Niittejä, nahkaa ja heavy metalia naisviisikon tyyliin – arviossa Burning Witches -yhtyeen ”Hexenhammer”

Sveitsiläinen naisyhtye Burning Witches edustaa energistä heavy metalia. Vuonna 2016 bändin julkaisema esikoisnäyte voitti kuukauden demo -tittelin German Metal Hammer and Rock -harrastelijalehden viimeisimmässä numerossa. Ilouutisten seurauksena yhtye pisti rattaita pyörimään ja lujaa. Siinä samalla bändin tueksi ja tuottajaksi lähti vielä mukaan Destructionin oma piru Schmier.

Viime vuonna ilmestynyt naisviisikon esikoislevy ”Burning Witches” (2017) on saanut mainiota palautetta bändin omasta karismaattisesta suuntauksesta. Eivätkä palautteet ole olleet millään tavalla liioiteltuja, sillä debyytti on energistä ja mahtipontista potkua. Mutta eipä nahkaan ja niitteihin pukeutuneille noidille vähäiset tuotokset riittäneet, sillä leidit laittavat uutta materiaalia näytille. Tämän vuoden ”Hexenhammer” jatkaa siitä, mihin aikaisemman albumin raivo päättyi.

Uudella lätyllä syöksevä adrenaliini ei ole hiipunut edellisen kiekon jälkeen. Albumi rakentuu moneen otteeseen räväköillä ja kovaotteisilla hevituotoksilla, joista muun muassa ”Executed”, ”Open Your Mind”, ”Dead Ender” ja levyn ehdoton teräs ”Hexenhammer” osuvat ja uppoavat hyvin. Toki hieman hitaampia ja simppeleitä osioita on mahtunut mukaan, jottei meno kulje täysin lineaarisella kaavalla. Itse olisin kaivannut enemmän karismaattisempia ja energiapakkauksilla varustettuja teoksia ja jättänyt kevyemmät osiot lokerikkoon pölyyntymään. Albumin niin sanottu balladiosio ”Don’t Cry My Tears” on köykäinen ja imelä, joka ei sovi muiden hienojen kappaleiden joukkoon.

Levyn loppupuoliskon energisyys hiipuu harmikseen, sillä ”Possession” ja ”Man-Eater” eivät jaksa pidemmän päälle kiinnostaa. Onneksi edesmenneeltä Ronnie James Diolta napattu ”Holy Diver” kuulostaa mainiolta esitykseltä, joka lopettaa ”Hexenhammer”-kiekon mallikkaasti.

Burning Witchesin toinen levy ”Hexenhammer” vaikuttaa mainiolta julkaisulta. Albumilta löytyy mielenkiintoisia näytteitä, joista riittää iloa ja intoa. Naisviisikon karisma on ihailtavaa tällä julkaisulla. Kympin suoritukseen on vielä pitkä matka, mutta ehkä joskus tulevaisuudessa vastaavanlainen julkaisu tulee ulos. Bändin viisikosta huomaa, että heidän sieluissa palaa intoa, raivoa ja energiaa vielä pidemmäksi aikaa.

7½/10

Kappalelista:

1. The Witch Circle
2. Executed
3. Lords of War
4. Open Your Mind
5. Don‘t Cry My Tears
6. Maiden of Steel
7. Dungeon of Infamy
8. Dead Ender
9. Hexenhammer
10. Possession
11. Man-Eater
12. Holy Diver (Dio Cover)

Burning Witches Facebook

Kirjoittanut: Sami Elamaa

Kommentit