Nation Despair – Exitium Mundi

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 27.4.2012

Tampereella 2008 perustettu Nation Despair julkaisi alkuvuodesta uuden ”Exitium Mundi” –EP:n, joka sisältää neljän biisin verran melankolista, melodista metallia. EP alkaa sen verran raskaasti, että arvostelijaa meinaa hirvittää.

Nation Despair liikkuu samoilla apajilla Swallow The Sunin kanssa, joskin kappaleet on soitettu räväkämmällä otteella. Biisit ovat synkän melankolisia. ja tätä alleviivaa matala korina, jonka vokalisti on päästänyt ruumiinsa syövereistä. Kitarointi on tarttuvan melodista ja tunnelma pysyy synkkänä läpi EP:n. Komeat melodiset riffit tuovat välillä mieleen Nicolen tuotannon, vaikkakin muuten bändit ovat keskenään hyvin erilaisia. Tempo on läpi julkaisun tasaisen tappavana. Tuotanto on ihan ammattilaatua ja hyvä niin. ”Exitium Mundi” sisältää kolme englanniksi vedettyä ja yhden suomeksi vokalisoidun biisin.

EP pitää sisällään kahdentyylisiä biisejä: alkupään synkät ja loppupään äkäisemmät biisit. Synkissä kappaleissa vokaalit tulevat lähes pelkästään matalalla korinalla, ja äkäisemmissä biiseissä tämän seuraksi nostetaan räkäisempi huuto. Levyn ainut suomeksi vedetty biisi ”Vihan Polku” kuuluu jälkimmäiseen kastiin. Kolmantena tuleva biisi pistää lätyllä ns. seuraavan vaihteen silmään, ja viimeisenä tuleva ”Plague” seuraa kiltisti perässä. Räkäisempi tulkinta toimii todella hyvin. Matala korina meinaa välillä tulla turhan epäselvästi, joten mieltäni lämmittää, kun suomeksi vedetyn biisin sanoituksista saa paremmin selvää. Vaihteleva laulu tuo myös väriä biiseihin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Nation Despairin uusi EP on hyvin malliesimerkki nykypäivän suomalaisen melodisen ja raskaan metallin laadusta, joskin se ”viimeinen naula” jää uupumaan. EP:n kaksi ensimmäistä biisiä ovat ehkä turhan tavanomaisia ja jopa turvallisia. Loput kaksi biisiä tykittävät kyllä todella hyvin, joten oikealla tiellä ollaan. Oma suosikkini on suomeksi vedetty ”Vihan Tie”, joskin ”Plaugue”-biisin alun rummuttelu oli tuoda johtopaikan.

7/10

Kappalelista:
01. Purified
02. Burden
03. Vihan Polku
04. Plague

http://www.myspace.com/nationdespair

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

One thought on “Nation Despair – Exitium Mundi

  1. tampere rules

    Täysin turha ja mitäänsanomaton bändi. Tollasta kurapaskaa on 13 bändiä tusinassa.

Comments are closed.

Luetuimmat

Uusimmat