Motörhead – The Wörld Is Yours

Kirjoittanut Riku Mäkinen - 13.12.2010

Motörhead lienee yksi niistä yhtyeistä, jota on melkoisen turha sen kummemmin esitellä. Se lukija, joka ei ole koskaan kuullutkaan yhtyeestä tai sen nokkamiehestä Lemmy Kilmisteristä, on erittäin suurella todennäköisyydellä eksynyt täysin väärille sivuille tällä hetkellä.

”The Wörld Is Yours” on hieman mitäänsanomattoman ”Motörizer” albumin jälkeen askel parempaan suuntaan. Eihän se tietenkään yllä 80-luvun kulta-aikojen tasolle, mutta tuskinpa kukaan enää odottaakaan uransa selvästi ehtoopuolella olevalta yhtyeeltä enää uutta ”Ace Of Spadesia”. Silti levy sisältää kappaleita, jotka tulevaisuudessa luokitellaan aivan varmasti rockmusiikin klassikoiksi. Kappaleita kuten levyn aloittava ”Born To Lose”, ”Get Back In Line”, “Rock ’N’ Roll Music”, sekä metallista puolta yhtyeestä esittävä “Brotherhood Of Man” on vaikea kuunnella saamatta maireaa hymyä naamalleen. Ja edes muutama hieman väkinäisempi kappale välissä ei estä sitä faktaa, että ”The Wörld Is Yours” on kenties parasta Motörheadia sitten vuoden 1993 ”Bastards”-levyn jälkeen.

”The Wörld Is Yours” on albumina todiste siitä, että Motörhead on edelleen yksi vaikuttavimmista rockyhtyeistä, mitä maa päällään kantaa, levyn ollen samaan aikaan sekä tuoreen kuuloinen, että muistuttaen hetkittäin rockmusiikin ajattomuudesta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Miehen, joka 65-vuoden iässä kaikista elämäntavoistaan huolimatta jaksaa edelleenkin rokata, potkia perseelle ja julkaista yhtä väkeviä levyjä kuin ”The Wörld Is Yours”, on pakko olla vähintäänkin maailman kahdeksas ihme. Sinä päivänä, kun Lemmy maallisen vaelluksensa lopettaa, lupaan henkilökohtaisesti käydä laittamassa lipun puolisalkoon. Siihen asti voimme ainoastaan ihmetellä herra Kilmisterin energiaa ja nauttia hänen loistavista tuotoksistaan. Ja tuskinpa miehestä aika koskaan jättää, sillä kaikkihan me sen tiedämme, että Lemmy on jumala.

9/10

Kappalelista

1.Born to Lose
2.I Know How To Die
3.Get Back In Line
4.Devils In My Head
5.Rock ’N’ Roll Music
6.Waiting For The Snake
7.Brotherhood of Man
8.Outlaw
9.I Know What You Need
10.Bye Bye Bitch Bye Bye

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

http://www.myspace.com/motorhead

Kirjoittanut Riku Mäkinen

Luetuimmat

Uusimmat