Nightwish Suomen kiertueelle maaliskuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 24.10.2011

Nightwish esiintyy Suomessa maaliskuussa. Menestysyhtyeen seitsemäs albumi Imaginaerum julkaistaan 30. marraskuuta 2011 ja kevään keikat ovat osa Imaginaerum-maailmankiertuetta. Nightwishin Imaginaerum-elokuvan ensi-ilta on keväällä 2012.

Imaginaerum World Tour 2012-2013 lähtee liikkeelle 21. tammikuuta Kaliforniasta ja Suomessa Tuomas Holopainen kumppaneineen nähdään jo maaliskuussa. Yhtye esiintyy 2.3. Joensuun Areenassa, 3.3. Sotkamon Vuokattihallissa, 4.3. Oulun Teatriassa, 9.3. Jyväskylän Paviljonki Areenassa, 10.3. Helsingin Jäähallissa ja 11.3. Tampereen Hakametsän hallissa. Kotimaassa kiertueella on mukana myös Poisonblack. Liput keikoille tulevat myyntiin 31.10.2011.

Suomen osuuden jälkeen Nightwish suuntaa Venäjälle, jonka jälkeen kokoonpanon show vierailee ensimmäistä kertaa Ukrainassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Imaginaerum World Tour, maaliskuu 2012:

02.03.2012 Joensuu, Areena
03.03.2012 Sotkamo, Vuokattihalli
04.03.2012 Oulu, Teatria
09.03.2012 Jyväskylä, Paviljonki Areena
10.03.2012 Helsinki, Jäähalli
11.03.2012 Tampere, Hakametsän halli
14.03.2012 Lensoveta Culture Hall, Pietari, Venäjä
15.03.2012 Crocus City Hall, Moskova, Venäjä
17.03.2012 MVC, Kiova, Ukraina

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat