”Napalmia luuhun asti” – Klassikkoarvostelussa Motörheadin 40-vuotias ”Bomber”
Englannin viskin huuruisen rock’n roll -ylpeyden, Motörheadin kolmas albumi ”Bomber” äänitettiin samoilla höyryillä menestyksekkään kakkosalbumi ”Overkillin” vanavedessä loppukesällä 1979. 7. heinäkuuta – 31. elokuuta kestäneiden sessioiden tuloksena syntyi muutaman klassikkobiisin sisältänyt mutta aikakautensa klassisiin Motörhead-levyihin (”Overkill”, ”Ace Of Spades”, ”Nö Sleep ’Till Hammersmith” -live ja ”Iron Fist”) verrattuna pykälän, jos toisenkin epätasaisempi albumikokonaisuus. ”Overkillillä” ja ”Bomberilla” on toki paljon yhtäläisyyksiä: Entisen Rolling Stones -tuottaja Jimmy Millerin loihtima soundimaisema oli jopa edeltäjäänsä kovaäänisempi ja iskevämpi. Lemmyn yliohjautuva, kitara-Marshall-nupin kautta vahvistettu, raa’an keskiäänivoittoinen Rickenbacker-bassosoundi repii äänimaiseman pintaa armottomalla voimalla. Klassinen Lemmy Kilmister – Philty ”Animal” Taylor – ”Fast” Eddie Clarke on ”Bomberillakin” soitannollisesti ilmiliekeissä, ja sanoitukset ovat taattua Lemmyä nokkelan tarkkanäköisine ja ironisine tekstiriveineen.
Vuosien mittaan takuuvarmoiksi turpaanvetoklassikoiksi nousseiden kappaleiden ilmaisu oli ”Bomberilla” ”Overkill”-albumin tapaan vielä varsin maltillista. Tulevina vuosina trio tuli tosin esittämään useat ”Bomberinkin” biiseistä huomattavasti kiivaammalla tempolla kappaleiden alkuperäisversioihin verrattuna. Muutama vuosi ennen kuolemaansa Lemmy tarinoi, että hän itse toivoi, että yhtye olisi ehtinyt kirjoittaa ja soittaa ”Bomberin” materiaalia keikoilla edes kolmisen viikkoa ennen studioon menoa. Hän olisi halunnut jalostaa kappaleita pidemmälle – aivan samoin kuin hänen oli ollut mahdollista tehdä puolta vuotta aiemmin julkaistun ”Overkillin” materiaalille ennen studioäänityksiä. Yhtye ampaisi studioon kuitenkin heti ”Overkillin” promokiertueen jälkeen, ja suurin osa kappaleista kasattiin edeltäjiinsä verrattuna kiireessä ja olosuhteiden pakosta vähempää harkintaa ja hiomista hyödyntäen.
Albumin äänityspaikkana toimi ”Overkillin” tapaan Lontoon Roundhouse Studios, ja lisä-äänityksien äänitykset tehtiin niin ikään tutussa Olympic Studiosissa. ”Overkillin” äänitysten aikaan äänittäjä/tuottaja Miller oli vielä skarppi ja yhteistyökykyinen. ”White Line Fever” -elämäkerrassaan Lemmy kertoi, että Rolling Stonesin kanssa työskentelyn aikoihin heroiinikoukkuun joutunut ja huuruisesti sujuneiden ”Goat Head Soup” -albumin (1973) äänityssessioiden jälkeen Rollareista kenkää saanut Miller otti Motörheadin yhteistyöpestin vastaan mahdollisuutena nousta levytuottajana jälleen maailman huipulle. Muutaman vuoden kuivilla vietetyn ajanjakson jälkeen oli Millerin päihderiippuvuus ”Bomberin” sessioissa kuitenkin alkanut taas selkeästi ottaa entistä jämäkämpää kuristusotetta miehestä. Se oli surullista katsottavaa, totesi Lemmy. Miller katosi studiosta välillä kesken päivän, ja ennen pitkää hänet löydettiin taju kankaalla, nukkumasta studion pihalta autonsa ratista. Philty kertoi ”The Guts and the Glory” –dokumentin haastattelussa, että hän kuvitteli Motörheadin miehistön olevan erittäin lahjakas myöhästelemään, mutta ettei se ollut mitään Millerin myöhästelyihin verrattuna. Miller saattoi tulla ”Bomber”-sessioihin ”päänsekoitusreissuiltaan” puoli päivää (tai sitäkin enemmän) myöhässä. Philtyn mukaan Millerin selitykset olivat myös vertaansa vailla…
Motörheadin mittakaavassa varsin raskassoutuisen ja bluesahtavimman albumin ehdottomiin kärkihetkiin kuuluvat ehdottomasti härkäpäinen ”Dead Men Tell No Tales”, legendaarisen ”Ace Of Spades” -bassoriffin keskitempoista hitaammin soitetun prototyypin ympärille rakennettu, sävellyksellisesti rujon melodisesti rokkaava, myös Metallican coveroima ”Stone Dead Forever”, vaimon myrkyttämisestä kertova jyrä ”Poison” ja vakio-encorena aina yhtyeen uran loppuun asti visusti livesetissä pysynyt albumin nimikkobiisi ”Bomber”. Albumin nimikkokappale sai ideansa itse asiassa Len Deightonin romaanista ”Bomber”. Yhtye kehitti kappaleen myötä myös erään raskaan rockin ikonisimman lavarekvisiitan – lavan kattorakenteista roikkuneen, pommikoneen rungon mallisen lavavaloräkin. Koneen alumiinirungon ja ”Bomberin” levyn kannen mallina käytettiin pienin muutoksin saksalaista Heinkel He 111 -pommikonetta. Pommikone-teemaisen kansikuvan ”Bomberille” suunnitteli brittiläinen kaupallisen taiteen graafikko Adrian Chesterman. Kansikuvassa Lemmy ja Eddie istuvat Snaggletooth-logolla varustetun Heinkelin ohjaamossa Philtyn ollessa konekiväärimiehen paikalla, syöksykiidossa kohti tuhottavaa kohdetta.
Mainos päättyy
Albumilta löytyy kuriositeettina myös yksi ainutlaatuinen ”Fast” Eddien laulama, jopa albumin A-puolen utuista Lawmania raskaammin bluesahtava ”Step Down”, jonka taustaan sisältyy mielenkiintoinen tarina. Lemmy on kertonut ”Step Downista” seuraavasti: ”Clarke nurisi noina aikoina alituiseen siitä, että minä saan kaiken huomion yhtyeemme keulahahmona. Hän oli tyytymätön sivurooliinsa yhtyeessämme, vaikka ei itse tehnyt elettäkään korottaakseen omaa statustaan kolmikossamme. Minä jumalauta kyllästyin siihen valitukseen. Sanoin: ’Perhana! Sinä menet ja laulat myös. Yhden’. – Hänhän vihasi sitä tilannetta, mutta teki työtä käskettyä, ja veti biisin oikein hyvin. – Eddiehän on hyvä laulaja.”
”Bomberilta” löytyy myös Motörheadin ”ilkeimpiä ja hitaimpia” biisejä: Jäyhästi klenkkaava ”Sharpshooter” ja etenkin pirullisen mateleva ”Sweet Revenge”, jossa Lemmyn vokaalitulkinta on ehkä lähimpänä hänen enimmäkseen Hawkwindissa käyttämäänsä korkeassa rekisterissä operoivaa laulutyyliä. Lemmy piti ”Bomberia” Motörheadin uran ”muutoksen levynä”, ja hän mainitsi sillä olevan pari ”älytöntä raitaa”, joista esimerkkinä ”Talking Head”. Clarke ei ottanut albumia vastaan niinkään suopeasti. Verratessaan vuonna 1980 ilmestynyttä ”Ace Of Spadesia” ”Bomberiin” totesi Clarke: ”’Bomber’ tuntui siihen (’Ace Of Spaceen’) verrattuna falskilta. ’Bomberista’ puuttui jotain oleellista.”
Mainos päättyy
”Bomber” julkaistiin 27. päivä lokakuuta vuonna 1979. Albumin ensimmäinen painos ilmestyi sinisenä vinyylipainoksena. Se ulotti Brittien listalla sijalle 12. Albumin nimikkobiisi julkaistiin singlenä viittä viikkoa myöhemmin, 1. päivä joulukuuta. Singlen B-puolena julkaistu, Taylorin villiä ja täysin uniikin epäloogista hi-hat-työskentelyä sisältävä ”Over The Top” nousi vuosikymmenien saatossa Motörheadin livebravuuriksi, ja se oli mukana yhtyeen setissä aivan Motörheadin viimeisiin kiertueisiin saakka. ”Bomber” rankattiin Rock Hard -lehden viidensadan kaikkien aikojen parhaimman raskaan rockin ja metallialbumin joukossa sijalle 397.