Mr.Death – Descending Through Ashes

Kirjoittanut Riku Mäkinen - 23.9.2011

Suurin osa lukijoista varmaankin tietää yhtyeen nimeltä Tiamat. Kaikki ei välttämättä kuitenkaan tiedä, että mistä Tiamat on alun perin lähtöisin. Yhtye perustettiin aikoinaan Treblinka-nimellä, joka soitti perinteistä ruotsalaista death metallia. Samaisella death metallillahan myös Tiamat jatkoi muutaman levyllisen ajan, kunnes tyyli muuttui melodisemmaksi. Kerron tämän infopläjäyksen siksi, että nyt arvostelun kohteena olevan Mr.Deathin jäsenistöön kuuluu muutamia entisiä Treblinka / Tiamat jäseniä, ja tyylilaji on jotakuinkin sitä mitä silloin joskus muinoin, vanhan koulukunnan death metallia.

Jos Treblinka ei noussut aikoinaan suuren maailman tietoisuuteen, eikä Tiamat ennen tyylin muutosta, niin tuskin Mr.Death sitä tekee tämän levyn perusteella. ”Descending Through Ashes” on suurimmaksi osaksi juuri niin kuivaa ja mitäänsanomatonta, kuin death metal voi pahimmillaan olla. Peruspuitteet yhtyeellähän on varsin mallillaan, kun soittokokemustakin jäseniltä löytyy jo 80-luvun puolelta, mutta levyllä yhtyettä vaivaa ennen kaikkea intohimon puute. Se tunne, kun jannut raivoavat instrumenteillaan sydämensä kyllyydestä, niin kuin tämänkaltaisessa death metallissa yleensä on tapana, se taitaa olla tässä tapauksessa taakse jäänyttä elämää. Jäljelle jäänyt perussoitanto sattuu muutama väläytystä lukuun ottamatta olemaan yhtä kuivaa, kuin se kuuluisa kuukaudeksi kaappiin unohtunut pullanpala.

Muutama väläytys levyltä toki löytyy, mutta valitettavasti nekin tarjoillaan heti alkupaloiksi. Levyn aloitusraita ”To Armageddon” sekä kolmosraitana kuultava ”Come Winter” ovat ihan kelpo ralleja. Pääruokaa levyltä on kuitenkin ihan turha odottaa saavansa, jälkiruoasta puhumattakaan, ellei se yllä mainittu pulla kelpaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Descending Through Ashes” on yhtyeen kakkoslevy, mutta ensimmäinen johon itse perehdyin oikein kunnolla. Näillä eväillä se tulee olemaan myös viimeinen, jos ei tahti tästä parane. Sattuu olemaan parempaakin tekemistä, kuin kuunnella levyjä, jonka kaltaisia tehtiin jo 90-luvulla tuhansia kertoja paremmin.

4/10

Kappalelista:
01. To Armageddon
02. The Plague and the World it Made
03. Come Winter
04. Your Final Demise
05. Bloodfalls
06. From The Valley of Defilement
07. Another State of Decay
08. Stillborn in a Dying World
09. Descending Through Ashes
10. The Coiled


http://www.myspace.com/misterdeathsweden

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut Riku Mäkinen

2 comments on “Mr.Death – Descending Through Ashes”

  1. Arto Mäenpää

    En ole itse levyä läpi kuunnellut mutta arvostelu on tekstinä helvetin hyvä! Propsit siitä Riku sulle! =)

  2. Riku Mäkinen

    Kiitos. Parhaani yritän ja katson mihin se riittää.

Comments are closed.

Luetuimmat

Uusimmat