiä täällä nyt oikeasti tapahtuu? Bändi ei myöskään onneksi suoraan nimeä asioita joihin viittaavat, sillä muuten kappaleiden aiheet sitoutuisivat tähän aikaan, jossa nyt elämme. Jos esimerkiksi vahvasti Trumpiin viittaava ”I Can’t Believe” mainitsisi hänet suoraan, kappaleen sanoma ihmisten tekemistä uskomattomista valinnoista ei olisi yhtä vahva. Sama pätee myös ”Goodbye Fire Islandin” viestiin kuluttamisesta. Suosittelen tähän väliin lukaisemaan kyseisistä tuhoontuomituista festareista, huumoriarvoa löytyy roimasti.

”Little Help?” taitaa tiivistää levyn teeman kuitenkin levyn materiaalista parhaiten: kappaleessa basisti Andriano ottaa roolikseen vanhuksen, joka tiedustelee nykymaailmassa eksyneenä itselleen edes paikkaa juoda. Levyn päättävä, Matt Skiban laulama akustinen ”Krystalline” on ehkä päällisin puolin hyvin tavanomainen ”haluun sua”-vollotus, mutta levyn kontekstissa se on hyvin tehokas kappale nuoresta rakkaudesta tässä iässä. Bändi ei onneksi kuitenkaan tee tästä ”olemme vanhoja”-aiheesta levyn keskeisintä, vaan lähinnä antaa lisää ulottuvuutta musiikille. Tärkein asia onkin, että Alkaline Trio on hengissä, ja ”Is This Thing Cursed?” on helposti bändin parasta materiaalia pitkään aikaan, vaikka samaa pyörää tässä pyöritelläänkin kuin ennenkin.

8/10

Kappalelista:
1. Is This Thing Cursed?
2. Blackbird
3. Demon and Division
4. Little Help?
5. I Can’t Believe
6. Sweet Vampires
7. Pale Blue Ribbon
8. Goodbye Fire Island
9. Stay
10. Heart Attacks
11. Worn So Thin
12. Throw Me To The Lions
13. Krystalline

Teksti: Thomas Frankton