Mustaa ja valkoista – Don Huonojen ”Kaksoisolento” 30 vuotta

Vuonna 1995 tapahtui moniakin merkittäviä asioita, mutta minulle niistä muistorikkain lienee lokakuussa ilmestynyt Don Huonojen neljäs studioalbumi ”Kaksoisolento”. Jos kuulen minkä tahansa levyn biiseistä, lennän muistoissani takaisin 90-luvulle ja uskon niin tapahtuvan monelle muullekin. Olen kuitenkin kokenut ”Kaksoisolennon” vaikeimmin lähestyttäväksi Don Huonot -levyksi, enkä osaa sanoa sille edes syytä.

”Aurinko ja kuu” vangitsee kuulijansa herkkyydellään ja intensiivisyydellään, joka suorastaan pakottaa kuuntelemaan Kalle Aholan vokaaleita. Siitä suoritetaankin hyppäys aivan toiseen ääripäähän ”Seireenin” saapuessa vuoroon. ”Seireeni” ei varmasti kaipaa sen kummempia esittelyitä, ja siitä muodostuikin bändin ensimmäinen iso hitti. Olen useasti miettinyt, miten yhteen raitaan on saatu mahdutettua niin hengästyttävän paljon lyriikkaa niin nopealla tempolla. Olen yrittänyt laulaa sitä keikoilla mukana, mutta enpä ole siinä kummoisesti onnistunut. Lähinnä vain seonnut sanoissani.

Levyn raidoista etenkin mieleen tarttuva ”Mustat linnut” on sellainen, josta olen aina pitänyt. Toinen omalla tavallaan koskettava kappale on Mika Waltarin runoon sävelletty ”Sininen yö”. Raita on koruttoman kaunis, ja sen toteutus esittelee Don Huonot herkimmillään. ”Sininen yö” pääsee mielestäni parhaiten oikeuksiinsa, jos sen kuuntelee sateisena syysiltana hämärässä huoneessa.

”Mustaa ja valkoista”, samoin kuin pitkäsoiton kansikuva, peilaa yhtyeen uutta visuaalista ilmettä. Tuolloin keikoilla nähtiin bändiläisten yllä ensimmäistä kertaa musta-valkoiset vartalomaalaukset. Sama väriteema on sittemmin nähty varsin useasti esimerkiksi vuoden 2024 keikkojen yhteydessä. Nimibiisin sanoitukset ovat pohdiskelevat ja saavat kuulijansakin mietteliäälle tuulelle: ”Mikä on oikein? / Mikä on väärin? / Mitä tahdot, mitä et? / Tiedän vain, että saat maistaa omaa lääkettäs”.

”Kaksoisolento” oli aiempia Don Huonot -albumeita, erityisesti paikoin varsin aggressiiviselta kuulostavaa ”Verta, pornoa ja propagandaa” -levyä, herkempi ja äänimaailmaltaan monipuolisempi. Musiikillisesti ”Kaksoisolento” oli jotain sellaista, jota Suomessa ei oltu aiemmin kuultu. Lyriikat olivat entistäkin helpommin lähestyttäviä ilman liian koukeroisia kielikuvia. Yhtye löysi ”Kaksoisolennolla” oman linjansa ja vakiinnutti asemansa suomalaisen rockin kärkikaartissa. Vaikka lopullinen läpimurto antoikin vielä odottaa pienen hetken, oli sen saavuttaminen aivan nurkan takana.