Nails on yrmeä grindcorea ja hardcorea sekoitteleva katujyrä, joka on saanut suosiota tinkimättömän soundinsa ansiosta. Tyylillisesti Nails saapuukin täyttämään sopivasti näiden kahden mainitun genren välimaastoon jäävää tilaa. Yhtyeen soundimaailma kaivautuu ilmoille jostain Convergen kaaoksen sekä 90-luvun ruotsidödiksen, kuten Entombedin ja Graven, välistä: kitarat räiskivät räimeästi ja nopeammissa kohdissa soundit sekoittuvat likaisen miellyttävästi toisiinsa. Vokalistista tulevat erityisesti mieleen Convergen epäselvät ja vihaiset, kökkömikkisoundilla läpiajetut vokaalit.

Levy kulkeutuu nopeasti läpi korvien. Biisit ovat lajityyppiä kunnioittaen alle kahden minuutin energisiä pläjäyksiä ja nopeassa tahdissa useampi biisi on jo sujahtanut ohi. Ollakseen näin lyhyitä kappaleita biiseistä puuttuu kuitenkin ideaa: ne vain vaihtelevat muutaman eri riffin välillä, mutta punaista lankaa siihen, miksi tietyt riffit seuraavat toisiaan, ei löydy. Tuntuu, että mikä tahansa Nailsin levyn riffi voisi seurata melkein mitä tahansa riffiä levyllä, ja lopputulos olisi vastaavantasoinen kuin käsillä oleva tekele. Rummutkin ovat grindcoren tylsää perustavaraa, vaikka ne onkin miksattu kapinoivan päällekäyviksi. Lisäplussaa tulee myös siitä, että basarin äänenvoimakkuus vaihtelee sen mukaan, kuinka kovaa rumpali sitä polkee. Nykyisen turbotuotetun metallin maailmassa tällainen inhimillinen rosoisuus on harvinaista herkkua.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Yhtye yrittää parin alkubiisin jälkeen hieman hidastella ja aavistuksen groovatakin, mutta riffit ovat jykevistä soundeista huolimatta äärimmäisen keskinkertaisia ja jokaisen äärimetal-bändin aamupuuron peruskauraa. Tämä riffien persoonattomuus, ponnettomuus ja heikkous yhdessä selittämättömien, mutta tylsien kappalerakenteiden kanssa tekee Nailsista keskinkertaisemman ilmestyksen, kuin mitä sen soundimaailma antaisi ymmärtää. Onneksi edes nopeammat hetket kuulostavat edellä mainitun Convergen tavoin viehättäviltä kaoottisessa raivossaan. Mainitsisin yksittäisiä biisejä, mutta en muista niistä useankaan kuuntelun jälkeen muita kuin levyn päättävän kahdeksanminuuttisen, sludgaavasti alkavan ja Torture Killerin tavoin kalloon hitaasti poraavan kappaleen ”They Come Crawling Back”, joka nostaa levyn tasoa hitaalla painostavuudellaan. Silti esimerkiksi Hail of Bullets toimii hidastempoisena sotakoneena paljon painoarvoisemmin kuin tylsiä riffejä laiskasti kakkosvaihteella sylkevä Nails.

Tiivistyksenä todettakoon, että Nails osaa luoda raskaan ja väkivaltaisen äänimaiseman levylleen. Silti äärimmäisyyden tavoittelu on tällaisella murskaavalla ja hieman suttuisella, sekalaisen kivikasan tapaisella soundilla jo aiemminkin viety niin pitkälle, että Nailsin biisien keskinkertaisuutta se ei pelasta. Soundimaailma on miellyttävä ja kivilohkareiden putoamista muistuttava, mutta se ei riitä pelastamaan muuten persoonatonta ja tylsää death metallin ja grindcoren C-riffejä kierrättävää levyä. Pitäkää silti soundi, mutta laittakaa biisit uusiksi ja keksikää niihin joku punainen lanka, niin palataan asiaan. Tyydyn sillä välin toiseen äärimmäisyyden valioedustajaan, Anaal Nathrakhiin.

6½/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

1. You Will Never Be One of Us
2. Friend to All
3. Made to Make You Fall
4. Life Is a Death Sentence
5. Violence is Forever
6. Savage Intolerance
7. In Pain
8. Parasite
9. Into Quietus
10. They Come Crawling Back

Kirjoittanut: Juri Hiltunen