Mnemic – Mnemesis

Mainly Neurotic Energy Modifying Instant Creation on kerinnyt temmeltää jo 14 vuotta. Tuona aikana he ovat keränneet kehuja kriitikoilta ja kuulijoilta, ja mm. Metallican ja Meshuggahin väki on maininnut heidät yhdeksi suosikkibändeistään. He ovat rundanneet pitkin länsimaiden suurimpia festivaaleja ja lämmitelleet metallimaailman ykkösnimiä, mutteivät ole ikinä itse lyöneet kunnolla lävitse. Sanoisin, että heillä on aina ollut rahkeet siihen, mutta jokin on aina jäänyt puuttumaan. Onko tämä heidän viides albuminsa, ”Mnemesis”, se puuttuva jokin?

”Mnemesis” kuulostaa heti alusta lähtien selkeältä jatkumolta ”Sons Of The Systemin” maailmoista. Tällä kertaa kumminkin ylimääräiset mutkat on suoristettu, kulmat hiottu ja tempoa laskettu, mutta samalla käynti on käynyt raskaammaksi. Levyllä on heille ominainen massiivinen, kolkko, sähköinen ja järisyttävä saundinsa, joka tosin jää hieman etäisemmäksi verrattuna edelliseen. Kaikki tuttu on silti tallella, jalostetumpana ja hiotumpana kuin koskaan. Alkujaan heidän musiikkia kutsuttiin ”tulevaisuuden fuusiometalliksi”, mutta sanoisin heidän tulleen sieltä tulevaisuudesta nykyaikaan tämän levyn myötä. Tulevaisuus on täällä, ihmiset! Kohta varmaan mennäänkin ajassa taaksepäin kohti viiltäviä takatukkia ja puistattavia naamakarvoituksia, kohti keski-aikaan ja pyöreän pöydän retardeihin.

Bändissä on porukka vaihtunut siihen malliin, että alkuperäisestä kokoonpanosta on jäljellä enää kitaristi/lauluntekijä Mircea Gabriel Eftemie. Silti mitään suurempaa muutosta soittopuolella ei ole havaittavissa edelliseen kokoonpanoon verrattuna. Tosin tuottajan pallilla istui tälläkin kertaa Tue Madsen (Vader, The Haunted, Behemoth, Hatesphere), joten joidenkin asioiden ei tarvitse ikinä muuttua. Taitaa tosin Mnemicin tyyli olla enemmänkin ison kokonaiskuvan muokkaaminen, kuin pienten yksityiskohtien näkyville pistäminen. Vuonna 2005 vanhan laulajan lähdön myötä laulupestiin saapunut Guillaume Bideau (ex-Scarve) ei tuolloin fanien puolesta avosylin otettu vastaan, vaan napinaa oli keskustelupalstat mustanaan. Kahden levyn hakemisen jälkeen hän on viimein vakiinnuttanut paikkansa, sillä hänen laulusuorituksensa on selkein parannus edelliseen kahteen albumiin nähden, ja suurin kohokohta ”Mnemesisillä”. Hän on onnistunut saamaan lauluihinsa väkevää monipuolisuutta, likaisuutta ja mureutta. Hänelle on selvästi annettu vapaat kädet kokeilla ja muokkaa antiaan albumille, ja tulos kuuluu erittäin positiivisena varsinkin ”Pattern Platformissa”, jossa hän pistäytyy kunnolla revittelemään. Ainoa valituksen sananen tulee tuon mörinäpuheen liiallisesta käytöstä, mutta se on pieni, loppupeleissä huomaamaton, ärsyke.

Sitten siirrytään siihen napinaan; ”Mnemesiksen” suurin ongelma tuntuu olevan sen tasapaksuus. Vaikka kuinka albumia pyörittelee soittimessaan ympäri, ei oikein mitään sen mullistavampaa meinaa tarttua korville. Kappaleet ovat kyllä varmoja ja turvallisen laadukkaita Mnemic-ralleja, mutta kirkkaimmat helmet meinaavat kadota homman jäädessä rullaamaan tasatempoisena, ja välillä hieman puuduttavanakin. Yksi helmeilevä sentään erottuu rantahiekasta, nimittäin heidän mittapuullaan balladimainen ja heille epätyypillinen kappale ”There’s No Tomorrow”, joka on nänniä kovettavan kiva esitys. Totta kai muutakin mielihyvää löytyy sylillinen, kuten vaikkapa kappaleista ”Valves”, ”Junkies On The Storm” ja ”Ocean Void”, jotka toimii varsinkin kertosäkeissä ja sen lähiympäristössä. Muuten kappaleet tuntuvat usein jäävän kertosäkeiden ulkopuolella tasaisen mörisevään kitaratamppailuun. Selkein puute kuitenkin levyllä on ”Liquidin”, ”Door 2.12:n” ja ”Shape Of The Formlessin” tyylisten raivokkaiden menorallien puuttuminen. Groovaavan menevä ja takaapäin hyökkäävä ote on kumminkin kuulunut aina Mnemicin musiikkiin, mutta tältä levyltä se on valitettavasti jäänyt lähes olemattomiin.

Itselleni ”Mnemesis” on lievä pettymys. Kenties se johtuu siitä, että heidän lähes täydellinen debyyttialbuminsa löi niin kovasti makuhermooni aikoinaan, ettei siitä ole vieläkään toipunut, vaan edelleen vertaa heidän tuotoksiaan siihen lättyyn. Tosin nyt voisi vaihtoehtoisesti syyttää miltei kokonaan vaihtunutta kokoonpanoa. Kenties nyt ei saatu kaikkea vielä irti, vaan vasta seuraavalla levyllä kuulen sen Mnemicin, jolta ei jää mitään puuttumaan. Tai sitten ”Mnemesis” kasvaa arvoonsa vasta myöhemmin tulevaisuudessa. Sama kävi vaikkapa Chimairalle ”The Infectionin” kanssa, että ensin se tuntui yhdeltä isolta laahaavalta pettymykseltä, mutta pitkässä juoksussa se onkin kuulostanut iän myötä paremmalta ja kestänyt enemmän kuuntelua kuin mikään heidän muu levynsä. Eli pöydälle kesän yli unohtunut viini kunniaan, kuten myös sillä hampaansa värjänneet, löyhkähenkiset ikänaiset kans! Eiku, vittu, sittenkin mieluummin vaikka Hietsussa grilli kuumaksi ja Eskimoa huuleen! Kesällä on kynnys, saatana! Älä siihen kompuroi, vaan koneen ääreltä ulkoilmaan tuulettumaan siitä, senkin pallileuka! OLEN ISÄSI!

7/10

Kappalelista:

1. Transcend
2. Valves
3. Junkies On The Storm
4. I’ve Been You
5. Pattern Platform
6. Mnemesis
7. There’s No Tomorrow
8. Haven At The End Of The World
9. Ocean Of Void
10. Blue Desert In A Black Hole
11. A Matter Of Choice

http://site.mnemic.com/

Kirjoittanut: Ville Syrjälä

Kommentoi julkaisua