Ne, joista emme puhu: Arvostelussa Aurin ”Those We Don’t Speak Of”
Tuomas Holopaisen, Johanna Kurkelan ja Troy Donockleyn muodostama Auri julkaisee 3. syyskuuta toisen levynsä ”II – Those We Don’t Speak Of”. Albumi on jatkoa vuonna 2018 ilmestyneelle esikoiselle. Uudella levyllä lyömäsoittimista vastaa Kai Hahto, joka on Holopaisen ja Donockleyn tavoin tuttu myös Nightwishin riveistä.
Albumin avaava nimikappale ”Those We Don’t Speak of” käynnistyy lupaavasti. Lupauksen lunastavat sulavat osavaihdokset, tutun eteerinen sointi ja päälaulua saumattomasti tukeva taustalaulu. Rytminen jousikuvio huipentaa kokemuksen biisin kulkiessa kohti loppua. ”The Valley” kasvaa hitaasti. Kertosäe on raastavan kaunis ja jokainen instrumentti myötäilee toistaan täydellisesti. Kokonaisuuden aateloi hallittu ja tyylikäs rumputyöskentely.
”The Duty of Dustin” intro johtaa vasta koskettimilla varsinaisesti alkavaan biisiin. Väliosan jouset ovat upeat ja Kurkelan herkkä ääni katkaisee edeltäneen dramaattisen mieslaulun yhtä upeasti. Rumpujen läpsyttely ja tunnelmaa kasvattavat puhaltimet kuljettavat kappaletta hiljaisella liekillä. Tunnelma saavuttaa uuden orgastisen huippunsa lopun lähestyessä. Kurkelan kilvanlaulu itsensä kanssa avaa ”Pearl Diving”– kappaleen. Kertosäe on tarttuva ja nerokas. Sen teksti vie, näin subjektiivisesti, kadotettuun lapsuuteen. Biisin puolivälin ns. d-osa yllättää kuuntelijan. Sen yhä jylhemmäksi muuttuva jatko liitää maltillisella, mutta silti suurella sähkökitaralla kohti majesteetillista päätöstä.
”Kiss the Mountain”– biisin kertosäe on sävellyksellisesti ja laulumelodialtaan jumalaisen kaunis. Kokonaisuus on minimalistinen, mutta silti juuri niin kuin olla pitää. Aineksista olisi saanut järeämmänkin teoksen, mutta asia ei jää millään muotoa vaivaamaan. Levyn pisin kappale ”Light and Flood” on samalla myös paras. Se on käytännössä instrumentaali, taustan ajoittaista kuoro- ja efektilaulua lukuun ottamatta. Intronomaisen alun jälkeen soittimet lipuvat täydellisesti yhteensoiden sisään. Sointuvaihdokset riehaannuttavat tunnekartan viskomaan skaalan molempiin päihin. ”Light and Flood” on parasta mitä kukaan artisti tai mikään orkesteri on pitkiin aikoihin kuuntelijoiden levylautasille taikonut.
Kehtolaulunomaisen ”It Takes Me Places”– kappaleen a-osan rytmisen hakkaava laulumelodia toimii mainiosti. Rummut ja jouset nostavat biisin omiin korkeuksiinsa. Kertosäe on yksi levyn parhaista. Aisakellon jouluinen kilkatus kuljettaa ”The Long Walk”– biisiä. Melodia a-osassa imaisee kuulijan mukaansa syvyyksiin tai korkeuksiin. Kappaleen puolivälin jälkeen tunnelma muuttuu radikaalisti. Se tuo mieleen Camelin klassikkoalbumi ”Snowgoosen”. Sointi on vahvasti visuaalista.
Mainos päättyy
”Scattered to the Four Winds” koostuu käytännössä kahden osan vuorottelusta. Kaiken aloittaa viulu, jota taustalla tukee hauras monotoninen rytmi. Laulua taustoittaa sen alkaessa ainoastaan piano. Touhu on pienimuotoista lopun huipennukseen saakka. Levyn päättävä ”Fireside Bard” käynnistyy akustisella kitaralla. Edellisen viisun tapaan myös nyt on kyse vuorottelusta. Tällä kertaa matalalta kumpuavan mieslaulun ja herkänkauniin naisäänen. Kappale säilyttää rauhallisen otteensa alusta matkan loppuun saakka. Nuotion rätinä sävelten jo sammuttua solmii albumin biisikokonaisuuden hienosti finaaliinsa.
”II – Those We Don’t Speak Of” on loistava levy. Vaikka täydellisyys onkin käytännössä teoreettinen absoluutti, niin järin monen peninkulman päähän ei tästä mahdottomuudesta jäädä. Jokainen osa-alue on hiottu timantiksi, eikä ankara pieteetti kuitenkaan ole saanut sen särmiä tylsistymään. Tekninen ja taidollinen huolellisuus ei vähennä tunteen liekin kirkkautta. Vaikka jokainen säveltäjä poikkeuksetta kuulostaakin itseltään, niin vahvasta Nightwish– taustaisuudesta huolimatta ei kyseinen rykmentti sävellyksissä juurikaan kuulu. Myös lyömäsoitinten määrä on optimaalinen, kun sitä peilataan itse musiikin luonnetta vasten. Auri tarjoilee kuuntelijalleen tasapainoisen ja loisteliaan albumikokonaisuuden. Moiseen ei tässä maassa ole aiemmin monikaan yltänyt. Harva myöskään maailmanlaajuisesti.
10/10
Kappalelistaus:
Mainos päättyy
1. Those We Don’t Speak Of
2. The Valley
3. The Duty of Dust
4. Pearl Diving
5. Kiss the Mountain
6. Light and Flood
7. It Takes Me Places
8. The Long Walk
9. Scattered to the Four Winds
10. Fireside Bard