Nerokasta hulluutta – arviossa Hangman’s Chairin ”Saddiction”

Nuclear Blastin leiristä tuleva Hangman’s Chair soittaa melankolista, voimakkaita mielikuvia herättävää tunnelmallista ja koukuttavaa musiikkia. Biisien perustavat ideat ovat yksinkertaisia mutta sitäkin vahvempia ja tarttuvampia melodioita. Kaksikymmentä vuotta sitten perustettu yhtye tuli minulle tutuksi sen vuonna 2022 julkaistun erinomaisen ja omaperäisen ”Loner”-albumin myötä. Kiekko on kestänyt soittimessani tiuhan soittotahdin aina siihen asti, kun bändi julkaisi 14. helmikuuta uusimman levynsä ”Saddiction”. Väkevä meno jatkuu aiemman doom/stoner metalin ja rockin hengessä, mutta tunnelma on tällä kertaa vielä astetta painostavampi. Ranskalaisyhtye luottaa vahvuuksiinsa ja jo useammalta levyltä tuttuun aavemaiseen, raskaaseen ja erittäin kaikuvetoiseen saundiinsa.

”Saddiction”-albumista välittyy fiilis urbaanista suurkaupunkidystopiasta, joka tässä tapauksessa on mielisairaala, jonka potilaiden ainoana hoivaajana toimii musiikki. Mielikuvaa vahvistavat levyn kansi mutta myös osa bändin levyyn liittyvistä kirjoituksista. Toisaalta musiikki on taidelajina kieli, jota sitä ulkopuolisesti kommentoivan sanat herkästi tahtomattaankin kahlitsevat, eli tämänkin levyn pohjimmaista tarkoitusta voi tulkita varmasti monella tavalla. Yksinäisyys ja hulluus ovat joka tapauksessa alati läsnä. Surumielisyydestä irtoaa toivonsäkeitä vain harvoissa hienoisissa kohdissa.

Albumin kuuntelu aiheuttaa ahdistavia väreitä, mutta sille on levyn konseptissa löydettävissä myös syvempi merkitys kuin silkka itsetarkoituksellinen synkistely. Pariisista kotoisin oleva bändi kuvaa todellisuutta puhuttelevasti ja inhorealistisesti. Yksinäinen yksilö on ”Saddictionin” karussa ja äärivieraantuneessa maailmassa alaston, katatonisen ja huumehuuruisen painajaisen armoilla. Ympärillä ei ole mitään luonnollista, ja todellisuudentajua leimaa todellisuudentajuttomuus.

Tasokkaan biisimateriaalin seasta suosikeiksi nousevat karmivan kajahtanut ”Kowloon Lights”, niin ikään sinkkuna julkaistu ”2 AM Thoughts” ja kauniilla melodioilla rauhoittava ”44 YOD”.  Laulajakitaristi Cédric Toufouti tulkitsee osuutensa läpi albumin enemmän tai vähemmän puhtaasti osoittaen, että se saattaakin olla monesti tehokkaampi tapa herättää kuulijassa aidosti haikeita fiiliksiä. Angstinen, laiska, vähät mistään välittävä ja puoliksi hirressä roikkuva persoonallinen tulkitsija istuu jälkeen mainiosti bändin ilmaisuun.

Vaikkei ”Saddiction” ole välttämättä aivan yhtä kiehtova tapaus kuin mielettömän kovia ässäbiisejä tihkuva ”Loner”, on se päämäärätietoisuudessaan tärkeä ja omintakeinen albumi. Bändin kyky värisyttää kuulijassa hereille äärimmäisen vahvoja tunnetiloja ja mielikuvia on ihailtava. Erottuvan ja vangitsevan tyylinsä vuoksi ei tarvitse ihmetellä sitäkään, että Hangman’s Chair pysyttelee monenkirjavista nyansseista huolimatta tarkasti rajatun ilmaisunsa sisällä.

https://www.instagram.com/hangmans_chair/?hl=fi
https://www.facebook.com/hangmanschair

Kirjoittanut: Lauri Nieminen